tiistai 27. toukokuuta 2014

Motivaatiota etsimässä

Motivaatio.
Sen kanssa joutuu tekemisiin hyvin erilaisissa elämäntilanteissa. Mistä löytää motivaation, kun työ ei kiinnosta, kuntoilu maistuu puulta tai parisuhde tökkii?
Kaikissa on hieman erilainen näkökulma, mutta kyse on osittain aina motivaatiosta. Miksi motivaatio katoaa ja voiko sen löytää uudelleen? Yleensä, jos motivaatio on kadoksissa tarvitaan jonkinlainen muutos tai käännekohta. Mitä pahemmin ollaan kadoksissa, sitä suurempi herätys tarvitaan, jotta motivaatio taas löytyy. Joskus sitä ei löydy enää millään, vaikka kuinka herättelisi.
Mietitään vaikka kuntoilua. Jokainen tietää, paljonko pitäisi liikkua päivittäin ja kuinka hyvä olo siitä tulee. Vaan saavatko kaikki itsestään irti lähteä lenkille, jumppaan tai salille säännöllisesti? Syitä kyllä löytyy aina. Ajanpuute lienee niistä yleisin. Mutta miettikää nyt vaikkapa Alexander Stubbia. Kaverilla on aika kiireinen työ, mutta nähtävästi ehtii silti kuntoilemaan kuin huippu-urheilija. Että se siitä. Mielenkiintoista olisi kyllä seurata hänen arkeaan pari päivää. Niin, ja keskustella hänen vaimonsa kanssa.
No entäpä jos työ maistuu puulta? Ainahan sitä voi irtisanoutua ja heittäytyä virran vietäväksi, mutta se ei monellekaan ole mahdollista. Siis ihan oikeasti. Siinä ei paljon auta ajatella, että "elämä kantaa" tai "kyllä asiat järjestyvät",  kun laskut tulevat aina ajallaan ja ruokaakin pitäisi saada pöytään.
Entä sitten parisuhde? Voidaanko siinä puhua motivaatiosta tai sen puutteesta? No todellakin. Kaikki tietävät, miten suhteen alussa molemmat osapuolet ovat hyvin motivoituneita panostamaan parisuhteeseen ja toisen huomioimiseen. Jos suhde sitten joistakin syistä taantuu tietylle tasolle motivaatio muuttuu merkittävästi. Se saattaa jopa loppua kokonaan ja silloin ollaankin jo huonossa jamassa.
Motivaatioon voi vaikuttaa järjellä, mutta kyllä siihen tarvitaan paljon muutakin. Sydämen ääntä ei voi kovin kauaa hiljentää, eikä motivaatiota ylläpidetä pelkällä järjellä. Vai mitä mieltä olette? Oli kyse sitten mistä asiasta hyvänsä, niin motivaatio löytyy, kun kaikki palaset loksahtavat kohdalleen, niin järki kuin tunteetkin.
Ja jos ei löydy, niin kannattaa miettiä, mihin suuntaan siinä elämän käännekohdassa lähtee.