Oletteko nähneet TV-mainoksen valmiiksi maustetusta jauhelihataikinasta? Kyllä, sellainen on tullut markkinoille ja kaiketi sen ei pitäisi yllättää, mutta minut se kyllä pysäytti. Hei ihan oikeesti, valmis jauhelihataikina! Samaan teemaan liittyen, muutama päivä sitten näin mainostettavan valmista munakasta. Vaihtoehtoja oikein kaksi kappalein: makkara- ja kinkku-savujuustomunakas. Ja vielä "viheltäen valmiit", eli mikron kautta ja eikun nauttimaan. Anna mun kaikki kestää!
Ostaako näitä tuotteita oikeasti joku? Ikävä kyllä varmaan ostaa, koska niitä on tarjolla. Miten vaikeaa on maustaa itse jauheliha tai tehdä munakas? Ei siinä nyt mikään huippukokki tarvitse olla, että nuo saa onnistumaan.
Onhan näitä valmis"ruokia" ollut varmasti aina tarjolla, mutta jotenkin nämä ko. tuotteet vaan pysäyttivät. Mistä johtuu, että tämänkaltaisia tuotteita pitää edes tehdä kuluttajille? Valitettavasti tarjonta syntyy yleensä kysynnästä. Ovatko ihmiset todella niin uusavuttomia, ettei enää onnistu munakkaan teko tai jauhelihan maustaminen? Vai onko syynä kenties laiskuus (lue: välinpitämättömyys)?
Opetelkaa hyvät ihmiset tekemään ruokaa! Ymmärrän, että se ei ole kaikkien mielestä maailman hienointa puuhaa, mutta kannattaa kuitenkin kokeilla. Jos ei muuten, niin oman hyvinvointinsa vuoksi sillä vanha fraasi "olet mitä syöt", pitää paikkansa.
perjantai 27. syyskuuta 2013
torstai 19. syyskuuta 2013
Maalaisjärki hoi!
Yhtenä päivänä keskustelin vaatekaupassa myyjän kanssa, mutta en pystynyt juurikaan keskittymään neidin selostukseen, kun tuijotin hänen valtavan pitkiä tekoripsiään ja mietin, että taidan itse edustaa jotain poikkeavaa omien luonnollisten ripsieni kanssa.
Olen totaalisen kyllästynyt tähän aina vaan kasvavaan keinotekoisuuden kulttuuriin. En ymmärrä, miten voi olla normaalia, että valtaosalla naisista on nykyään tekoripset, tekokynnet, tekohiukset tai jotain muuta lisättyä. Missä on luonnollisuus, kysyn vaan?!
Nyt siellä joku miettii, että kyllä sitä aina naiset ovat meikanneet tai värjänneet ripsiään / kulmiaan. Joo totta, mutta jotenkin tuntuu, että nyt tämä keinotekoisuus alkaa lähteä lapasesta.
Omille lapsilleni yritän korostaa luonnollisuutta niin ulkonäössä, ruoassa, käytöksessä ja kaikessa muussakin.
Kauhulla katselen julkisuudessa olevia tapauksia, joiden ulkonäkö on rakennettu ja käytös taitaa myös olla hyvin pitkälle yhtä suurta esitystä. Tai en minä tiedä, eikä kyllä kauheasti edes kiinnosta.
Minkälaisen esimerkin tämä vallitseva meininki antaa nuorille tytöille, sitä kannattaisi ehkä vähän miettiä. Ja mistä se kertoo, jos joku kokee tarvitsevansa teko sitä ja tätä? Huonosta itsetunnosta lähes poikkeuksetta. Jos itsetunto rakentuu ulkonäköön, ollaan jo aika huonolla tiellä, joka ei muuten pääty koskaan. Ihminen kun joka tapauksessa vanhenee, niin silloin tietysti pitää ottaa aina vaan järeämmät aseet käyttöön, jotta pysytään hyvännäköisenä.
