Hyvä kasaantuu

Ulkona on harmaata ja sateista, oma fiilis sen mukainen. Mistähän se johtuu, että paska niin sanotusti kasaantuu? Oletteko huomanneet?
Minä, joka en ole ehkä maailman positiivisimpia ihmisiä, olen päässyt huomaamaan, että myös hyvä kasaantuu. Ja sekin on lohduttavaa, että heikomman kauden jälkeen tulee yleensä jotain hyvää. Siis että "paistaa se aurinko risukasaankin" tai jotain. Mikähän siinä muuten on, että nuo niin raivostuttavat sanonnat pitävät usein paikkansa?
Aikaisemmin kirjoitin negatiivisesta kierteestä, mihin ihminen joutuu esimerkiksi kovassa stressissä. Positiivinen kierre on tietenkin paljon mukavampaa ja kestää yleensä lyhemmän aikaa. Ei muuten pidä paikkansa. Negatiiviset asiat vain saavat yleensä enemmän huomiota. Mikä järki siinä on? On niitäkin ihmisiä, jotka eivät edes huomaa niitä hyviä asioita, vaan elämä on täynnä epäkohtia. Tunnustan, kuulostaa tutulta! Onneksi siitä taudista voi parantua. Työtähän se vaatii, mutta se on mahdollista. Olen myös huomannut, että on vapauttavaa antaa "kaikkien kukkien kukkia". Mitä väliä, minkälainen joku toinen on. Eikö ole tärkeintä, että tulee toimeen sen kanssa, joka peilistä tuijottaa?
Tänä päivänä ihmisiä kiinnostaa oma hyvinvointi entistä enemmän. Myös tarjontaa löytyy. On elämäntaidonvalmentajia, hyvinvointivalmentajia ja jos vaikka minkälaista.. Onko ihmisten kiivas hyvän olon etsintä vastaus aina vain koveneviin elämän vaatimuksiin sekä työssä että vapaa-ajalla? Varsinkin naisilla tuntuu olevan suorittamistarvetta joka suunnalla. Painetta kasataan yltiöpäisesti ja omatunto soimaa heti, jos vähänkin ote lipsuu. Kuulun itse tähän samaan porukkaan. Ilokseni huomasin tässä taannoin, että olen ehkä hieman löytämässä rennompaa otetta. Lapsellani oli kevätjuhla, johon piti muistaa ottaa oma reppu mukaan. Monena päivänä sanoin miehelleni ja lapselleni että "pitää sitten muistaa se reppu, muistuttakaa jos en muista.." Vielä kyseisenä päivänä muistin reppuasian. Koitti kevätjuhla. Tytöt kauniissa vaatteissa, hiukset letitettynä, meillä kamera mukana ja kaikki hienosti. Pääsimme paikoillemme kun tyttöni tuli sanomaan että "äiti, se reppu.." Hetken kirpaisi, mutta tyttö sai lainarepun, joten ongelma ratkesi sillä. No, joskus jotain unohtuu parhaimmaltakin suorittajalta, ei se ole niin vakavaa. Mikähän syy siihen on, että tästä piti kirjoittaa?

 

