Ja taas voi aloittaa uuden elämän!

Uusi vuosi on monelle lupauksien aikaa. Kuntosalit ja jumppatunnit täyttyvät uuden elämän aloittavista ihmisistä. On tipatonta tammikuuta, paastoa ja jos vaikka mitä. Voidaan aloittaa elämä ns. puhtaalta pöydältä. Taas. Voisihan sen aloittaa puhtaalta pöydältä vaikka maaliskuun alussa ja varmaan niin joku tekeekin, mutta samanlaista joukkohysteriaa silloin tuskin saadaan aikaan.
Myös media osaltaan vaikuttaa asiaan. Lehdet ovat täynnä ohjeita paremman olon saavuttamiseen sekä "pikkuhiljaa bikinikuntoon" -juttuja ja kuntosalien mainoksia huippuedullisista jäsenyyksistä.
En oikein jaksa innostua tästä hysteriasta, mutta voihan se olla, että jotkut saavat kunnollisen kipinän elämänmuutokseen, joka jatkuu vielä tammikuun jälkeenkin.

Itsellenikin vuoden loppu on jonkinlaista tilinpäätöksen aikaa.
En tiedä johtuuko lähenevästä 40-vuotissyntymäpäivästä vai mistä, mutta yksi merkittävä positiivinen muutos on tapahtunut omassa ajatusmaailmassani. Olen huomannut, että tietynlainen armo itseä kohtaan alkaa löytyä ja myös ymmärrys siitä, että vähempikin suorittaminen elämässä riittää. Ja minä kuulkaa tiedän, mitä on elämän suorittaminen!
En ole oikeastaan koskaan ymmärtänyt, kun jotkut ystäväni ovat vuosien saatossa sanoneet, että "anna nyt vähän armoa itsellesi". Eihän sitä voi muusta tietää, jos on aina elänyt tietyn kaavan mukaan. Ja harvemmin kukaan ulkopuolinen voi toista muuttaa. Kyllä nämä asiat täytyy ihan itse tajuta.
Tämä sisäinen muutos on tuonut mukanaan myös muita juttuja. Kokonaisvaltainen hyvinvointi on minulle entistä tärkeämpää, niin fyysinen kuin henkinen. Se ei tarkoita, että syön pelkkää porkkanaa ja urheilen fanaattisesti. Se tarkoittaa sitä, että teen asioita, joista minulle tulee hyvä olo. Ja myös sitä, että karsin elämästäni niin asioita kuin ihmisiä, jotka saavat oloni huonoksi. Jonkinlainen elämän suursiivous kaikin puolin. 40-kriisi, voisi joku todeta, mutta antaa olla vaan jos se tuo mukanaan rentoutta ja hyvää oloa!

Kulunut vuosi on ollut minulle melko tapahtumarikas. Paljon hyviä asioita on tapahtunut, mutta myös niitä huonoja. Tämän vuoden "tilinpäätökseni" yhteydessä olen joutunut myös toteamaan, että on tullut tehtyä virheitä. Ei sillä, etteikö niitä olisi ennenkin tullut tehtyä, mutta tällä kertaa olen pysähtynyt myös hieman miettimään. Ennen olisin todennut, että rapatessa roiskuu ja jatkanut matkaani sen kummempia kelailematta. Tai todennäköisesti syyttänyt jotain toista virheistäni. Tässäkin mielessä lienee jotain tapahtunut, koska olen aika paljon käynyt läpi vuoden aikana tapahtuneita asioita ja miettinyt omaa osallisuuttani ja käyttäytymistäni eri tilanteissa. Ei ole ehkä kovin mukavaa katsoa peiliin, mutta väittäisin, että henkisen kasvun kannalta se lienee välttämätöntä.
Myös näissä asioissa armollisuus itseä kohtaan pitää muistaa. Pitää osata antaa anteeksi itselle ja hyvä olisi tietysti myös oppia virheistään. Omasta puolestani uskon, että olen oppinut paljonkin kuluneesta vuodesta.

Voisiko olla, että se kuuluisa 40-kriisi on olemassa? Vai mistä johtuu, että monilla tulee tässä iässä pysähdys, jolloin sitä tulee ruodittua omaa elämää syvemmin? Kriisi sanana kuulostaa negatiiviselta, mutta jos tämä sitä on, niin tässä tapauksessa se on ollut pelkästään positiivista. Ainakin lopputulokseltaan.

