Vanhempien esimerkillä on väliä

Esikoisellamme on syntymäpäivät heti joulun jälkeen, jonka vuoksi joulukuu on meidän perheessämme melkoista juhlaa. Ensimmäiset pippalot pidetään kavereille jo joulukuun puolessa välissä, koska joulun pyhinä on kohtuullisen vaikea saada porukkaa kasaan. Tänä vuonna aloitimme myös kaverisynttäreiden suunnittelun ajoissa ja esikoinen halusi tällä kertaa myös sanoa mielipiteensä tarjoiluista.
Kesken tarjoilujen suunnittelua tyttäreni totesi, että haluaisi pöytään myös jotain "terveellistä". Totesin, että ilman muuta, mutta mitähän terveellistä saisi olla? Tämän jälkeen tyttö alkoi luetella haluamiaan terveellisiä herkkuja, kuten porkkanoita, kurkkutikkuja ja paprikaa. Moniko kohta 6-vuotias tilaa omille synttäreilleen vastaavia syötäviä? No, kerrottakoon nyt, että kyllä pöydästä löytyi myös jätkiä, keksejä, vaahtokarkkeja ja lakua..
Toinen esimerkki samaisen lapsukaisen valinnoista saatiin, kun esikoulun porukka teki retken, johon kuului visiitti Hesburgeriin. Meidän lapsemme eivät tiedä mitään ko. paikoista, mutta en halunnut olla tympeä ja annoin tietysti tytön mennä porukan mukana. Täytyy silti sanoa, että olin kohtuullisen yllättynyt kun kuulin, mitä tyttäreni oli valinnut listalta: kananugetit, salaatin ja maidon.
Ymmärrättekö jutun ytimen?
Vanhempien esimerkillä on valtava merkitys lapsen elämässä, oli sitten kyseessä ruoka tai mikä tahansa asia.
Meillä tehdään kotiruokaa ja säännölliset ruokailuajat tulevat selkäytimestä. Lapsia rohkaistaan maistamaan uusia makuja ja välillä leivotaan sekä herkutellaan. "Minkä lapsena oppii, sen vanhana taitaa" -sanonta sopii myös ravintoasioihin. Kun lapsi oppii terveelliset elämäntavat jo pienestä pitäen on pohja tulevaisuudelle aika vankka. Sitä asiaa kannattaa ehkä pysähtyä miettimään vähän pidemmäksikin aikaa.

Entinen inhokkipäiväni maanantai

Olen hakenut tänä vuonna 21 työpaikkaa. Ja sen jälkeen perustanut yrityksen.
Motivaatio työntekoon on kova, mutta tämän päivän lama on todella tuntunut omissa nahoissa.
Työpaikat ovat tiukassa, kun ovet käyvät vähän "toiseen suuntaan" ja avoimiin työpaikkoihin on hakijoita hirveät määrät. Olen tunnollinen sekä tehokas työntekijä ja opin nopeasti uusia asioita. Ei se tänä päivänä ketään kiinnosta, kun rekrytointikonsulteilla on mistä valita. Jokaiseen avoimeen paikkaan löytyy aina joku, joka täyttää kaikki kriteerit. Yritä siinä sitten työssäoppineena pyristellä.
Mielenkiintoiseksi (ei tässä oikeasti ole mitään mielenkiintoista) elämän tekee se, että en ole yksin tässä tilanteessa. Siis omassa perheessämme. Tänä vuonna saimme molemmat, minä ja mieheni, kengänkuvan takalistoon.
Aloittava yrittäjä joutuu yleensä varautumaan siihen, että saattaa mennä kauankin ennen kuin homma lähtee pyörimään. Minulla ei tässä tilanteessa ei ole sitä luksusta, vaan homman pitäisi lähteä pyörimään juurikin näillä hetkillä.
Kovin kannustavaa ei ole se tosiasia, että työttömällä ovat vaihtoehdot vähissä. Jos haluat yrittää, voit toki olla yrittäjä, mutta se tarkoittaa myös sitä, että olet omillasi. Tai kyllähän sitä on esimerkiksi starttiraha olemassa, mutta puhutaan noin puolesta vuodesta ja keskimäärin 700 eurosta per kuukausi. Miinus verot.
Kun taas työttömänä työnhakijana saa ansiosidonnaista, joka on omassa tapauksessani varsin erilainen summa kuin tuo starttirahan suuruus. Työttömänä et voi olla yrittäjä missään muodossa. Ei ole välimuotoa, joko olet jompaa kumpaa.
Kun molemmat vanhemmat joutuvat työttömäksi, suurin huolenaihe ovat lapset. Ei auta, vaikka kuinka tekisi mieli toteuttaa unelmiaan ja rakentaa omaa juttua. Realiteetit iskevät ennemmin tai myöhemmin. Unelmia tärkeämpää on saada ruokaa pöytään, pystyä pitämään nykyinen koti ja lasten arki normaalina.
Aiemmin palkkatyössä ollessani inhosin maanantaita. Sängystä nouseminen tuntui mahdottoman raskaalta ja työ maistui ensimmäiset tunnit puulta. Jos vielä tulee maanantai, jolloin pääsen lähtemään palkkatyöhön, luulen, että länkytän aiheesta hieman vähemmän.
Mikä tämän juttuni sanoma on? Ehkä haluan sanoa kaikille teille, jotka luette tätä töissä: olkaa onnellisia työpaikastanne ja siitä, että saatte olla osa työyhteisöä.
Näitä päivinä se on melkoinen lottovoitto.

Melko kallista

Oman yrityksen perustamisen lomassa, olen törmännyt monesti rahaan. Tai lähinnä sen puutteeseen, mutta ei mennä nyt siihen.
Tuo maailmaa pyörittävä asia, jonka tärkeydestä monella on jonkinlainen mielipide. Jotkut tulevat toimeen pienemmällä kuin toiset ja yleinen kanta tuntuu olevan, ettei raha tuo onnea.
Mikä sitten on kallista? Tai halpaa? Se riippuu ihan ihmisestä, asiasta ja tottumuksesta. Joillekin on ihan ookoo laittaa 100 euroa kampaajaan, toiselle se on kauhistus.
Minkä arvoisena pidät omaa hyvinvointiasi ja terveyttäsi? Paljonko olisit valmis maksamaan paremmasta olosta tai terveemmästä elämästä? Miksi monelle itseensä investoiminen on turhaa rahan menoa?
Varsinkin monet naiset (lue: äidit) omaksuvat tämänkaltaisen ajatusmaailman. Tai sitten he muuten vaan unohtavat itsensä ruuhkavuosien hulinassa. Yleisestikin ihmiset kokevat, että itsensä hoitaminen on hömpötystä, jota ilmankin voi elää. Voi toki, mutta onko se niin kamalaa, jos suo itselleen parempaa mieltä tai oloa? Voisiko ajatella, että itseensä investoiminen tuottaa pelkkää hyvää paitsi kohteelle itselleen, myös ympäristölle?
Terveenä ja hyvinvoivana jaksat paremmin arjen pyörityksessä ja työelämän haasteissa. Elämä voi olla muutakin kuin harmaata, tasapaksua ja ilotonta arkea, päivästä toiseen selviämistä.
Pysähdy hetkeksi miettimään, voisitko kohdella itseäsi paremmin tai antaa itsellesi enemmän? Kerran täällä vaan ollaan, eikö se matka olisi mukavampi, jos siitä pystyy nauttimaan täysin siemauksin, terveenä ja hyväkuntoisena?
Pidä huolta itsestäsi, jos et itsesi takia niin muiden.

Syötkö riittävästi?

Olen törmännyt mielenkiintoiseen ilmiöön, mitä tulee ihmisten (yleensä naisten) ruokailuun. He eivät syö. Huolestuttavassa määrin naiset, varsinkin keski-ikäiset, ihmettelevät, miksi paino ei laske vaikka he eivät syö juuri mitään. No, kannattaisi alkaa syömään.
Vallitseva napostelukulttuuri, sokerikoukku ja toisaalta kalorien pelko tuntuvat olevan keskeisin juttu keski-ikäisten naisten ravitsemuksessa. Normaalia ruokaa ei uskalleta syödä, kun ajatellaan että se lihottaa. Kituutetaan koko päivä aina iltaan saakka salaateilla, kahvilla ja cokiksella. Illan tullen sitten ratketaan syömään kaappi tyhjäksi tai pahimmassa tapauksessa ei silloinkaan, koska ei tunneta nälkää. Keho on tottunut vähään ja siksi varastoi kaiken, mitä sille annetaan. Keholla on pula-aika. Eihän siinä aineenvaihdunta toimi, kun ei ole, millä toimia.
Syökää ihmiset! Ei ruoka lihota, se ravitsee. Siis kunhan nyt katsoo, mitä syö.
Tietysti myös sillä on merkitystä, paljonko syö. Käytännössä ihmisen pitäisi syödä 4-5 kertaa päivässä. Siis syödä ruoka-annoksia. Esimerkiksi yksi mandariini ei ole ruoka-annos.
Joillekin (harmittavan useille) ruoka merkitsee polttoainetta, välttämätöntä pakkoa. Okei, ei siinä mitään, mutta tankkaatko autoosi huonoa bensaa? Eikö kuitenkin voisi miettiä, minkälaisella polttoaineella itse kävisi ehkä vähän paremmin ja ajan hengen mukaisesti, tehokkaammin?
Sillä mitä syöt on merkitystä, niin itsellesi kuin muille. Hyvinvoiva ihminen on energisempi, iloisempi ja yksinkertaisesti mukavampi. Ja ihminen ei voi hyvin, jos ei syö. Tai jos elää pelkällä mäkkärillä.
Hyvä ruoka on itsestä välittämistä.