Kuva: Terhi Valkeapää

Selkänahkaa tarjolla

Sunnuntain Helsingin Sanomien artikkeli "Tarjolla tänään kokin selkänahka" oli karua luettavaa. Vielä ikävämmäksi sen teki totuudenmukaisuus. Minulla ei toki ole kokemusta kokkien kaltoin kohtelusta, mutta tämän päivän Suomessa tuntuu olevan ihan normaalia polkea työntekijöitä, oli ala mikä hyvänsä.
"Ravintoloitsijat perustelevat könttäsopimuksia esimerkiksi sillä, että Suomen ruokakulttuuri kärsisi, jos työnantajat ja työntekijät noudattaisivat työehtosopimusta pilkulleen". Siis anteeksi mitä? Tähänkö on tultu, että voidaan julkisesti päästään suustaan, että ei toimita lain mukaan? Eikö tästä nyt joku viranomainen nosta äläkkää?
Businessmaailmassa meininki on yhtä karua. Siellä tosin palkkaa maksetaan, usein erittäin hyvääkin sellaista, mutta auttaako mikään raha siihen, että työ vie koko elämän? Tuntuu olevan jollain kierolla tavalla siistiä, kun ihminen polttaa kynttilää molemmista päistä. Kyllähän sitä vähän kehuskellen selostetaan, miten on niin kiire koko ajan ja pitkää päivää tulee tehtyä. Olen syyllistynyt tähän itsekin entisessä elämässä. Jossain vaiheessa se kynttilä kuitenkin loppuu ja silloin pitkän päivän tekeminen ei enää tunnukaan niin kovin tärkeältä ja hienolta. Jatkuva kaaos on erittäin monen liike-elämässä toimivan työntekijän arkipäivää, eikä parannusta ole näkyvissä. Mieleeni tulee yhden esimiesasemassa olleen ihmisen kommentti "kiire on itseaiheutettua". Jep, näinhän se tietenkin on..
Meneekö tässä nyt vähän puurot ja vellit sekaisin? Palataanpa takaisin kokkeihin.. Heillä yhdistyvät siis hirveä työmäärä, mutta vielä sekin, ettei siitä saa korvausta. Kaksin verroin hullumpaa! Toivon todella, että siihen saadaan joku roti. Julkaiskaa nyt edes ravintoloiden nimet, jotka polkevat työntekijöiden oikeuksia!
Perspektiivi on muuten mielenkiintoinen juttu. Ko. artikkelissa mainittiin, miten moni kokki on sokeutunut työlleen. Näin siinä käy, kun tietynlainen työtapa omaksutaan työyhteisöissä normaaliksi. Ota siinä sitten eri perspektiivi tilanteeseen. Yleensä se vaatii ison muutoksen, ennen kuin ylistressaantunut työntekijä ymmärtää tilanteen hulluuden. Mitähän vaatisi, että työnantajat alkaisivat ymmärtämään?
Vaikutanko ehkä hieman vihamieliseltä? Vaikutelma on aivan oikea.

Syö itsesi onnelliseksi

Luin aamun lehdestä taas kerran juttua, että Suomessa nuoret syövät entistä useammin masennuslääkkeitä. Niitä myös määrätään erittäin helposti, mutta se onkin kokonaan toinen juttu.
Ravintoneuvojan koulutuksessamme tuli esille mielenkiintoinen väittämä, joka sinällään ei ole mikään uusi, mutta minuun se kolahti nyt kunnolla ensimmäistä kertaa. Ehkä siksi, että kuulin ensimmäistä kertaa myös tutkimustietoa aiheesta.
Ravitsemuksella on iso osa ihmisen kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa. Eihän se ole mitään rakettitiedettä, jos mietitään, millä polttoaineella ihminen käy paremmin; sipseillä ja hampurilaisilla vai kasviksilla ja tasapainoisella ruokavaliolla?
Mietitäänpä vähän tarkemmin. Mistä johtuu, että nykyajan lapset voivat niin huonosti? Tuskin kaikkea voidaan laittaa vanhempien huonon kasvatuksen piikkiin, vaikka sitäkin toki paljon on. Eikö ole ihan järkeenkäypää, että vanha sanonta "olet mitä syöt", liittyy myös mieleen, ei pelkästään siihen näkyvään? Ihminen tarvitsee hurjan määrän vitamiineja, antioksidantteja ja sitä ja tätä. Kaikkea keho ei pysty itse tuottamaan, suurin osa pitäisi saada ruoasta. Entä jos koko ravitsemus on täysin hakusessa, eikä elimistö saa tarvitsemaansa? Kai sillä muitakin seurauksia on, kun vain lihominen ja huono kunto? Meneekö jo vähän paasaamisen puolelle?
Minulla on tästä omakohtaista kokemusta, siksi innostun ehkä vähän liikaa. Jos ärsyynnyit tähän mennessä, älä jatka lukemista!
Stressaantunut, oravanpyörässä juokseva ihminen vaipuu helposti huonoon kierteeseen. Stressissä ihminen kärsii monenlaisista oireista: väsymys, unettomuus, suolisto-ongelmat, ärtymys, masennus jne. Mistä kaikki johtuu? Yleensä monen asian summasta, eli siitä huonosta kierteestä.
Kuka sitä nyt jaksaisi miettiä, mitä laittaa suuhunsa kun on muutakin tekemistä? Aika on rajallinen, äkkiä nyt vaan jotain suuhun! Ja olisihan se kiva mennä jumppaan, mutta kun ei millään ehdi! Vaikka ehtisi, niin ei jaksa. Itse asiassa, kun koko ajan ottaa päähän, kahvipullat, karkit tai ainakin suklaa on ansaittua syödä. Joka päivä. Monta kertaa päivässä. Ja illalla lasi viiniä, ehkä kaksi. Sehän on terveellistä! Ja lievittää vähän tuskaista oloa, unikin tulee helpommin...
Jos ruokailu on jatkuvasti pielessä, suolisto alkaa oirehtia. Mitä kauemmin tilanne kestää, sitä pahemmaksi ongelmat menevät. Liikunnan puute vaikuttaa suoraan mieleen, tietysti myös kehoon. Liika sokerin saanti paitsi koukuttaa, myös väsyttää ja nostaa tulehdusta elimistössä (!). Viinin lipittäminen vaikuttaa unen laatuun huonontavasti ja tuo myös ylimääräisiä kaloreita, puhumattakaan sen koukuttavasti vaikutuksesta.
Laitetaanpa tähän masennuslääkitys, eiköhän se siitä sitten.