Rauhallisin mielin ja minulle epätyypillisellä tyyneydellä paketoin mielessäni tämän vuoden ja aloitan uuden puhtaalta pöydältä.

Valoisaa uutta vuotta ihan jokaiselle.

Elämä on valintoja

Kaikilla on varmasti jossakin vaiheessa elämää tullut tilanteita, joiden seurauksena ajatukset jäävät junnaamaan kehää, eikä niistä (yleensä siis ikävistä) ajatuksista pääse millään eroon.
Itselläni on tapana jäädä murehtimaan asioita ja varsinkin auta armias, jos koen, että minua on tahallaan loukattu tai olen kokenut vääryyttä..!
Ikävä totuushan on, että vain itseään ja omia ajatuksiaan voi muuttaa. Pyörimällä negatiivisissa mietteissä sitä tekee hallaa vain itselleen.

Miten sitä sitten pääsee ulos tuosta noidankehästä? Yksi keino on hyväksyä tapahtunut sekä omat tunteet ja elää ne läpi antamatta niiden sen kummemmin vaikuttaa omaan toimintaan. Elämässä sattuu ja tapahtuu, eikä kaikkeen voi valitettavasti itse vaikuttaa. Mutta se, miten asioihin suhtautuu on omissa käsissä.
Tämähän kuulostaa kovin helpolta, mutta on kovan työn takana silloin, kun tilanne on niin sanotusti päällä. Loppujen lopuksi se on kuitenkin ainoa oikea tie, jos haluaa päästä elämässä eteenpäin.

Aika on toinen, joka auttaa. Vanhassa sanonnassa on siis perää.. aika parantaa haavat.
Jotkut haavat ovat kuitenkin niin syviä, että ne saattavat aueta jossakin elämäntilanteessa uudelleen. Silloinkaan ei ole paljon muuta tehtävissä, kuin elää sen asian kanssa ja yrittää parhaan kykynsä mukaan käydä läpi omaa tunnemyrskyään ja saada sisin järjestykseen.

Kun elämä lyö kasvoihin, niin kuin se aika ajoin tekee, kannattaa ottaa pari askelta taaksepäin ja muistaa kuka on. Arvostaa itseään sellaisena kuin on ja oppia omista virheistään. Sillä virheitä tekee meistä jokainen. Ainahan sitä voi syyttää toisia omasta huonosta olostaan, mutta onko se vastuun ottamista omasta elämästä?

Lapset opettavat vanhemmilleen paljon. Minun esikoiseni on luonteeltaan rauhallinen ja tasainen. Hyvin erilainen, kuin itse olen. Hän kertoi tässä taannoin, että koulussa on yksi kaveri, joka haastaa riitaa joka välitunti jonkun kanssa. Minä opastin tytärtäni pitämään puolensa, ettei vaan kukaan pääse kiusaamaan. Tytär katsoi minua suoraan silmiin ja sanoi että: "Mutta kun mä en niinku halua riidellä. Mulla on parempi mieli, kun en ala riiteleen."

Niinpä. Elämä on valintoja. Ihan joka päivä.

Narsisti pitää kulissit kunnossa

Narsismista puhutaan tänä päivänä paljon. Diagnoosia heitellään hyvinkin herkästi, jos joku käyttäytyy itsekkäästi. Kaikki itsekkäät ihmiset eivät toki ole narsisteja, vaikka se ominainen piirre siinä taudin kuvassa onkin.
Narsismi luonnehäiriönä ei ole kuitenkaan kovin kevyt juttu.
Itseäni on aina kiinnostanut ihmisten mielenliikkeet ja käyttäytyminen. Olen paljon lukenut erilaisia juttuja myös narsismista, mutta niinhän se on, että vasta omakohtainen kokemus avasi tätäkin asiaa hieman eri tavalla. Tähän voin todeta, että tämä asia olisi minun puolestani rauhassa saanut jäädä avautumatta..