Aiemmissa kirjoituksissani olen paasannut maalaisjärjen käytöstä. Ikäväkseni olen todennut, että sitä tuntuu nykyään puuttuvan aika monelta ja monessa asiassa. Samalla myös ihmisillä tuntuu olevan entistä enemmän ongelmia itsetunnon kanssa. Ei enää löydetä omaa sisäistä ääntä, joka kertoisi mikä on järkevää vaikkapa ulkonäön, ruokailun tai minkä tahansa suhteen.
Jos mietitään vaikkapa ravintoasioita. Ihmiset saavat erilaista tietoa joka tuutista. Sen seurauksena moni on niin sekaisin, ettei enää tiedä, miten ja mitä tulisi syödä. Entä jos vaikka miettisi, mikä sopii itselle?
Nykypäivänä suoritetaan elämää kaikilta osin. Välillä kannattaa pysähtyä miettimään, mitä oikeasti itse haluaa tai mitä mieltä on oikeasti asioista. Haluaako suorittaa elämää vai elää sitä?
Miksi pitäisi aina olla parempi? Voisiko sitä välillä ajatella, että onkin ihan ookoo sellaisenaan?
Olen totaalisen kyllästynyt tähän aina vaan kasvavaan keinotekoisuuden kulttuuriin. En ymmärrä, miten voi olla normaalia, että valtaosalla naisista on nykyään tekoripset, tekokynnet, tekohiukset tai jotain muuta lisättyä. Missä on luonnollisuus, kysyn vaan?!
Nyt siellä joku miettii, että kyllä sitä aina naiset ovat meikanneet tai värjänneet ripsiään / kulmiaan. Joo totta, mutta jotenkin tuntuu, että nyt tämä keinotekoisuus alkaa lähteä lapasesta.
Omille lapsilleni yritän korostaa luonnollisuutta niin ulkonäössä, ruoassa, käytöksessä ja kaikessa muussakin.
Kauhulla katselen julkisuudessa olevia tapauksia, joiden ulkonäkö on rakennettu ja käytös taitaa myös olla hyvin pitkälle yhtä suurta esitystä. Tai en minä tiedä, eikä kyllä kauheasti edes kiinnosta.
Minkälaisen esimerkin tämä vallitseva meininki antaa nuorille tytöille, sitä kannattaisi ehkä vähän miettiä. Ja mistä se kertoo, jos joku kokee tarvitsevansa teko sitä ja tätä? Huonosta itsetunnosta lähes poikkeuksetta. Jos itsetunto rakentuu ulkonäköön, ollaan jo aika huonolla tiellä, joka ei muuten pääty koskaan. Ihminen kun joka tapauksessa vanhenee, niin silloin tietysti pitää ottaa aina vaan järeämmät aseet käyttöön, jotta pysytään hyvännäköisenä.
Aiemmissa kirjoituksissani olen paasannut maalaisjärjen käytöstä. Ikäväkseni olen todennut, että sitä tuntuu nykyään puuttuvan aika monelta ja monessa asiassa. Samalla myös ihmisillä tuntuu olevan entistä enemmän ongelmia itsetunnon kanssa. Ei enää löydetä omaa sisäistä ääntä, joka kertoisi mikä on järkevää vaikkapa ulkonäön, ruokailun tai minkä tahansa suhteen.
Jos mietitään vaikkapa ravintoasioita. Ihmiset saavat erilaista tietoa joka tuutista. Sen seurauksena moni on niin sekaisin, ettei enää tiedä, miten ja mitä tulisi syödä. Entä jos vaikka miettisi, mikä sopii itselle?
Nykypäivänä suoritetaan elämää kaikilta osin. Välillä kannattaa pysähtyä miettimään, mitä oikeasti itse haluaa tai mitä mieltä on oikeasti asioista. Haluaako suorittaa elämää vai elää sitä?
Miksi pitäisi aina olla parempi? Voisiko sitä välillä ajatella, että onkin ihan ookoo sellaisenaan?
lauantai 14. syyskuuta 2013
Anton & Anton - sydämellinen pieni ruokapuoti
Ravintovalmentajan koulutukseemme kuului tänään mm. visiitti Helsingin Töölössä sijaitsevaan Anton & Anton ruokakauppaan.