Hyvän Olon Mysli

Ja tässä IhanUusOlon virallisesti ensimmäinen resepti:

Hyvän Olon Mysli

1 dl kaurahiutaleita
1 dl 4 viljan hiutaleita
½ dl kauraleseitä
cashewpähkinöitä
auringonkukansiemeniä
pinjansiemeniä
kurpitsansiemeniä
rusinoita
½ dl hunajaa

Laita aineet uunipellille ja valuta hunaja päällimmäiseksi. Paahda 125 asteisessa uunissa n. 50 min. Sekoittele mysliä välillä.

Sosiaalista ruokaa

Mikä ihana päivä olikaan tänään! Vietimme koulutusporukkamme kanssa päivän Social Foodissa, joka on Master Chef -voittaja Mika Tuomosen täyden palvelun yritys.
Mika ohjeisti akkalaumaamme kokkailun saloihin rennolla otteella ja sai päivän kulumaan vähän liiankin nopeasti.
Itselleni päivä oli erityisen mieluisa, koska tykkään laittaa ruokaa ja kokeilla uusia reseptejä.
Mika Tuomonen on ilokseni samoilla linjoilla kanssani, mitä tulee rasvojen käyttöön. Voi voina ja kerma kermana, eikä mitään kevythöttöjä!
Päivä alkoi aamiaisen valmistamisella. Pareittain valmistimme smoothieita, mysliä ja munakasrullaa. Taas kerran sitä ymmärsi sen tosiasian, että kun tekee itse ruoan, niin tietää mitä suuhunsa laittaa eikä ruoanlaitto todellakaan ole välttämättä aina aikaa vievää puuhaa! Olen monesti miettinyt esimerkiksi myslin tekoa, mutta vielä en ole kokeillut. Tämän päivän jälkeen veikkaan, että myslipaketit jäävät vastedes kaupan hyllylle, koska itse tehty mysli on paitsi superhyvää myös äärimmäisen nopeaa ja helppoa tehdä.

Päivän smoothie kokeilut

 

 

Ihanan "aamiaisen" jälkeen, (jonka siis söimme puolilta päivin), piti tietysti tiskata ja siivota jäljet, jotta pääsimme tekemään myöhäistä lounasta. Itse pääsin kokkaamaan parini kanssa Gazpachoa ja uunipunajuuria. Molemmat ruoat tulivat jälleen kerran äärimmäisen helposti ja nopeasti. Ja miten hyvää & terveellistä!

Lisäksi porukkamme kokkasi falafel pyöryköitä sekä kasvispaistosta. Itse en ole koskaan kokeillut valmistaa falafel pyöryköitä, mutta jatkossa saattaa sekin olla mahdollista.



 

Tässä ihanan parini Tean kanssa

 

 

Päivän parasta antia oli paitsi rento fiilis, myös uusien juttujen oppiminen. Tänään sain huomata mm. sen, että munakasrulla on oikeasti tosi hyvää ja tomaattien kalttaaminen on pikkujuttu.

Paikkana Social Food oli ihanan rento ja sopivan kokoinen tälläiseen kokkauspäivään. Toki jos on kovin iso porukka, voi paikka käydä pieneksi, mutta harvoinpa sitä kovin isolla sakilla lähdetään kokkailemaan. Niin tai näin, mikä sen mukavampaa kuin ruoanlaitto ja syöminen yhdessä? Rennolla asenteella vaan, ei se ole niin vakavaa. Kannattaa kokeilla!

Bloggarin ja Mika Tuomosen "kaverikuva"..

 

 

 

 

Lisätietoa Social Foodista: www.socialfood.fi

 



 



Pienillä asioilla on suuri merkitys

Olen törmännyt ravintovalmennuksia tehdessäni siihen, että ihmiset ovat lähtökohtaisesti ihmeissään, miten paljon pienillä asioilla on merkitystä. Yleisesti ajatellaan, että elämänmuutosten tekeminen on jotain kauhean suurta ja vaikeaa, mutta välttämättä näin ei todellakaan ole. Ennakkoasenteet ovat monesti jarruna, kun on kyse vanhojen tapojen muuttamisesta.
Minulla on hyvä esimerkki. Puhutaan hänestä vaikka Lissuna. Lissu on juuri kuudenkympin rajan ylittänyt nainen, joka ei ole juuri ikinä harrastanut liikuntaa. Kun ei ole ehtinyt, viitsinyt, jaksanut tai ei vaan kiinnosta. Silloin tällöin Lissu on elämässään kokeillut vähän laihdutella, mutta ei sitäkään kovin tehokkaasti, koska onnekseen Lissu ei ole kovin ylipainoinen.
Nyt kuitenkin Lissu on kärsinyt väsymyksestä jopa siinä määrin, ettei meinaa millään jaksaa olla tolpillaan koko päivää, saati tehdä mitään kovin erikoista. Elämästä ovat värit kadonneet ja iloa ei meinaa irrota mistään.
Yhtenä päivänä Lissu tapaa ravintovalmentajan ja kysäisee puolihuolimattomasti, että mitähän sitä pitäisi syödä, jotta olisi vähän virkeämpi?
Ravintovalmentaja saa jostain kumman syystä Lissun tekemään ruokapäiväkirjaa, jonka pohjalta tehdään muutamia muutosehdotuksia ruokavalioon. Ja nyt siis puhutaan PIENISTÄ muutoksista kuten: lisätään vedenjuontia, jätetään vähän sokeripaloja pois kahvista ja lisätään liikuntaa. Nyt on mennyt reilu kuukausi ja Lissulla on energiaa kuin pienessä kylässä. Ennen melko flegmaattinen ja ei-liikunnallinen ihminen on nykyään aloittanut zumbatunnit ja käy useita kertoja viikossa reippailla kävelylenkeillä. Sokeripalat ovat jääneet pois kahvista ja ruokavaliossa on yhä enemmän terveellisiä aineita.
"Lissu" on loistava esimerkki siitä, miten pienillä muutoksilla ruokavaliossa tai liikunnassa voidaan saada paljon aikaiseksi. Olo helpottuu, energia lisääntyy ja elämä on yksinkertaisesti mukavampaa.
Moni ihminen tuntee olonsa väsyneeksi ja stressaantuneeksi tai kärsii pienistä vaivoista ihan turhaan. Elämänmuutos on mahdollinen ihan jokaiselle, eikä se välttämättä vaadi suuria mullistuksia, vaan pienillä asioilla on suuri merkitys. Miksi kärvistellä, kun asioille voi tehdä jotakin pienellä vaivalla?

Ekologiset nugetit

Mielenkiinnolla olen lukenut viime päivinä mediassa pyöriteltyä aihetta kananugettien sisällöstä. Mielipidettä aiheesta tuntuu olevan puolesta ja vastaan.
Tänä aamuna meinasin vetäistä aamukahvit väärään kurkkuun, kun luin netistä eilen illalla julkaistun kommentin, jonka oli antanut Atrian ravitsemusasiantuntija. Toistan, siis Atrian ravitsemusasiantuntija! Jo sen pitäisi ehkä laittaa tietynlaiset hälytyskellot soimaan..
Kommenttia enemmän minua tympii tämäntyyppinen uutisointi. Jutun otsikkona oli "Kananugetit ovat ekologinen aines" ja ensimmäinen lause: "Ravitsemusasiantuntijan mukaan kananugetteja voi syödä hyvällä omallatunnolla". No hienoa, nyt annettiin ihmisille hyvä omatunto ja vapautus siitä, että voisi ehkä valita lapsilleen (ja itselleen) mahdollisesti terveellisempiäkin ratkaisuja.
Ekologista tai ei, terveysruokaa nugetit eivät joka tapauksessa ole.
Atria valmistaa kahdenlaisia kananugetteja, joiden lihapitoisuudet ovat 55 % ja 56 %. Loppu on sitten jotain muuta mössöä. Jokainen tietysti päättää ihan itse, mitä haluaa laittaa omasta tai lastensa suusta alas. Itse valitsen mieluummin jotain muuta kuin teurasjätettä, vaikka ekologinen olenkin.
Mielenkiintoista on myös tämä nykypäivänä vallalla oleva "rento vanhemmuus", joka ulottuu tietysti myös ruokailuun. "Ei se oo niin vakavaa, vaikka vähän välillä lapselle tarjoaa kananugetteja". No ei ehkä ole, mutta haluaisin silti haastaa kyseisenlaiset kommentit. Eikö vanhemmat noin yleisesti ottaen halua lapselleen parasta? Miksi siis ei voisi tarjota moisen moskan tilalla jotakin muuta? Miettikää ihmiset! Sillä ON merkitystä, mitä suusta laittaa alas. Olkaa rentoja vanhempia, mutta suhtautukaa vakavasti ravitsemukseen, sillä te luotte lapsillenne pohjan, joka vaikuttaa myös aikuisena.