On paljon erilaisia hälytysmerkkejä, jotka voivat antaa viitteitä siitä, että on tekemisissä narsistin kanssa. Valitettavan moni herää todellisuuteen vasta aivan liian myöhään, jolloin sitä onkin jo syvällä suossa.
Narsisteilla on esimerkiksi kova tarve pitää "kulissit kunnossa". Tapahtui mitä hyvänsä, niin heidän pääsääntöinen huolenaiheensa on se, että heidän puhtoinen imagonsa pysyy kunnossa. Narsistit kun ovat niitä "hyviä tyyppejä" ja "kaikkien kavereita", joista harvemmin kukaan voisi uskoa mitään ikävää. Kulissien takana totuus on valitettavasti hyvin erilainen.
Myös materia on tärkeää, sillä onhan se iso osa kulissia. Narsisti voi olla näennäisesti nöyrä, mutta tarkempi tarkastelu osoittaa, että auton koolla sekä merkillä on väliä ja iso talo on tietysti kova juttu, puhumattakaan muista statussymboleista. Parhaan paketin saa narsistinen ihminen, jolla on rahaa, millä mällätä. Sehän on omiaan nostamaan sinne omalle tasolleen, jossa narsisti joka tapauksessa kuvittelee olevansa. Kulissien takana kyyhöttää kuitenkin huonolla itsetunnolla varustettu narsistinen parka, joka elää omassa maailmassaan muista välittämättä.

Näitä kulissien rakentajia on tietysti maailmassa paljon ilman narsistista luonnehäiriötäkin, mutta on yksi asia, joka on jo todella vakavasti otettava hälytysmerkki. Empatiakyvyttömyys on narsismin merkittävimpiä luonteenpiirteitä. Normaalisti ihminen on toista kohtaan empaattinen tarvittaessa, toiset tietysti enemmän ja toiset vähemmän. Mutta empatiakyvyn puuttuminen kokonaan kertoo kylmyydestä, johon pystyy vain mieleltään tasapainoton olento.
Myös se on olennaista, että ristiriitatilanteissa narsistin kanssa on mahdoton käydä normaalia kommunikointia. Uskomattomalla tavalla tuo häiriöinen tyyppi pystyy kääntämään asiat päälaelleen ja bumerangina takaisin. Narsisti ei ymmärrä käsitteitä "katsoa peiliin" tai "mennä itseensä". Tiukan paikan tullen hän pesee kätensä kaikesta ja nostaa itsensä toiselle tasolle, ongelmien ulottumattomiin. Hän ikään kuin ulkoistaa itsensä ongelmista. Jos joskus kuulet narsistin suusta anteeksipyynnön, on sekin käännetty. Hänen käytöksensähän on itse asiassa jonkun toisen syytä.

Helpottaa kummasti, kun lopulta ymmärtää, minkä kanssa on tekemisissä. Että normaali kommunikointi ei yksinkertaisesti vaan onnistu näiden luonnehäiriöisten kanssa. Monesti käy niin, että jälkikäteen tulee mieleen ehkä useitakin hetkiä, joissa oma intuitio hälytti, mutta sitä ei jostain syystä siinä hetkessä kuunnellut. Intuitio on itse asiassa harvoin väärässä, joten sitä kannattaa kuunnella.
Olen kuullut useitakin tarinoita, miten ihmisillä on mennyt vuosia toipuessaan esimerkiksi parisuhteesta narsistin kanssa tai työelämän kolhuista, joissa vastapuolena on ollut tällainen henkilö. Nostan hattua ihan jokaiselle, joka on moisesta myllystä hengissä selvinnyt.

Kuunnelkaa sydämenne ääntä ja intuitiotanne toisten ihmisten suhteen. Ne kyllä kertovat, jos joku on pielessä.

