Työstressi johtuu heikkoudesta?

Tälläinen otsikko iski silmääni viime sunnuntaina Helsingin Sanomien nettisivulla. Kolumnin oli kirjoittanut Jari Sarasvuo.
Niin, mitäpä siihen sanoa, ajattelin tekstin luettuani. Olin pöyristynyt, mutta se lienee ollut kirjoittajan tavoitekin, provosoida.
Mutta kyllä se pisti miettimään, että moniko esimies tai henkilöstöihminen on samaa mieltä. Voiko joku todella ajatella niin, että työuupumuksesta kärsivä ihminen on heikko, vastuuta pakoileva luuseri?
Sarasvuo kuittaa hyvin nopeasti sen asian, jolle pitäisi nimenomaan antaa huomionarvoa. Nimittäin huono johtaminen. Suora lainaus ko. kirjoituksesta: "Toki huono johtaminen aiheuttaa ja pahentaa sietämättömiä tilanteita. Silti ihmisen oma arvomaailma määrää, miten elämän vaatimuksiin vastaa. Joka välttää vahvistumiseen johtavaa ponnistelua, väsyy lopulta viikonpäivien ajattelustakin." Siis anteeksi mitä? Jos pomosi on veemäinen ja hukassa, loppupelissä se on kuitenkin oma ongelmasi? Jaaha.
Onhan se tietysti niin, että jos työpaikalla ei syystä tai toisesta ole kiva olla, sieltä voi lähteä. Käytännössä tämänkaltainen toiminta harvoin on mahdollista. Kun on ne lapset, asuntolainat ja muut maalliset asiat, joita aika moni vastuuntuntoinen aikuinen joutuu miettimään.
Olisiko mahdollista, että työhyvinvoinnille voisi antaa arvoisensa painoarvon ja ymmärtää, että kun työntekijät voivat hyvin, firmakin voi hyvin? Työntekijän hyvinvointiin vaikuttavat monet asiat ja niihin ei aina pysty itse vaikuttamaan. Työyhteisöissä on monenlaisia tilanteita ja tapauksia, eikä niitä voi niputtaa samaan kasaan. Sarasvuon kirjoituksessaan harrastama yleistys siitä, että työstressi on heikkojen ihmisten "tauti" on paitsi tökeröä, myös vaarallista kommentointia vakavasta asiasta.

Lisäaineähky

Liekö sitten syy oman kiinnostuksen kasvamisessa vai missä, mutta viime aikoina olen törmännyt lukuisiin artikkeleihin koskien ruokien lisäaineita.
Eihän se toki mikään uusi juttu ole, mutta minun tajuntaani se on kolahtanut kunnolla vasta nyt, kun aloin opiskella ravitsemustiedettä.
Kahden lapsen äitinä, olen joutunut miettimään ruokavalintoja ja niiden vaikutuksia paitsi itseeni, niin myös kasvavien lasten kehitykselle. Kaupoissa on entistä enemmän valinnanvaraa, mutta varsinkin lapsiperheissä tarjoukset jyräävät ja harva miettii, mitä oikeasti työntää alas omasta ja lastensa suusta. Monelle tärkeintä on, että ruoka tulee helposti ja nopeasti ja että lapset suostuvat syömään.
Ikäväkseni olen joutunut toteamaan, että samaa linjaa noudatetaan myös esim. päiväkodeissa. En toki voi yleistää, mutta uskoisin, että päiväkoti jossa toinen lapsemme on, tuskin poikkeaa kovasti yleisestä linjasta.
Kerronpa esimerkin. Kolmevuotias tyttömme meni pitkän kesäloman jälkeen päiväkotiin. Atooppinen ihottuma, joka on ollut ihan hyvällä mallilla koko kesän, puhkesi ns. kukkaan pari päivää siitä, kun päiväkoti oli alkanut. Aiemmin olisin ajatellut, että liekö stressiä tai jotain, mutta nyt kun tietoisuus ravitsemuspuolella on kasvanut, olen varma että sillä on tässä melkoinen merkitys. Useat lisäaineet, esimerkiksi nitriitti, jota on mm. nakeissa, makkaroissa jne., saattaa aiheuttaa nokkosihottumaa ja suolistovaivoja. Viinirypäleissäkin oleva sulfiitti taas voi tuoda mukanaan kutinaa ja hengitysoireita. Esimerkkejä kyllä riittää.
Terveellinen ravinto on elinehto pienille ja suuremmillekin lapsille, tästä lienee aika moni kanssani samaa mieltä. Miksi sitä on niin vaikea toteuttaa maassa, jossa on vaihtoehtoja ja tietämystä saatavilla vaikka kuinka paljon? Viime viikolla lapselleni oli tarjoiltu välipalana mm. suklaapuuroa (!?) ja toisena päivänä leipää ja kaakaota. Ihan kiva, mutta olen kyllä vähän eri mieltä siitä, mikä on terveellistä ja ravitsevaa välipalaa.
En todellakaan ole fanaattinen terveysintoilija, kyllä lapsille tehdään kotonakin herkkuja välillä. Jotenkin sitä vaan miettii, että kestäisikö päiväkotien tai koulujen lounaat ja välipalat lähemmän tarkastelun? Epäilen. Valmisruoista ja epäterveellisistä välipaloista on pitkä matka puhtaaseen ja terveelliseen ruokaan, jota varmaan jokainen vanhempi lapselleen soisi. Vai onko sillä väliä? Paljon on ihmisiä, jotka tätä lukiessaan ajattelevat, että eikö tuota nyt ole tärkeämpiäkin asioita. Voi olla, mutta suosittelen lämpimästi kyseenalaistamaan lisäaineiden tarpeellisuutta ruokavaliossa.
Lisäaineita tietysti on hirveä määrä, eikä normaalikuluttaja voi kaikkea opetella. Hyvä vinkki on tehdä ruoat itse tai ostaa tuotteita, joiden ainesosaluettelossa on mahdollisimman vähän aineita ja kaikki ovat tunnistettavia. Silloin ollaan jo aika hyvällä mallilla.

Hyvää luettavaa aiheesta on esim. Mats-Eric Nilsson; Petos lautasella.