Välittämistä vai tulipalojen sammuttelua

Mitä on työhyvinvointi?
Tuohon kysymykseen saa hyvinkin erilaisia vastauksia. Markkinoilla on monenlaista yrittäjää ja konseptia, joita kaikkia markkinoidaan työhyvinvoinnin nimessä.
Henkilöstöihmisillä on vaikea paikka miettiä, mihin lähteä mukaan ja millä henkilöstön tyytyväisyys sekä hyvinvointi pidetään hyvällä tasolla.
Paljon törmää siihen, että yritykset tarjoavat työntekijöilleen valtavan määrän kaikenlaista "työhyvinvointia", ja ajattelevat että asia on hoidettu. On liikuntasetelit, virkistysetelit, pilateskerhot, kuntotestit... Kaikki nämä ovat tietenkin kivoja etuja, mutta koskevatko ne kaikkia? No eivät koske. Herra tai rouva Sohvaperuna viittaa kintaalla kaikenlaisille liikkumisvirityksille ja käyttää virkistyssetelit mieluiten leffaan tai johonkin muuhun, kunhan se ei ole mitään fyysisesti kuormittavaa. Liikunnalliset ja muutenkin aktiiviset tyypit puolestaan ovat innoissaan. No, mihin porukkaan kuuluvat ovat oikeasti niitä, joihin pitäisi paneutua? Herra tai rouva Sohvaperunan työkunto ei varmasti parane tällä tavoin ja asiaa työterveyshuoltoon on enenemissä määrin, kun elimistö huutaa apua milloin missäkin asiassa. Poissaolot lisääntyvät ja eteen tulevat myös sairaus- tai osa-aikaeläkkeet.
Jotain muuta, koko henkilökuntaa koskevaa pitäisi siis keksiä.
Ja entä se henkinen puoli? Myös siellä on jos jonkinlaista virkistyspäivää. Leikitään yhdessä ja tehdään erilaisia luottamusharjoituksia. Ihan kiva, jos henkilöstöllä jo sattuu olemaan kohtuullisen hyvä yhteishenki. Entä, kun tilanne on jo erittäin huono? Ei siinä leikit auta, kun suhteet työkavereihin ja pomoon ovat tulehtuneet ja luottamusharjoituksessa tekisi lähinnä mieli nostaa kädet pystyyn ja antaa kaverin kaatua lattiaan.
Vaikeita asioita pahimmillaan. Ei siis ihme, että työhyvinvointi mieluiten kuitataan helpoilla ratkaisuilla. Asiaan paneutuminen ja peilin asettaminen koko yrityksen kasvojen eteen on vaikeaa ja aikaa vievää puuhaa. Eikä varmaan kauhean hauskaakaan. Mutta olisiko se loppupelissä kannattavampaa?
Usein yrityksiltä puuttuu myös seuranta. Tehdään erilaisia työhyvinvoinnin projekteja, joiden tarkoitus jää henkilöstölle epäselväksi, koska niillä ei ole jatkumoa. Tällaiset tapaukset ovat ns. punainen vaate henkilöstölle varsinkin, jos työhyvinvointi on huonolla tolalla. Kaiken takana kun on henkilöstöstä välittäminen. Sitä ei voi ostaa pikaratkaisuilla, se joko on tärkeää yritykselle tai ei ole. Ja niin tai näin, asia välittyy henkilöstölle juuri tekemisten, ei puheiden kautta.

Viheltäen valmista

Oletteko nähneet TV-mainoksen valmiiksi maustetusta jauhelihataikinasta? Kyllä, sellainen on tullut markkinoille ja kaiketi sen ei pitäisi yllättää, mutta minut se kyllä pysäytti. Hei ihan oikeesti, valmis jauhelihataikina! Samaan teemaan liittyen, muutama päivä sitten näin mainostettavan valmista munakasta. Vaihtoehtoja oikein kaksi kappalein: makkara- ja kinkku-savujuustomunakas. Ja vielä "viheltäen valmiit", eli mikron kautta ja eikun nauttimaan. Anna mun kaikki kestää!
Ostaako näitä tuotteita oikeasti joku? Ikävä kyllä varmaan ostaa, koska niitä on tarjolla. Miten vaikeaa on maustaa itse jauheliha tai tehdä munakas? Ei siinä nyt mikään huippukokki tarvitse olla, että nuo saa onnistumaan.
Onhan näitä valmis"ruokia" ollut varmasti aina tarjolla, mutta jotenkin nämä ko. tuotteet vaan pysäyttivät. Mistä johtuu, että tämänkaltaisia tuotteita pitää edes tehdä kuluttajille? Valitettavasti tarjonta syntyy yleensä kysynnästä. Ovatko ihmiset todella niin uusavuttomia, ettei enää onnistu munakkaan teko tai jauhelihan maustaminen? Vai onko syynä kenties laiskuus (lue: välinpitämättömyys)?
Opetelkaa hyvät ihmiset tekemään ruokaa! Ymmärrän, että se ei ole kaikkien mielestä maailman hienointa puuhaa, mutta kannattaa kuitenkin kokeilla. Jos ei muuten, niin oman hyvinvointinsa vuoksi sillä vanha fraasi "olet mitä syöt", pitää paikkansa.

Maalaisjärki hoi!

Yhtenä päivänä keskustelin vaatekaupassa myyjän kanssa, mutta en pystynyt juurikaan keskittymään neidin selostukseen, kun tuijotin hänen valtavan pitkiä tekoripsiään ja mietin, että taidan itse edustaa jotain poikkeavaa omien luonnollisten ripsieni kanssa.
Olen totaalisen kyllästynyt tähän aina vaan kasvavaan keinotekoisuuden kulttuuriin. En ymmärrä, miten voi olla normaalia, että valtaosalla naisista on nykyään tekoripset, tekokynnet, tekohiukset tai jotain muuta lisättyä. Missä on luonnollisuus, kysyn vaan?!
Nyt siellä joku miettii, että kyllä sitä aina naiset ovat meikanneet tai värjänneet ripsiään / kulmiaan. Joo totta, mutta jotenkin tuntuu, että nyt tämä keinotekoisuus alkaa lähteä lapasesta.
Omille lapsilleni yritän korostaa luonnollisuutta niin ulkonäössä, ruoassa, käytöksessä ja kaikessa muussakin.
Kauhulla katselen julkisuudessa olevia tapauksia, joiden ulkonäkö on rakennettu ja käytös taitaa myös olla hyvin pitkälle yhtä suurta esitystä. Tai en minä tiedä, eikä kyllä kauheasti edes kiinnosta.
Minkälaisen esimerkin tämä vallitseva meininki antaa nuorille tytöille, sitä kannattaisi ehkä vähän miettiä. Ja mistä se kertoo, jos joku kokee tarvitsevansa teko sitä ja tätä? Huonosta itsetunnosta lähes poikkeuksetta. Jos itsetunto rakentuu ulkonäköön, ollaan jo aika huonolla tiellä, joka ei muuten pääty koskaan. Ihminen kun joka tapauksessa vanhenee, niin silloin tietysti pitää ottaa aina vaan järeämmät aseet käyttöön, jotta pysytään hyvännäköisenä.
Aiemmissa kirjoituksissani olen paasannut maalaisjärjen käytöstä. Ikäväkseni olen todennut, että sitä tuntuu nykyään puuttuvan aika monelta ja monessa asiassa. Samalla myös ihmisillä tuntuu olevan entistä enemmän ongelmia itsetunnon kanssa. Ei enää löydetä omaa sisäistä ääntä, joka kertoisi mikä on järkevää vaikkapa ulkonäön, ruokailun tai minkä tahansa suhteen.
Jos mietitään vaikkapa ravintoasioita. Ihmiset saavat erilaista tietoa joka tuutista. Sen seurauksena moni on niin sekaisin, ettei enää tiedä, miten ja mitä tulisi syödä. Entä jos vaikka miettisi, mikä sopii itselle?
Nykypäivänä suoritetaan elämää kaikilta osin. Välillä kannattaa pysähtyä miettimään, mitä oikeasti itse haluaa tai mitä mieltä on oikeasti asioista. Haluaako suorittaa elämää vai elää sitä?
Miksi pitäisi aina olla parempi? Voisiko sitä välillä ajatella, että onkin ihan ookoo sellaisenaan?