 

Kuva: Terhi Valkeapää

Mielenrauhaa etsimässä

Olen koko kevään tehnyt asioita, joihin ei ennen ole ollut sitä kuuluisaa aikaa. Yksi päähänpisto oli lähteä Mindfulness-kurssille. Sain helposti houkuteltua stressaantuneen kaverini mukaan ja vielä mahduimmekin suositulle viikonlopun kestävälle kurssille. Muutama päivä ennen kurssia ystäväni joutui perumaan osallistumisensa, mutta ajattelin, että uskaltaudun astumaan epämukavuusalueelle ihan yksinkin.
Aamulla saavuin paikalle hieman varautunein fiiliksin. Porukan ikähaitari oli melko laaja ja tausta kirjavaa, joten sen puolesta joukkoon sulautui ihan hyvin. Rehellisyyden nimissä täytyy silti sanoa, että oloni oli koko ensimmäisen päivän vähintäänkin vaivautunut. Yrittäkää itse viettää 7-8 tuntia täysin tuntemattoman porukan kanssa, pienessä salissa joogamatolla istuen. Johan siitä paikatkin jumittuvat ja olo on jo sen takia epämiellyttävä!
"No, tänne on tultu", ajattelin, ja päätin ottaa viikonlopusta kaiken irti. Halusin (kerrankin) olla avoin uudelle ja kokeilla, josko tämä jotenkin avaisi uusia ulottuvuuksia, tai jotain. Teimme päivän aikana istuma -ja makuumeditaatioita sekä paritehtäviä. Koko ajan tunnelma oli rauhallinen, jopa liiankin! Ensimmäisen päivän jälkeen, minua ei hirveästi houkuttanut ajatus, että seuraava päivä olisi samanlainen, mutta hammasta purren päätin vaivautua paikalle.
Toinen päivä ei juuri eronnut ensimmäisestä, paitsi oman tunnelmani osalta. Yllättäen en ollutkaan enää niin vaivautunut ja meditaatiotkin menivät ihan mukavasti. Minua ei esimerkiksi alkanut naurattamaan, kun ohjaaja pyysi "keskittämään ajatukset isovarpaaseen".
Viikonlopun jälkeen olotilani oli harmoninen ja rauhallinen ja innostuin jopa ajatuksesta, että tekisin harjoituksia kotona. Toisaalta olen kova tyttö innostumaan..
Parina päivänä yritin tehdä harjoituksia kotona illalla, jolloin taloudessamme on rauhallisinta, mutta silloinkin puolison tv:n katselu häiritsi. Sittemmin meditaatiot ovat jääneet, joskin teen välillä pieniä "harjoituksia" arjen lomassa. Ostin jopa Eckhart Tollen kulttikirjan "Läsnäolon voima", jota monet ovat kehuneet mullistavaksi teokseksi. Olen lukenut 47 sivua. Kirja on vaikealukuinen ja vaatii paneutumista, rauhaa ja mielenkiintoa aihetta kohtaan. Vakaa aikomukseni on lukea se loppuun, kunhan ehdin. Huomaatteko sarkasmin?
Voin suositella Mindfulness-viikonloppua kaikille, joita asia kiinnostaa. Ja varsinkin niille, jotka juoksevat oravanpyörässä. Tosin he lienevät liian kiireisiä "moiseen hölynpölyyn".