Sisään astuttuani, olin heti sitä mieltä että I-HA-NA! Kauppa on pieni, mutta sitäkin idyllisempi. Pitkä tuoretiski on kaupan ydin eikä suotta. Valikoimassa olevat luomulihat ja -kalat ovat aika lailla eri luokkaa kun isoissa marketeissa vakuumiin pakatut köntsät.
Tapasimme Petra Pusan, joka toimii sekä Töölön Anton & Antonin myymäläpäällikkönä sekä henkilöstöpäällikkönä. Petra kertoi meille myymälän ideologiasta, tuotteista sekä tavasta toimia. Harvoin, jos koskaan olen törmännyt niin asialleen omistautuvaa, innostunutta ja palveluhenkistä ihmistä. Oli ilo kuunnella pulppuilevan rönsyilevää puhetta ja koko ajan oli sellainen olo, että sanat tulevat suoraan sydämestä.
Anton & Antonin valikoimassa olevat tuotteet ovat joko luomutuotteita tai suomalaisilta lähituottajilta. Toki on ruoka-aineita, joita ei Suomesta saa, joten ne tulevat muualta, mutta tuotteet ovat ehdottomasti luomusertifioituja sekä korkealaatuisia. Yksi pysäyttävimmistä asioista oli se, että tuoretuotteet kuten leivät, ovat myynnissä vain yhden päivän, jonka aikana ne pyritään myymään. Mikäli jotain jää, ne pakataan huolellisesti laatikkoon, jonka Pelastusarmeija tulee hakemaan. Joka ilta. Muutakin hyvätekeväisyyttä A & A tekee. Kuten vaikkapa jouluna myymättä jääneet tuoretuotteet toimitetaan Myrskylään vähäosaisille, käsittääkseni vapaaehtoisvoimin. Kerrankin jäin sanattomaksi.
A & A:n porukan mukaan he eivät erityisesti mainosta tekemäänsä hyväntekeväisyyttä, koska heille se on itsestään selvää. Mielestäni se on ehdottomasti mainostamisen arvoinen juttu, eikä nykypäivänä valitettavasti ollenkaan niin itsestään selvää!
Toivoa sopii, että suomalaiset löytävät tämänkaltaiset kivijalkakaupat ja ymmärtävät myös osoittaa kiinnostuksensa sekä innostuksensa jaloillaan.
Itse asun Espoossa, mutta ehdottomasti tulen jatkossa käymään visiitillä Anton & Antonissa, joko Töölössä tai Kruunuhaassa - aivan ihania, avartavia, sydämellisiä ja kunnioitettavia pieniä suuria kauppoja.
Lue lisää Anton & Antonista: www.antonanton.fi
Sisään astuttuani, olin heti sitä mieltä että I-HA-NA! Kauppa on pieni, mutta sitäkin idyllisempi. Pitkä tuoretiski on kaupan ydin eikä suotta. Valikoimassa olevat luomulihat ja -kalat ovat aika lailla eri luokkaa kun isoissa marketeissa vakuumiin pakatut köntsät.
Anton & Anton tuoretiski
Tapasimme Petra Pusan, joka toimii sekä Töölön Anton & Antonin myymäläpäällikkönä sekä henkilöstöpäällikkönä. Petra kertoi meille myymälän ideologiasta, tuotteista sekä tavasta toimia. Harvoin, jos koskaan olen törmännyt niin asialleen omistautuvaa, innostunutta ja palveluhenkistä ihmistä. Oli ilo kuunnella pulppuilevan rönsyilevää puhetta ja koko ajan oli sellainen olo, että sanat tulevat suoraan sydämestä.
Petra Pusa
Anton & Antonin valikoimassa olevat tuotteet ovat joko luomutuotteita tai suomalaisilta lähituottajilta. Toki on ruoka-aineita, joita ei Suomesta saa, joten ne tulevat muualta, mutta tuotteet ovat ehdottomasti luomusertifioituja sekä korkealaatuisia. Yksi pysäyttävimmistä asioista oli se, että tuoretuotteet kuten leivät, ovat myynnissä vain yhden päivän, jonka aikana ne pyritään myymään. Mikäli jotain jää, ne pakataan huolellisesti laatikkoon, jonka Pelastusarmeija tulee hakemaan. Joka ilta. Muutakin hyvätekeväisyyttä A & A tekee. Kuten vaikkapa jouluna myymättä jääneet tuoretuotteet toimitetaan Myrskylään vähäosaisille, käsittääkseni vapaaehtoisvoimin. Kerrankin jäin sanattomaksi.