Anton & Anton - sydämellinen pieni ruokapuoti

Ravintovalmentajan koulutukseemme kuului tänään mm. visiitti Helsingin Töölössä sijaitsevaan Anton & Anton ruokakauppaan.
Sisään astuttuani, olin heti sitä mieltä että I-HA-NA! Kauppa on pieni, mutta sitäkin idyllisempi. Pitkä tuoretiski on kaupan ydin eikä suotta. Valikoimassa olevat luomulihat ja -kalat ovat aika lailla eri luokkaa kun isoissa marketeissa vakuumiin pakatut köntsät.

Anton & Anton tuoretiski

Tapasimme Petra Pusan, joka toimii sekä Töölön Anton & Antonin myymäläpäällikkönä sekä henkilöstöpäällikkönä. Petra kertoi meille myymälän ideologiasta, tuotteista sekä tavasta toimia. Harvoin, jos koskaan olen törmännyt niin asialleen omistautuvaa, innostunutta ja palveluhenkistä ihmistä. Oli ilo kuunnella pulppuilevan rönsyilevää puhetta ja koko ajan oli sellainen olo, että sanat tulevat suoraan sydämestä.

Petra Pusa

Anton & Antonin valikoimassa olevat tuotteet ovat joko luomutuotteita tai suomalaisilta lähituottajilta. Toki on ruoka-aineita, joita ei Suomesta saa, joten ne tulevat muualta, mutta tuotteet ovat ehdottomasti luomusertifioituja sekä korkealaatuisia. Yksi pysäyttävimmistä asioista oli se, että tuoretuotteet kuten leivät, ovat myynnissä vain yhden päivän, jonka aikana ne pyritään myymään. Mikäli jotain jää, ne pakataan huolellisesti laatikkoon, jonka Pelastusarmeija tulee hakemaan. Joka ilta. Muutakin hyvätekeväisyyttä A & A tekee. Kuten vaikkapa jouluna myymättä jääneet tuoretuotteet toimitetaan Myrskylään vähäosaisille, käsittääkseni vapaaehtoisvoimin. Kerrankin jäin sanattomaksi.
A & A:n porukan mukaan he eivät erityisesti mainosta tekemäänsä hyväntekeväisyyttä, koska heille se on itsestään selvää. Mielestäni se on ehdottomasti mainostamisen arvoinen juttu, eikä nykypäivänä valitettavasti ollenkaan niin itsestään selvää!
Toivoa sopii, että suomalaiset löytävät tämänkaltaiset kivijalkakaupat ja ymmärtävät myös osoittaa kiinnostuksensa sekä innostuksensa jaloillaan.
Itse asun Espoossa, mutta ehdottomasti tulen jatkossa käymään visiitillä Anton & Antonissa, joko Töölössä tai Kruunuhaassa - aivan ihania, avartavia, sydämellisiä ja kunnioitettavia pieniä suuria kauppoja.

Lue lisää Anton & Antonista: www.antonanton.fi

Kotiruoka kunniaan

"Mulla menee kaupassa nykyään jopa leivän valitsemiseen ihan tuhottomasti aikaa, kiitos sinun", mieheni urputti tänään. Myhäilin tyytyväisenä, sillä näköjään oman ravitsemustietämykseni lisääntyessä, olen saanut jotain menemään myös toisen puoliskoni kovaan kalloon.
Vaikka tiedon lisääntyessä vaarana on myös ns. hurahtaminen, uskoisin olevani siihen hommaan liian maalaisjärkinen. Kyllä meillä edelleen lapset saavat muroja, viinirypäleitä ja muita kauheuksia. Mutta jotta en olisi ihan hirveä äiti, koen tietysti syyllisyyttä kaikesta "hötöstä", jota lapsille välillä suon. Tai itse asiassa tarkemmin ajateltuani en koe.
Keskustelin taannoin oman äitini kanssa siitä, minkälaista ruokaa meillä kotona syötiin, kun olin lapsi. Meillä tarjoiltiin lähes aina kotiruokaa. Välillä äiti leipoi pullaa, teki lettuja tai muuta ihanaa herkkua. Saatiin joskus smurffilimpparia saunan jälkeen, oli karkkipäivä ja niin edelleen. Ruoka ei ollut äitini sanoin "kovin kummoista, ihan vaan tavallista ruokaa", mutta se tehtiin aina itse. Ei käytetty eineksiä tai käyty mäkkärissä. Olen erittäin iloinen tuosta ravitsemuksellisesta pohjasta, jonka olen saanut lapsena. Samaa, normaalia ja maalaisjärkistä suhtautumista ruokaan haluan välittää omille lapsilleni. Kun pohja on kunnossa, homma toimii.
Toki oma tietoisuuteni on aivan eri tasolla, kuin omien vanhempieni, mutta yritän silti pitää kiinni maalaisjärjestä ja tehdä pieniä muutoksia perheemme ruokavalioon tarvittaessa.
Eilen tein ruoaksi perunamuusia ja lihapullia. Lapset juoksivat innoissaan pöytään ja alkoivat mättää ruokaa suuhunsa, minkä ehtivät. Vähän aikaa syötyään isompi totesi: "Tää on NIIN hyvää.. eli siis epäterveellistä". Niin. Tuo kommentti saattoi liittyä keskusteluumme suklaamuroista, joita meillä ei ole ollut eikä tule olemaan. Lapsille oli tarjoiltu niitä päiväkodissa (!?), jonka jälkeen niitä tietysti kyseltiin myös kotiin. Kieltäydyttyäni vaadittiin selitystä, johon vastasin, että ne ovat niin epäterveellisiä. Lasten päähän ei meinannut mahtua, että miten ne ovat epäterveellisiä kun ne ovat NIIN hyviä.
Meidän lapsemme eivät tiedä mitään mäkkäristä. Joidenkin mielestä se on kauheaa, mutta en ymmärrä miksi. Minkä takia haluaisin tunkea omien lasteni suuhun jotain, missä ei ole mitään hyvää? Mielummin teemme hampurilaisia kotona, jos mieli tekee.
Suhtaudun kotiruokaan maalaisjärjellä ja suurella rakkaudella. Tykkään leipoa ja herkutella. Mutta mitä enemmän tietoisuuteni ravintoasioissa lisääntyy, sitä skeptisemmäksi tulen eineksiä, E-koodeja ja mäkkäriä kohtaan. Eikö ole kuitenkin ihan kiva tietää, mitä syö?

Oma paikka

Tiedättekö sen tunteen, kun kaikki onnistuu ja tuntuu, että ympäristö kaataa pelkkää positiivista niskaan? Entistä mukavammalle tuo niin ihana positiivinen kierre tuntuu, kun siihen pääsee pitkän matalapaineen jälkeen. Siinä on jotain samaa kuin rakastumisen tunteessa; väsymys on tiessään, olo on energinen ja mielikuvitusta sekä ideoita pulppuaa.
Silloin usein myös ihminen tajuaa, että onkin ollut itse oman tiensä esteenä. Syystä tai toisesta voi joskus tuntua, että omiin kykyihin uskominen on erityisen vaikeaa, jopa mahdotonta. Itsetunto on alamaissa ja suo tuntuu aina vaan upottavammalta. Kun elämä on matalapaineessa ja joka paikasta tuntuu tulevan ovi vastaan, joutuu siinä paremmallakin itsetunnolla varustettu tiukoille.
"Kaikella on tarkoituksensa", sanotaan. Ärsyttävät sanonnat pitävät usein paikkansa, niin tämäkin. Elämässä joutuu tekemään kaikenlaisia valintoja, jotka vaikuttavat tulevaan. Kun positiivinen kierre taas lähtee pyörimään, voi huokaista ja todeta, että tulipahan taas opittua jotakin.
Joskus sitä tulee ajauduttua tielle, joka osoittautuu vääräksi vasta vuosien jälkeen. Oikealle tielle palattuaan sitä ymmärtää, miten väärään suuntaan olikaan menossa. Oikean tien löytäminen vuosien jälkeen on kuin löytäisi itsensä uudelleen. Sitä huomaa tekevänsä asioita, joita ei ole enää koskaan edes kuvitellut tekevänsä tai saattaa löytää itsensä mitä uskomattomammista tilanteista ja tajuta, että juuri siellä pitääkin olla.
Kun ihminen löytää oman paikkansa, se on positiivista paitsi hänelle itselleen, myös ympäristölle. Onhan se selvää, että tyytyväinen ihminen on paljon mukavampi kuin tyytymätön. Monesti omaa tyytymättömyytensä lähdettä ei edes kunnolla tajua, ennen kuin on käynyt läpi koko negatiivisen kierteen pohjamutia myöten. Tai voi olla että joku tajuaa, mutta minulta se vei aika pitkään.

Työstressi johtuu heikkoudesta?