Lisätietoa aiheesta: http://www.tietoisuudentaito.fi/

Kamalan ihanat herkut

Minulla on ongelma. Opiskelen parhaillaan ravintoneuvojaksi ja kahlaan läpi ravitsemustieteen kirjoja. Tykkään myös hyvästä ruoasta ja leipomisesta. Ymmärrättekö ongelman?
Ravitsemukseen liittyvät asiat ovat kiinnostaneet minua jo pitkään ja mielestäni syön pääosin terveellisesti. Tai näin ainakin luulin, ennen kuin aloin lukea niitä kirottuja ravitsemustieteen opuksia. Tieto lisää tuskaa, eihän se mikään yllätys ole, mutta että näin tuskallista, sitä en arvannut. Viimeisimpien lähiopetuspäivien aikana kävimme läpi transrasvoja - mahdanko enää ikinä koskea keksipakettiin tai sipseihin? Entäs sitten sokeri? Siitä näin juuri myös mielenkiintoisen lööpin, jossa lääkäri varoittaa, että välttäkää ihmiset sokeria. En lukenut juttua. En halunnut, tiedän jo nyt ihan liikaa.
Ihmisellä on luontainen taipumus rasvaan ja makeaan, yritä siinä sitten pyristellä vastaan. Totta kuitenkin on myös se, että uusille tavoille voi oppia. Yleensä kysymys onkin tahtotilasta. Moniko tupakoitsija lopetti aikoinaan, kun näytettiin kuva tupakan pilaamista keuhkoista? Entä jos näytetään kuva transrasvoilla lätränneen ihmisen suolistosta? Luin juuri Helsingin Sanomien kuukausiliitteestä Hanna Partasen haastattelun, jossa hän totesi: "Epäterveellisistä ruoista kieltäytyminen ei ole ravitsemusterapeutille yhtään sen helpompaa kuin muillekaan. Tieto ei vielä luo motivaatiota." Erittäin hyvin sanottu.

 

Kuva: Marko Valkeapää

Potkut töistä - maailmanloppu vai uuden alku?

Nykypäivänä uutiset YT-neuvotteluista tuntuvat olevan lähes jokapäiväisiä. Mutta onko työpaikan menetys aina maailmanloppu? On niitäkin (jotkut rohkeat!), jotka irtisanoutuvat oma-aloitteisesti, kun uupuvat oravanpyörässä.
On selvää, että työpaikan menetys on aina jonkinlainen pysähtymisen paikka, oli sitten kyseessä oma tahto, potkut tai jotain siltä väliltä. Tiedämmehän kaikki "kultaisen kädenpuristuksen", se lienee jotain siltä väliltä. Ihminen, joka jää työttömäksi, joutuu miettimään koko arkensa uudelleen. Rutiinit, joihin on tottunut muuttuvat tai poistuvat kokonaan. Työkaverit häviävät päivittäisestä elämästä. Olivat ne sitten mukavia tai vähemmän mukavia, niiden kanssa sitä kuitenkin vietti enemmän aikaa kuin omien lastensa tai puolisonsa kanssa.
Alussa ne, jotka ovat lähteneet omaehtoisesti tai ovat jostain syystä onnellisia saatuaan potkut, ovat autuaan innoissaan siitä, että saavat viettää aikansa kuten parhaaksi näkevät. Mikä sen ihanampaa kuin juoda aamukahvinsa rauhassa tai käydä vaikka kävelyllä keskellä päivää?
Mutta entäpä ne, joille potkut tulivat yllätyksenä? Uuden työpaikan saanti voi monestakin syystä olla kiven alla eikä ramppaaminen työvoimatoimistossa ainakaan paranna oloa. Ei ihme, että jonkinasteinen romahdus saattaa olla hyvinkin lähellä.
Entäpä sitten ne ihmiset, jotka saavat pitää työpaikkansa? Harvan työpaikan ilmapiiri parantuu YT-neuvottelujen seurauksena. Työmäärä ei myöskään aina vähene, päinvastoin. Jäljelle jääneet tekevät tuplamäärän töitä, joka tarkoittaa entistä pidempiä päiviä, lisää stressiä ja painetta. Mikä on yleensä yrityksissä YT-neuvottelujen jälkihoito? Kysyn vaan. Työhyvinvoinnista paasataan nykyään joka tuutissa. Suuremmat yritykset palkkaavat jopa erillisiä työhyvinvointi-ihmisiä, Ne, jotka eivät palkkaa, käyttävät konsultteja, joille maksetaan suuret summat hienoista prosesseista, joilla on tarkoitus parantaa henkilöstön työhyvinvointia. Kaikesta huolimatta hyvin monet työntekijät voivat huonosti ja sinnittelevät liian suurien työtaakkojensa alla. Työelämä on muuttunut kovemmaksi, vaikka samaan aikaan hyvinvointi on kovin trendikästä.
Joku tässä kuviossa taitaa olla vähän vinksallaan.