A & A:n porukan mukaan he eivät erityisesti mainosta tekemäänsä hyväntekeväisyyttä, koska heille se on itsestään selvää. Mielestäni se on ehdottomasti mainostamisen arvoinen juttu, eikä nykypäivänä valitettavasti ollenkaan niin itsestään selvää!
Toivoa sopii, että suomalaiset löytävät tämänkaltaiset kivijalkakaupat ja ymmärtävät myös osoittaa kiinnostuksensa sekä innostuksensa jaloillaan.
Itse asun Espoossa, mutta ehdottomasti tulen jatkossa käymään visiitillä Anton & Antonissa, joko Töölössä tai Kruunuhaassa - aivan ihania, avartavia, sydämellisiä ja kunnioitettavia pieniä suuria kauppoja.
Lue lisää Anton & Antonista: www.antonanton.fi
keskiviikko 11. syyskuuta 2013
Kotiruoka kunniaan
"Mulla menee kaupassa nykyään jopa leivän valitsemiseen ihan tuhottomasti aikaa, kiitos sinun", mieheni urputti tänään. Myhäilin tyytyväisenä, sillä näköjään oman ravitsemustietämykseni lisääntyessä, olen saanut jotain menemään myös toisen puoliskoni kovaan kalloon.
Vaikka tiedon lisääntyessä vaarana on myös ns. hurahtaminen, uskoisin olevani siihen hommaan liian maalaisjärkinen. Kyllä meillä edelleen lapset saavat muroja, viinirypäleitä ja muita kauheuksia. Mutta jotta en olisi ihan hirveä äiti, koen tietysti syyllisyyttä kaikesta "hötöstä", jota lapsille välillä suon. Tai itse asiassa tarkemmin ajateltuani en koe.
Keskustelin taannoin oman äitini kanssa siitä, minkälaista ruokaa meillä kotona syötiin, kun olin lapsi. Meillä tarjoiltiin lähes aina kotiruokaa. Välillä äiti leipoi pullaa, teki lettuja tai muuta ihanaa herkkua. Saatiin joskus smurffilimpparia saunan jälkeen, oli karkkipäivä ja niin edelleen. Ruoka ei ollut äitini sanoin "kovin kummoista, ihan vaan tavallista ruokaa", mutta se tehtiin aina itse. Ei käytetty eineksiä tai käyty mäkkärissä. Olen erittäin iloinen tuosta ravitsemuksellisesta pohjasta, jonka olen saanut lapsena. Samaa, normaalia ja maalaisjärkistä suhtautumista ruokaan haluan välittää omille lapsilleni. Kun pohja on kunnossa, homma toimii.
Toki oma tietoisuuteni on aivan eri tasolla, kuin omien vanhempieni, mutta yritän silti pitää kiinni maalaisjärjestä ja tehdä pieniä muutoksia perheemme ruokavalioon tarvittaessa.
Eilen tein ruoaksi perunamuusia ja lihapullia. Lapset juoksivat innoissaan pöytään ja alkoivat mättää ruokaa suuhunsa, minkä ehtivät. Vähän aikaa syötyään isompi totesi: "Tää on NIIN hyvää.. eli siis epäterveellistä". Niin. Tuo kommentti saattoi liittyä keskusteluumme suklaamuroista, joita meillä ei ole ollut eikä tule olemaan. Lapsille oli tarjoiltu niitä päiväkodissa (!?), jonka jälkeen niitä tietysti kyseltiin myös kotiin. Kieltäydyttyäni vaadittiin selitystä, johon vastasin, että ne ovat niin epäterveellisiä. Lasten päähän ei meinannut mahtua, että miten ne ovat epäterveellisiä kun ne ovat NIIN hyviä.