Tälläinen otsikko iski silmääni viime sunnuntaina Helsingin Sanomien nettisivulla. Kolumnin oli kirjoittanut Jari Sarasvuo.
Niin, mitäpä siihen sanoa, ajattelin tekstin luettuani. Olin pöyristynyt, mutta se lienee ollut kirjoittajan tavoitekin, provosoida.
Mutta kyllä se pisti miettimään, että moniko esimies tai henkilöstöihminen on samaa mieltä. Voiko joku todella ajatella niin, että työuupumuksesta kärsivä ihminen on heikko, vastuuta pakoileva luuseri?
Sarasvuo kuittaa hyvin nopeasti sen asian, jolle pitäisi nimenomaan antaa huomionarvoa. Nimittäin huono johtaminen. Suora lainaus ko. kirjoituksesta: "Toki huono johtaminen aiheuttaa ja pahentaa sietämättömiä tilanteita. Silti ihmisen oma arvomaailma määrää, miten elämän vaatimuksiin vastaa. Joka välttää vahvistumiseen johtavaa ponnistelua, väsyy lopulta viikonpäivien ajattelustakin." Siis anteeksi mitä? Jos pomosi on veemäinen ja hukassa, loppupelissä se on kuitenkin oma ongelmasi? Jaaha.
Onhan se tietysti niin, että jos työpaikalla ei syystä tai toisesta ole kiva olla, sieltä voi lähteä. Käytännössä tämänkaltainen toiminta harvoin on mahdollista. Kun on ne lapset, asuntolainat ja muut maalliset asiat, joita aika moni vastuuntuntoinen aikuinen joutuu miettimään.
Olisiko mahdollista, että työhyvinvoinnille voisi antaa arvoisensa painoarvon ja ymmärtää, että kun työntekijät voivat hyvin, firmakin voi hyvin? Työntekijän hyvinvointiin vaikuttavat monet asiat ja niihin ei aina pysty itse vaikuttamaan. Työyhteisöissä on monenlaisia tilanteita ja tapauksia, eikä niitä voi niputtaa samaan kasaan. Sarasvuon kirjoituksessaan harrastama yleistys siitä, että työstressi on heikkojen ihmisten "tauti" on paitsi tökeröä, myös vaarallista kommentointia vakavasta asiasta.

Lisäaineähky

Liekö sitten syy oman kiinnostuksen kasvamisessa vai missä, mutta viime aikoina olen törmännyt lukuisiin artikkeleihin koskien ruokien lisäaineita.
Eihän se toki mikään uusi juttu ole, mutta minun tajuntaani se on kolahtanut kunnolla vasta nyt, kun aloin opiskella ravitsemustiedettä.
Kahden lapsen äitinä, olen joutunut miettimään ruokavalintoja ja niiden vaikutuksia paitsi itseeni, niin myös kasvavien lasten kehitykselle. Kaupoissa on entistä enemmän valinnanvaraa, mutta varsinkin lapsiperheissä tarjoukset jyräävät ja harva miettii, mitä oikeasti työntää alas omasta ja lastensa suusta. Monelle tärkeintä on, että ruoka tulee helposti ja nopeasti ja että lapset suostuvat syömään.
Ikäväkseni olen joutunut toteamaan, että samaa linjaa noudatetaan myös esim. päiväkodeissa. En toki voi yleistää, mutta uskoisin, että päiväkoti jossa toinen lapsemme on, tuskin poikkeaa kovasti yleisestä linjasta.
Kerronpa esimerkin. Kolmevuotias tyttömme meni pitkän kesäloman jälkeen päiväkotiin. Atooppinen ihottuma, joka on ollut ihan hyvällä mallilla koko kesän, puhkesi ns. kukkaan pari päivää siitä, kun päiväkoti oli alkanut. Aiemmin olisin ajatellut, että liekö stressiä tai jotain, mutta nyt kun tietoisuus ravitsemuspuolella on kasvanut, olen varma että sillä on tässä melkoinen merkitys. Useat lisäaineet, esimerkiksi nitriitti, jota on mm. nakeissa, makkaroissa jne., saattaa aiheuttaa nokkosihottumaa ja suolistovaivoja. Viinirypäleissäkin oleva sulfiitti taas voi tuoda mukanaan kutinaa ja hengitysoireita. Esimerkkejä kyllä riittää.
Terveellinen ravinto on elinehto pienille ja suuremmillekin lapsille, tästä lienee aika moni kanssani samaa mieltä. Miksi sitä on niin vaikea toteuttaa maassa, jossa on vaihtoehtoja ja tietämystä saatavilla vaikka kuinka paljon? Viime viikolla lapselleni oli tarjoiltu välipalana mm. suklaapuuroa (!?) ja toisena päivänä leipää ja kaakaota. Ihan kiva, mutta olen kyllä vähän eri mieltä siitä, mikä on terveellistä ja ravitsevaa välipalaa.
En todellakaan ole fanaattinen terveysintoilija, kyllä lapsille tehdään kotonakin herkkuja välillä. Jotenkin sitä vaan miettii, että kestäisikö päiväkotien tai koulujen lounaat ja välipalat lähemmän tarkastelun? Epäilen. Valmisruoista ja epäterveellisistä välipaloista on pitkä matka puhtaaseen ja terveelliseen ruokaan, jota varmaan jokainen vanhempi lapselleen soisi. Vai onko sillä väliä? Paljon on ihmisiä, jotka tätä lukiessaan ajattelevat, että eikö tuota nyt ole tärkeämpiäkin asioita. Voi olla, mutta suosittelen lämpimästi kyseenalaistamaan lisäaineiden tarpeellisuutta ruokavaliossa.
Lisäaineita tietysti on hirveä määrä, eikä normaalikuluttaja voi kaikkea opetella. Hyvä vinkki on tehdä ruoat itse tai ostaa tuotteita, joiden ainesosaluettelossa on mahdollisimman vähän aineita ja kaikki ovat tunnistettavia. Silloin ollaan jo aika hyvällä mallilla.

Hyvää luettavaa aiheesta on esim. Mats-Eric Nilsson; Petos lautasella.

Järki vai tunteet?

Nuorempana päätin vakaasti elää kuten sydän sanoo. Lasteni syntymän jälkeen tuntui kun päähäni olisi kaadettu järkeä saavikaupalla. Punnitsin kaikenlaiset päätökset moneen kertaan ja järjen ääni huusi milloin mistäkin asiasta. Näin käy aika monelle äidille. Sitä kutsutaan aikuistumiseksi. Tai vastuuksi. Tai jotain.
Ruuhkavuosien keskellä usein juuri naisilta unohtuu se, mitä itse haluaa. Lapsen tarpeet menevät edelle, sehän on selvää, mutta pitääkö siinä rytäkässä unohtaa itsensä? Mistä johtuu, että niin moni nainen sairastuu lapsen saadessaan tähän nykypäivänä niin yleiseen sairauteen: elämän suorittamiseen? Ja mikä pahinta, se tuntuu myös jäävän monelle päälle vaikka lapset kasvavat.
Jatkuvasti näkee ympärillään, mitä tapahtuu, kun ihminen (lue: nainen/äiti) syventyy perheeseen siinä määrin, että unohtaa välillä miettiä, missä itse menee. Tai mitä haluaa. Kauheaa, kuka sellaista nyt ehtisi miettiä kaiken härdellin keskellä?
Tasapaino. Se lienee tässäkin ydin. Jokaisen pitänee itse määritellä, mikä on tasapainoinen olotila. Lempikirjailijani Anna-Leena Härkönen kirjoitti jossain että "Rakastan lastani ja voisin kuolla hänen puolestaan mutta en jäädä kotiäidiksi". Arvatenkin kommentista nousi hirveä haloo mutta ymmärrän pointin erittäin hyvin. Äidit ovat kovia syyllistymään ja myös syyllistämään. Hullua, sanon minä. En ymmärrä sitä ainaista äitien välistä sanaharkkaa siitä, miten äitiyttä tulisi suorittaa. No, mutta se on ihan oma juttunsa.
Jossain elämänsä vaiheessa jokainen miettii valintojaan ja tulevaisuuttaan. Se lienee sitä jonkin kympin kriisiä, tiedä häntä. Joka tapauksessa on ihan viisasta miettiä välillä, mitä itselle kuuluu. Turhan monet viettävät suurimman osan vuorokaudestaan työssä, jota inhoavat tai pysyvät parisuhteessa, joka ei toimi. Mistä se johtuu? Siitäkö, että vaatii rohkeutta elää niinkuin haluaa?
Väitän, että ihminen joka elää vastoin omia arvojaan ei ole kovin miellyttävää seuraa. Ei itselleen eikä muille. Ei se ehkä olekaan niin hullua elää kuten sydän sanoo. Vai onko?

Ei se oo niin justiinsa

Kesä on monelle hyvän olon aikaa. Auringolla on valtava voima. Sen näkee ympärillään ja tuntee nahoissaan. Ihmiset ovat kummasti avoimempia, aurinkoisempia ja avuliaampia. Hymy on herkässä eikä ikävätkään asiat tunnu ihan niin ikäviltä kuin ne tuntuisivat marraskuun kylmässä ja pimeässä.
Itselläni on kerrankin aikaa viettää rentoa kesää. Huomaan yhä useammin pysähtyväni ihmettelemään kaunista kukkaa, kastematoa tai muuta ötökkää. Pienillä tyttärilläni lienee tähän iso osuus. Tuskin sitä itsekseen tulisi kiljahdeltua riemusta, kun näkee kadulla madon, mutta lasten riemu kyllä tarttuu! Omalla mielentilalla on tässä tietysti iso merkitys. Jotkut eivät pysty lomallaankaan rentoutumaan siihen tilaan, että jaksaisivat rauhoittua lasten kanssa tutkimaan kaiken maailman itsestäänselvyyksiä. Onhan sitä nyt herranen aika paljon hoidettavaa loman aikana. Kaikki sukulaiset pitäisi ainakin kertaalleen tavata. Kavereillekin pitää löytyä aikaa ja miten se kotikin likaantuu paljon useammin kuin arkena. Ja ruokaa pitää jaksaa laittaa, ainakin lapsille. Entäs sitten ne muumimaailmat, huvipuistot, eläintarhat ja täytyy se nyt jossain välissä ehtiä koko perheen voimalla pyöräretkelle tai jollekin piknikille. Huh.
Suosittelen lämpimästi kokeilemaan mitä tapahtuu, jos rauhoitut imuroinnin tai ruoanlaitoin sijasta katselemaan pilviä tai touhuamaan lasten kanssa jotain muuta älytöntä. Veikkaan, että pölyt eivät ole kadonneet lattioilta, eikä kukaan kuole vaikka ruoka tulisi tänään puoli tuntia myöhemmin pöytään.
Enpä olisi uskonut vielä pari vuotta sitten, että minä, kaikkien suorittajien äiti, paasaan omassa blogissani moista hömppää ja vielä ihan tosissani. Kyllä se vanhakin koira oppii uusia temppuja niin halutessaan.
Aurinkoista kesää ja lomailua ihan jokaiselle. Ottakaa rennosti, ei se oo niin justiinsa.

 

 

Kuvat: Terhi Valkeapää

Kulutusjuhlaa

Näin juhannuksen jälkeen lehdet ovat pullollaan ale-ilmoituksia. Aamulla bongasin ensitöikseni alennetut ulkokalusteet ja olin jo toinen jalka ovenraossa lähdössä ostamaan niitä mutta.. Tällä kertaa pysähdyinkin miettimään, että tarvitaanko niitä OIKEASTI. Melko terveellinen reaktio, sanoisin. Vaatii silti aikamoista itsetutkiskelua ja ajatusmaailman muuttamista, että vanhoja tapoja ja tottumuksia pystyy muuttamaan liittyvät ne sitten kulutustottumuksiin tai mihin tahansa. Oman ajatusmaailmani muuttuminen on tapahtunut pikkuhiljaa.
Mikä mahtaa olla ihmisten kulutusjuhlan takana? Sitä ei varmaan moni jää miettimään, kun pitää saada aina vaan enemmän tavaraa ympärilleen. Tavarat harvemman tuovat kovin pysyvää onnea kenellekään, hetken helpotuksen ehkä jos oikein pännii. Entä näyttämisenhalu? Joillekin on kovin tärkeää luoda kulissit, että hyvin menee. Kulissien takana ei ehkä niin hyvin menekään, mutta haittaako se kun on komiat raamit ympärillä? Millä on loppujen lopuksi merkitystä, kun miettii omaa tai läheistensä hyvinvointia?
Itse tykkään kauniista tavaroista ja sisustamisesta. Nautin suunnattomasti, kun keksin jonkin uuden sisustusprojektin ja yleensä myös toteutan sen pikimmiten koska kaikki pitää tapahtua heti, mieluiten eilen. Yhtenä päivänä bongasin sisustuslehdestä idean lastenhuoneeseen ja eikun ostamaan kontaktimuovia ja väkertämään lasten pöytään labyrinttiä prinsessoille. Alkuperäinen idea lehdessä oli hieman eri mutta meillä on totuttu, että aika moni juttu kääntyy prinsessamaiseksi, kun talossa on akkavalta. Tämä nyt oli melko pienimuotoinen projekti, mutta kertoo ehkä jotain myös ajatusmaailmani muuttumisesta. Viime aikoina olen nimittäin huomannut, että parhaimmat kicksit (kamala sana muuten!) saan siitä, kun teen käsilläni jotakin. Tai jos tuunaan vaikka jonkun kalliin sisustusidean ja toteutan sen halvemmalla.
Tykkään toki edelleen ostaa jotain uutta kivaa. Nykyään sitä vaan tulee yhä useammin kyseenalaistettua, ennen kuin taipuu ostamaan. Lienee ihan hyvä suuntaus.
Pakko on yleensä aika hyvä motivaattori tapojen muuttamiseen. Jos vaikka rahatilanne muuttuu olennaisesti, on vaan pakko miettiä kulutustottumukset uudelle tasolle. Tai jos terveys reistaa pahasti, on pakko miettiä elämäntavat uusiksi. Pakko toimii!

Varo mitä sä haluut, sä voit saada sen

Kaikki ovat varmaan lukeneet lukemattomia juttuja ihmisistä, jotka tiukan paikan tullen kokevat jonkinasteisen herätyksen ja muuttavat elämäänsä kuka mihinkin suuntaan. Yhteistä näissä jutuissa yleensä on se, että elämän suunta vaihtuu täysin erilaiseksi kuin aiemmin.
Mikä siinä on, että ihmisen pitää joutua kokemaan ikäviä asioita tajutakseen mikä on oikeasti tärkeää? Jotkut eivät tietysti koskaan tajua, mutta he ovatkin oma lukunsa.
Ja kuka sitä osaa kertoa mikä on tärkeää. Sehän voi olla jokaiselle vähän eri asioita, mutta se ei nyt olekaan tämän jutun ydin. Mielenkiintoista on, että näissä jutuissa yleensä tulee hyvinkin selväksi se, ettei kyseisen ihmisen elämä ollut kovin kivaa ennen kuin hän koki kovia ja tajusi elävänsä elämää, josta ei pidä. Onko tuossa nyt mitään järkeä? Elää nyt elämää, josta ei pidä?
Nykymaailmassa tämä tuntuu ikävä kyllä olevan enemmän sääntö kuin poikkeus.
"Varo mitä sä haluut, sä voit saada sen", totesi muistaakseni Andy McCoy. Hyvin sanottu, vaikka herrasta voi olla montaa mieltä.
Voiko alitajuisesti mietityt kuviot toteutua käytännössä, vaikka et itse suunnitelmallisesti muutoksia elämääsi tekisikään? Tänä päivänä elämäntaidon valmennus (life coaching) on kova juttu ja nuo valmentajat puhuvat kovasti siitä miten suuri merkitys on ajatuksilla. Siis ajatuksen voimalla muutoksia elämään? No ihan varmaan, ajattelin vielä itsekin hetki sitten. Totta kuitenkin on, että sitä mukaa kun ajatusmaailma muuttuu, oma elämäkin alkaa muuttua. Yhtäkkiä saatat huomata olevasi tilanteessa, joka on haastava, jopa paniikkia herättävä, mutta myös avoin ja vapaa. Se on juuri se valinnan hetki, jolloin voit joko hypätä uuteen tai mennä paniikkiin ja takertua vanhaan.
Pelkään korkeita paikkoja joten parempi laittaa silmät kiinni, ettei näe kuinka korkealta hyppää.

Jokapaikan höylä

Viikonloppuni vierähti auringosta, hyvästä ruoasta ja leipomisesta nauttien. Jostain syystä se, että tykkään leipoa ja syödä niitä leipomuksiani, ei sovi kaikille. Onhan se nyt järkyttävää, että ihminen, joka opiskelee ravintoneuvojaksi ja "paasaa" terveistä elämäntavoista, vetää itse jotain kakkua ja muuta mässyä suustaan alas.
Olen aina peräänkuuluttanut maalaisjärkeä, ihan yleisestikin. Mitä tulee terveisiin elämäntapoihin ja hyvää oloon, maalaisjärki on erittäin tärkeää. Tai jokainen tyylillään, mutta nyt puhunkin siis itsestäni.
Väitän, että syön monipuolisesti ja pääosin terveellisesti. Tykkään hyvästä ruoasta ja myös herkuista sekä myös niiden tekemisestä. Miksi kieltää itseltään oikeastaan mitään, kun perusasiat ovat kunnossa?
Mikä kumma siinä on, että varsinkin meillä suomalaisilla on kova tarve lokeroida ihmiset ja paheksua, jos ei jumankauta siinä muotissa pysytä? Itse kyllä lähinnä kunnioitan monitaitoisia ihmisiä. Onhan se nyt huikeaa, jos joku on lahjakas monella saralla.
Itse olen kovin kiinnostunut monista eri asioista ja huseeraan vähän siellä ja täällä. Monen mielestä se vaikuttaa levottomalta mutta entäs sitten, jos se minulle sopii? Aion jatkossakin leipoa, "paasata" ravitsemuksesta, urheilla ja laiskotella, joten repikää siitä.