Meidän lapsemme eivät tiedä mitään mäkkäristä. Joidenkin mielestä se on kauheaa, mutta en ymmärrä miksi. Minkä takia haluaisin tunkea omien lasteni suuhun jotain, missä ei ole mitään hyvää? Mielummin teemme hampurilaisia kotona, jos mieli tekee.
Suhtaudun kotiruokaan maalaisjärjellä ja suurella rakkaudella. Tykkään leipoa ja herkutella. Mutta mitä enemmän tietoisuuteni ravintoasioissa lisääntyy, sitä skeptisemmäksi tulen eineksiä, E-koodeja ja mäkkäriä kohtaan. Eikö ole kuitenkin ihan kiva tietää, mitä syö?
Vaikka tiedon lisääntyessä vaarana on myös ns. hurahtaminen, uskoisin olevani siihen hommaan liian maalaisjärkinen. Kyllä meillä edelleen lapset saavat muroja, viinirypäleitä ja muita kauheuksia. Mutta jotta en olisi ihan hirveä äiti, koen tietysti syyllisyyttä kaikesta "hötöstä", jota lapsille välillä suon. Tai itse asiassa tarkemmin ajateltuani en koe.
Keskustelin taannoin oman äitini kanssa siitä, minkälaista ruokaa meillä kotona syötiin, kun olin lapsi. Meillä tarjoiltiin lähes aina kotiruokaa. Välillä äiti leipoi pullaa, teki lettuja tai muuta ihanaa herkkua. Saatiin joskus smurffilimpparia saunan jälkeen, oli karkkipäivä ja niin edelleen. Ruoka ei ollut äitini sanoin "kovin kummoista, ihan vaan tavallista ruokaa", mutta se tehtiin aina itse. Ei käytetty eineksiä tai käyty mäkkärissä. Olen erittäin iloinen tuosta ravitsemuksellisesta pohjasta, jonka olen saanut lapsena. Samaa, normaalia ja maalaisjärkistä suhtautumista ruokaan haluan välittää omille lapsilleni. Kun pohja on kunnossa, homma toimii.
Toki oma tietoisuuteni on aivan eri tasolla, kuin omien vanhempieni, mutta yritän silti pitää kiinni maalaisjärjestä ja tehdä pieniä muutoksia perheemme ruokavalioon tarvittaessa.
Eilen tein ruoaksi perunamuusia ja lihapullia. Lapset juoksivat innoissaan pöytään ja alkoivat mättää ruokaa suuhunsa, minkä ehtivät. Vähän aikaa syötyään isompi totesi: "Tää on NIIN hyvää.. eli siis epäterveellistä". Niin. Tuo kommentti saattoi liittyä keskusteluumme suklaamuroista, joita meillä ei ole ollut eikä tule olemaan. Lapsille oli tarjoiltu niitä päiväkodissa (!?), jonka jälkeen niitä tietysti kyseltiin myös kotiin. Kieltäydyttyäni vaadittiin selitystä, johon vastasin, että ne ovat niin epäterveellisiä. Lasten päähän ei meinannut mahtua, että miten ne ovat epäterveellisiä kun ne ovat NIIN hyviä.
Meidän lapsemme eivät tiedä mitään mäkkäristä. Joidenkin mielestä se on kauheaa, mutta en ymmärrä miksi. Minkä takia haluaisin tunkea omien lasteni suuhun jotain, missä ei ole mitään hyvää? Mielummin teemme hampurilaisia kotona, jos mieli tekee.
Suhtaudun kotiruokaan maalaisjärjellä ja suurella rakkaudella. Tykkään leipoa ja herkutella. Mutta mitä enemmän tietoisuuteni ravintoasioissa lisääntyy, sitä skeptisemmäksi tulen eineksiä, E-koodeja ja mäkkäriä kohtaan. Eikö ole kuitenkin ihan kiva tietää, mitä syö?
keskiviikko 4. syyskuuta 2013
Oma paikka
Tiedättekö sen tunteen, kun kaikki onnistuu ja tuntuu, että ympäristö kaataa pelkkää positiivista niskaan? Entistä mukavammalle tuo niin ihana positiivinen kierre tuntuu, kun siihen pääsee pitkän matalapaineen jälkeen. Siinä on jotain samaa kuin rakastumisen tunteessa; väsymys on tiessään, olo on energinen ja mielikuvitusta sekä ideoita pulppuaa.