 

Kuva: Terhi Valkeapää

Hyvä kasaantuu

Ulkona on harmaata ja sateista, oma fiilis sen mukainen. Mistähän se johtuu, että paska niin sanotusti kasaantuu? Oletteko huomanneet?
Minä, joka en ole ehkä maailman positiivisimpia ihmisiä, olen päässyt huomaamaan, että myös hyvä kasaantuu. Ja sekin on lohduttavaa, että heikomman kauden jälkeen tulee yleensä jotain hyvää. Siis että "paistaa se aurinko risukasaankin" tai jotain. Mikähän siinä muuten on, että nuo niin raivostuttavat sanonnat pitävät usein paikkansa?
Aikaisemmin kirjoitin negatiivisesta kierteestä, mihin ihminen joutuu esimerkiksi kovassa stressissä. Positiivinen kierre on tietenkin paljon mukavampaa ja kestää yleensä lyhemmän aikaa. Ei muuten pidä paikkansa. Negatiiviset asiat vain saavat yleensä enemmän huomiota. Mikä järki siinä on? On niitäkin ihmisiä, jotka eivät edes huomaa niitä hyviä asioita, vaan elämä on täynnä epäkohtia. Tunnustan, kuulostaa tutulta! Onneksi siitä taudista voi parantua. Työtähän se vaatii, mutta se on mahdollista. Olen myös huomannut, että on vapauttavaa antaa "kaikkien kukkien kukkia". Mitä väliä, minkälainen joku toinen on. Eikö ole tärkeintä, että tulee toimeen sen kanssa, joka peilistä tuijottaa?
Tänä päivänä ihmisiä kiinnostaa oma hyvinvointi entistä enemmän. Myös tarjontaa löytyy. On elämäntaidonvalmentajia, hyvinvointivalmentajia ja jos vaikka minkälaista.. Onko ihmisten kiivas hyvän olon etsintä vastaus aina vain koveneviin elämän vaatimuksiin sekä työssä että vapaa-ajalla? Varsinkin naisilla tuntuu olevan suorittamistarvetta joka suunnalla. Painetta kasataan yltiöpäisesti ja omatunto soimaa heti, jos vähänkin ote lipsuu. Kuulun itse tähän samaan porukkaan. Ilokseni huomasin tässä taannoin, että olen ehkä hieman löytämässä rennompaa otetta. Lapsellani oli kevätjuhla, johon piti muistaa ottaa oma reppu mukaan. Monena päivänä sanoin miehelleni ja lapselleni että "pitää sitten muistaa se reppu, muistuttakaa jos en muista.." Vielä kyseisenä päivänä muistin reppuasian. Koitti kevätjuhla. Tytöt kauniissa vaatteissa, hiukset letitettynä, meillä kamera mukana ja kaikki hienosti. Pääsimme paikoillemme kun tyttöni tuli sanomaan että "äiti, se reppu.." Hetken kirpaisi, mutta tyttö sai lainarepun, joten ongelma ratkesi sillä. No, joskus jotain unohtuu parhaimmaltakin suorittajalta, ei se ole niin vakavaa. Mikähän syy siihen on, että tästä piti kirjoittaa?

 

Kuva: Terhi Valkeapää

Selkänahkaa tarjolla

Sunnuntain Helsingin Sanomien artikkeli "Tarjolla tänään kokin selkänahka" oli karua luettavaa. Vielä ikävämmäksi sen teki totuudenmukaisuus. Minulla ei toki ole kokemusta kokkien kaltoin kohtelusta, mutta tämän päivän Suomessa tuntuu olevan ihan normaalia polkea työntekijöitä, oli ala mikä hyvänsä.
"Ravintoloitsijat perustelevat könttäsopimuksia esimerkiksi sillä, että Suomen ruokakulttuuri kärsisi, jos työnantajat ja työntekijät noudattaisivat työehtosopimusta pilkulleen". Siis anteeksi mitä? Tähänkö on tultu, että voidaan julkisesti päästään suustaan, että ei toimita lain mukaan? Eikö tästä nyt joku viranomainen nosta äläkkää?
Businessmaailmassa meininki on yhtä karua. Siellä tosin palkkaa maksetaan, usein erittäin hyvääkin sellaista, mutta auttaako mikään raha siihen, että työ vie koko elämän? Tuntuu olevan jollain kierolla tavalla siistiä, kun ihminen polttaa kynttilää molemmista päistä. Kyllähän sitä vähän kehuskellen selostetaan, miten on niin kiire koko ajan ja pitkää päivää tulee tehtyä. Olen syyllistynyt tähän itsekin entisessä elämässä. Jossain vaiheessa se kynttilä kuitenkin loppuu ja silloin pitkän päivän tekeminen ei enää tunnukaan niin kovin tärkeältä ja hienolta. Jatkuva kaaos on erittäin monen liike-elämässä toimivan työntekijän arkipäivää, eikä parannusta ole näkyvissä. Mieleeni tulee yhden esimiesasemassa olleen ihmisen kommentti "kiire on itseaiheutettua". Jep, näinhän se tietenkin on..
Meneekö tässä nyt vähän puurot ja vellit sekaisin? Palataanpa takaisin kokkeihin.. Heillä yhdistyvät siis hirveä työmäärä, mutta vielä sekin, ettei siitä saa korvausta. Kaksin verroin hullumpaa! Toivon todella, että siihen saadaan joku roti. Julkaiskaa nyt edes ravintoloiden nimet, jotka polkevat työntekijöiden oikeuksia!
Perspektiivi on muuten mielenkiintoinen juttu. Ko. artikkelissa mainittiin, miten moni kokki on sokeutunut työlleen. Näin siinä käy, kun tietynlainen työtapa omaksutaan työyhteisöissä normaaliksi. Ota siinä sitten eri perspektiivi tilanteeseen. Yleensä se vaatii ison muutoksen, ennen kuin ylistressaantunut työntekijä ymmärtää tilanteen hulluuden. Mitähän vaatisi, että työnantajat alkaisivat ymmärtämään?
Vaikutanko ehkä hieman vihamieliseltä? Vaikutelma on aivan oikea.

Syö itsesi onnelliseksi

Luin aamun lehdestä taas kerran juttua, että Suomessa nuoret syövät entistä useammin masennuslääkkeitä. Niitä myös määrätään erittäin helposti, mutta se onkin kokonaan toinen juttu.
Ravintoneuvojan koulutuksessamme tuli esille mielenkiintoinen väittämä, joka sinällään ei ole mikään uusi, mutta minuun se kolahti nyt kunnolla ensimmäistä kertaa. Ehkä siksi, että kuulin ensimmäistä kertaa myös tutkimustietoa aiheesta.
Ravitsemuksella on iso osa ihmisen kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa. Eihän se ole mitään rakettitiedettä, jos mietitään, millä polttoaineella ihminen käy paremmin; sipseillä ja hampurilaisilla vai kasviksilla ja tasapainoisella ruokavaliolla?
Mietitäänpä vähän tarkemmin. Mistä johtuu, että nykyajan lapset voivat niin huonosti? Tuskin kaikkea voidaan laittaa vanhempien huonon kasvatuksen piikkiin, vaikka sitäkin toki paljon on. Eikö ole ihan järkeenkäypää, että vanha sanonta "olet mitä syöt", liittyy myös mieleen, ei pelkästään siihen näkyvään? Ihminen tarvitsee hurjan määrän vitamiineja, antioksidantteja ja sitä ja tätä. Kaikkea keho ei pysty itse tuottamaan, suurin osa pitäisi saada ruoasta. Entä jos koko ravitsemus on täysin hakusessa, eikä elimistö saa tarvitsemaansa? Kai sillä muitakin seurauksia on, kun vain lihominen ja huono kunto? Meneekö jo vähän paasaamisen puolelle?
Minulla on tästä omakohtaista kokemusta, siksi innostun ehkä vähän liikaa. Jos ärsyynnyit tähän mennessä, älä jatka lukemista!
Stressaantunut, oravanpyörässä juokseva ihminen vaipuu helposti huonoon kierteeseen. Stressissä ihminen kärsii monenlaisista oireista: väsymys, unettomuus, suolisto-ongelmat, ärtymys, masennus jne. Mistä kaikki johtuu? Yleensä monen asian summasta, eli siitä huonosta kierteestä.
Kuka sitä nyt jaksaisi miettiä, mitä laittaa suuhunsa kun on muutakin tekemistä? Aika on rajallinen, äkkiä nyt vaan jotain suuhun! Ja olisihan se kiva mennä jumppaan, mutta kun ei millään ehdi! Vaikka ehtisi, niin ei jaksa. Itse asiassa, kun koko ajan ottaa päähän, kahvipullat, karkit tai ainakin suklaa on ansaittua syödä. Joka päivä. Monta kertaa päivässä. Ja illalla lasi viiniä, ehkä kaksi. Sehän on terveellistä! Ja lievittää vähän tuskaista oloa, unikin tulee helpommin...
Jos ruokailu on jatkuvasti pielessä, suolisto alkaa oirehtia. Mitä kauemmin tilanne kestää, sitä pahemmaksi ongelmat menevät. Liikunnan puute vaikuttaa suoraan mieleen, tietysti myös kehoon. Liika sokerin saanti paitsi koukuttaa, myös väsyttää ja nostaa tulehdusta elimistössä (!). Viinin lipittäminen vaikuttaa unen laatuun huonontavasti ja tuo myös ylimääräisiä kaloreita, puhumattakaan sen koukuttavasti vaikutuksesta.
Laitetaanpa tähän masennuslääkitys, eiköhän se siitä sitten.