Silloin usein myös ihminen tajuaa, että onkin ollut itse oman tiensä esteenä. Syystä tai toisesta voi joskus tuntua, että omiin kykyihin uskominen on erityisen vaikeaa, jopa mahdotonta. Itsetunto on alamaissa ja suo tuntuu aina vaan upottavammalta. Kun elämä on matalapaineessa ja joka paikasta tuntuu tulevan ovi vastaan, joutuu siinä paremmallakin itsetunnolla varustettu tiukoille.
"Kaikella on tarkoituksensa", sanotaan. Ärsyttävät sanonnat pitävät usein paikkansa, niin tämäkin. Elämässä joutuu tekemään kaikenlaisia valintoja, jotka vaikuttavat tulevaan. Kun positiivinen kierre taas lähtee pyörimään, voi huokaista ja todeta, että tulipahan taas opittua jotakin.
Joskus sitä tulee ajauduttua tielle, joka osoittautuu vääräksi vasta vuosien jälkeen. Oikealle tielle palattuaan sitä ymmärtää, miten väärään suuntaan olikaan menossa. Oikean tien löytäminen vuosien jälkeen on kuin löytäisi itsensä uudelleen. Sitä huomaa tekevänsä asioita, joita ei ole enää koskaan edes kuvitellut tekevänsä tai saattaa löytää itsensä mitä uskomattomammista tilanteista ja tajuta, että juuri siellä pitääkin olla.
Kun ihminen löytää oman paikkansa, se on positiivista paitsi hänelle itselleen, myös ympäristölle. Onhan se selvää, että tyytyväinen ihminen on paljon mukavampi kuin tyytymätön. Monesti omaa tyytymättömyytensä lähdettä ei edes kunnolla tajua, ennen kuin on käynyt läpi koko negatiivisen kierteen pohjamutia myöten. Tai voi olla että joku tajuaa, mutta minulta se vei aika pitkään.
Silloin usein myös ihminen tajuaa, että onkin ollut itse oman tiensä esteenä. Syystä tai toisesta voi joskus tuntua, että omiin kykyihin uskominen on erityisen vaikeaa, jopa mahdotonta. Itsetunto on alamaissa ja suo tuntuu aina vaan upottavammalta. Kun elämä on matalapaineessa ja joka paikasta tuntuu tulevan ovi vastaan, joutuu siinä paremmallakin itsetunnolla varustettu tiukoille.
"Kaikella on tarkoituksensa", sanotaan. Ärsyttävät sanonnat pitävät usein paikkansa, niin tämäkin. Elämässä joutuu tekemään kaikenlaisia valintoja, jotka vaikuttavat tulevaan. Kun positiivinen kierre taas lähtee pyörimään, voi huokaista ja todeta, että tulipahan taas opittua jotakin.
Joskus sitä tulee ajauduttua tielle, joka osoittautuu vääräksi vasta vuosien jälkeen. Oikealle tielle palattuaan sitä ymmärtää, miten väärään suuntaan olikaan menossa. Oikean tien löytäminen vuosien jälkeen on kuin löytäisi itsensä uudelleen. Sitä huomaa tekevänsä asioita, joita ei ole enää koskaan edes kuvitellut tekevänsä tai saattaa löytää itsensä mitä uskomattomammista tilanteista ja tajuta, että juuri siellä pitääkin olla.
Kun ihminen löytää oman paikkansa, se on positiivista paitsi hänelle itselleen, myös ympäristölle. Onhan se selvää, että tyytyväinen ihminen on paljon mukavampi kuin tyytymätön. Monesti omaa tyytymättömyytensä lähdettä ei edes kunnolla tajua, ennen kuin on käynyt läpi koko negatiivisen kierteen pohjamutia myöten. Tai voi olla että joku tajuaa, mutta minulta se vei aika pitkään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)