 

Kuva: Terhi Valkeapää

Mielenrauhaa etsimässä

Olen koko kevään tehnyt asioita, joihin ei ennen ole ollut sitä kuuluisaa aikaa. Yksi päähänpisto oli lähteä Mindfulness-kurssille. Sain helposti houkuteltua stressaantuneen kaverini mukaan ja vielä mahduimmekin suositulle viikonlopun kestävälle kurssille. Muutama päivä ennen kurssia ystäväni joutui perumaan osallistumisensa, mutta ajattelin, että uskaltaudun astumaan epämukavuusalueelle ihan yksinkin.
Aamulla saavuin paikalle hieman varautunein fiiliksin. Porukan ikähaitari oli melko laaja ja tausta kirjavaa, joten sen puolesta joukkoon sulautui ihan hyvin. Rehellisyyden nimissä täytyy silti sanoa, että oloni oli koko ensimmäisen päivän vähintäänkin vaivautunut. Yrittäkää itse viettää 7-8 tuntia täysin tuntemattoman porukan kanssa, pienessä salissa joogamatolla istuen. Johan siitä paikatkin jumittuvat ja olo on jo sen takia epämiellyttävä!
"No, tänne on tultu", ajattelin, ja päätin ottaa viikonlopusta kaiken irti. Halusin (kerrankin) olla avoin uudelle ja kokeilla, josko tämä jotenkin avaisi uusia ulottuvuuksia, tai jotain. Teimme päivän aikana istuma -ja makuumeditaatioita sekä paritehtäviä. Koko ajan tunnelma oli rauhallinen, jopa liiankin! Ensimmäisen päivän jälkeen, minua ei hirveästi houkuttanut ajatus, että seuraava päivä olisi samanlainen, mutta hammasta purren päätin vaivautua paikalle.
Toinen päivä ei juuri eronnut ensimmäisestä, paitsi oman tunnelmani osalta. Yllättäen en ollutkaan enää niin vaivautunut ja meditaatiotkin menivät ihan mukavasti. Minua ei esimerkiksi alkanut naurattamaan, kun ohjaaja pyysi "keskittämään ajatukset isovarpaaseen".
Viikonlopun jälkeen olotilani oli harmoninen ja rauhallinen ja innostuin jopa ajatuksesta, että tekisin harjoituksia kotona. Toisaalta olen kova tyttö innostumaan..
Parina päivänä yritin tehdä harjoituksia kotona illalla, jolloin taloudessamme on rauhallisinta, mutta silloinkin puolison tv:n katselu häiritsi. Sittemmin meditaatiot ovat jääneet, joskin teen välillä pieniä "harjoituksia" arjen lomassa. Ostin jopa Eckhart Tollen kulttikirjan "Läsnäolon voima", jota monet ovat kehuneet mullistavaksi teokseksi. Olen lukenut 47 sivua. Kirja on vaikealukuinen ja vaatii paneutumista, rauhaa ja mielenkiintoa aihetta kohtaan. Vakaa aikomukseni on lukea se loppuun, kunhan ehdin. Huomaatteko sarkasmin?
Voin suositella Mindfulness-viikonloppua kaikille, joita asia kiinnostaa. Ja varsinkin niille, jotka juoksevat oravanpyörässä. Tosin he lienevät liian kiireisiä "moiseen hölynpölyyn".

Lisätietoa aiheesta: http://www.tietoisuudentaito.fi/

Kamalan ihanat herkut

Minulla on ongelma. Opiskelen parhaillaan ravintoneuvojaksi ja kahlaan läpi ravitsemustieteen kirjoja. Tykkään myös hyvästä ruoasta ja leipomisesta. Ymmärrättekö ongelman?
Ravitsemukseen liittyvät asiat ovat kiinnostaneet minua jo pitkään ja mielestäni syön pääosin terveellisesti. Tai näin ainakin luulin, ennen kuin aloin lukea niitä kirottuja ravitsemustieteen opuksia. Tieto lisää tuskaa, eihän se mikään yllätys ole, mutta että näin tuskallista, sitä en arvannut. Viimeisimpien lähiopetuspäivien aikana kävimme läpi transrasvoja - mahdanko enää ikinä koskea keksipakettiin tai sipseihin? Entäs sitten sokeri? Siitä näin juuri myös mielenkiintoisen lööpin, jossa lääkäri varoittaa, että välttäkää ihmiset sokeria. En lukenut juttua. En halunnut, tiedän jo nyt ihan liikaa.
Ihmisellä on luontainen taipumus rasvaan ja makeaan, yritä siinä sitten pyristellä vastaan. Totta kuitenkin on myös se, että uusille tavoille voi oppia. Yleensä kysymys onkin tahtotilasta. Moniko tupakoitsija lopetti aikoinaan, kun näytettiin kuva tupakan pilaamista keuhkoista? Entä jos näytetään kuva transrasvoilla lätränneen ihmisen suolistosta? Luin juuri Helsingin Sanomien kuukausiliitteestä Hanna Partasen haastattelun, jossa hän totesi: "Epäterveellisistä ruoista kieltäytyminen ei ole ravitsemusterapeutille yhtään sen helpompaa kuin muillekaan. Tieto ei vielä luo motivaatiota." Erittäin hyvin sanottu.

 

Kuva: Marko Valkeapää

Potkut töistä - maailmanloppu vai uuden alku?

Nykypäivänä uutiset YT-neuvotteluista tuntuvat olevan lähes jokapäiväisiä. Mutta onko työpaikan menetys aina maailmanloppu? On niitäkin (jotkut rohkeat!), jotka irtisanoutuvat oma-aloitteisesti, kun uupuvat oravanpyörässä.
On selvää, että työpaikan menetys on aina jonkinlainen pysähtymisen paikka, oli sitten kyseessä oma tahto, potkut tai jotain siltä väliltä. Tiedämmehän kaikki "kultaisen kädenpuristuksen", se lienee jotain siltä väliltä. Ihminen, joka jää työttömäksi, joutuu miettimään koko arkensa uudelleen. Rutiinit, joihin on tottunut muuttuvat tai poistuvat kokonaan. Työkaverit häviävät päivittäisestä elämästä. Olivat ne sitten mukavia tai vähemmän mukavia, niiden kanssa sitä kuitenkin vietti enemmän aikaa kuin omien lastensa tai puolisonsa kanssa.
Alussa ne, jotka ovat lähteneet omaehtoisesti tai ovat jostain syystä onnellisia saatuaan potkut, ovat autuaan innoissaan siitä, että saavat viettää aikansa kuten parhaaksi näkevät. Mikä sen ihanampaa kuin juoda aamukahvinsa rauhassa tai käydä vaikka kävelyllä keskellä päivää?
Mutta entäpä ne, joille potkut tulivat yllätyksenä? Uuden työpaikan saanti voi monestakin syystä olla kiven alla eikä ramppaaminen työvoimatoimistossa ainakaan paranna oloa. Ei ihme, että jonkinasteinen romahdus saattaa olla hyvinkin lähellä.
Entäpä sitten ne ihmiset, jotka saavat pitää työpaikkansa? Harvan työpaikan ilmapiiri parantuu YT-neuvottelujen seurauksena. Työmäärä ei myöskään aina vähene, päinvastoin. Jäljelle jääneet tekevät tuplamäärän töitä, joka tarkoittaa entistä pidempiä päiviä, lisää stressiä ja painetta. Mikä on yleensä yrityksissä YT-neuvottelujen jälkihoito? Kysyn vaan. Työhyvinvoinnista paasataan nykyään joka tuutissa. Suuremmat yritykset palkkaavat jopa erillisiä työhyvinvointi-ihmisiä, Ne, jotka eivät palkkaa, käyttävät konsultteja, joille maksetaan suuret summat hienoista prosesseista, joilla on tarkoitus parantaa henkilöstön työhyvinvointia. Kaikesta huolimatta hyvin monet työntekijät voivat huonosti ja sinnittelevät liian suurien työtaakkojensa alla. Työelämä on muuttunut kovemmaksi, vaikka samaan aikaan hyvinvointi on kovin trendikästä.
Joku tässä kuviossa taitaa olla vähän vinksallaan.