Ero voi oikeasti murtaa sydämen

Viime aikoina mediassa on ollut paljon esillä Emilia Vuorisalmen tietokirja "Sekaisin Lovesta". Olen kiinnittänyt huomiota juttuihin lähinnä otsikkotasolla, kunnes syvennyin yhtä juttua lukemaan hieman tarkemmin. Kirjaa en ole ehtinyt vielä vilkaistakaan, mutta saatanpa sen lukea jossain vaiheessa, sen verran kiinnostavalta aihe vaikuttaa. Tai lähinnä helpottavalta.
"Ero voi oikeasti murtaa sydämen."(HS 18.8.2015)
Jokainen, joka on eronnut tietää, miten kipeää se tekee. Jotkut erot ovat pahempia kuin toiset ja jokaisen ihmisen oma tausta ja temperamentti vaikuttavat reaktion vakavuusasteeseen. Eikä voi vähätellä sen vaikutusta, miten ero hoidetaan.
Yllättäen tuleva ero iskee yleensä niin voimalla, että siinä saa taistella tosissaan, jotta pääsee jaloilleen. Eikä aina vaikutusta ole silläkään kauanko parisuhde on kestänyt. Jokainen kokemus on omanlaisensa.
Ero voi tuoda tullessaan mittavan määrän erilaisia fyysisiä oireita, varsinkin jätetylle osapuolelle. Eikä se tietysti auta, jos uni ja ruokailu jäävät hyvin vähälle. Unettomuus jo yksistään vaikuttaa nopeasti ihmisen elintoimintoihin negatiivisesti.
Erokriisin keskellä olisikin tärkeintä yrittää jaksaa pitää huolta itsestään. Keskittyä syömään edes vähän, ehkä käydä pienillä kävelyillä ja pyrkiä nukkumaan. Helpommin sanottu kuin tehty siinä vaiheessa, kun tilanne on kipeimmillään. Tunteiden myllerrykseen on helppo hukkua, mutta mitä se loppujen lopuksi auttaa? Tilanne ei muutu sillä, että eroa sureva osapuoli kuihduttaa itsensä tainnoksiin. Tärkeintä on saada jostain kiinni, mikä asia se kenellekin sitten on. Jotain positiivista löytyy jokaisen elämästä, väittäisin. Nappaa siitä kiinni ja mene päivä kerrallaan. Tai tunti kerrallaan. Tai minuutti.
Emilia Vuorisalmen kommentti antaa voimia: "Aivokemia on kiehtovaa. Ajatelkaa nyt, että 12–18 kuukauden päästä rakastumisesta aivojen etukuoren alue rauhoittuu ja järki palaa."
Niinpä.
Voimaa voi ammentaa kuka mistäkin, vaikkapa joidenkin mielestä tyhjänpäiväisistä mietelauseista:

"Jotkut ihmiset ovat ilkeitä ja kohtelevat sinua huonosti.
Älä ota sitä henkilökohtaisesti.
Se ei kerro mitään sinusta, mutta se kertoo paljon heistä."

Kaikesta voi selvitä ja jokainen kokemus rakentaa meitä ihmisenä. Näin ainakin minä haluan ajatella.
Silti toivoisin, että ihmiset pyrkisivät kunnioittamaan toisiaan.

Yrittäjiä pitää tukea, ei rangaista!

Että minua nappasi tänä aamuna, kun lueskelin ilmaisjakelulehden juttua yrittäjästä. Otsikko "Tulipalo pakotti yrittäjän tauolle" pysäytti lukemaan tarkemmin, mutta tarinan luettuani olin melkoisen ärsyyntynyt. Jutun alkuun oli laitettu sana TOIMEENTULO isosti ja punaisella. Vedin tietysti johtopäätöksiä ja ajattelin, että ai kauheeta sentään, miten kamalaa.
Ja onhan se toki kauheaa, että tulipalon takia menee päivätyö! Mutta... Tässä tapauksessa kyseisen yrittäjän suurimmaksi ongelmaksi oli muodostunut tylsyys. Kun ei voinut lähteä aamulla töihin. Siinä vaiheessa, kun luin, että "kaivattua tekemistä on tuonut kakkoskodin rakennusprojekti", näin jo punaista.
Jäin miettimään omaa reaktiotani. Lähiaikoina olen törmännyt tapauksiin, jossa ihminen valittaa ongelmiaan ja minä mietin että "just joo". Totuushan on, että ainahan voisi mennä kai huonommin. Harvemmin sitä tulee mietittyä, että ovatko ne omat ongelmat nyt oikeasti kovin suuria. Mutta rehellisyyden nimissä omien ongelmien suhteuttaminen tekisi välillä ihan hyvää.

Mutta tuohon lehtijuttuun liittyen.. Koska varsinkin (pien)yrittäjillä on tänä päivänä suuria taloudellisia ongelmia, siksi tämä kyseinen juttu sai karvani nousemaan pystyyn. Yrittäjyyden sudenkuoppia ei voida liikaa tuoda esille, koska niitä meillä täällä Suomessa on valitettavasti paljon. Tänä aikana, kun työttömyysluvut ovat taivaissa ja työpaikan löytäminen kiven takana moni varmasti mielellään kokeilisi yrittäjyyttä. Suomessa se ei missään nimessä kannata. Yrittäjänä olet omillasi heti päivästä yksi. Kaikenlaiset kulut lähtevät kyllä juoksemaan heti, mutta toimeentuloa joutuu odottelemaan useamman vuoden. Itse olen yksi niistä, jotka mieluummin kokeilivat yrittämistä kuin nostivat työttömyystukea. Hävisin rahallisesti paljon, mutta kokemusta toki karttui. Sillä vaan kun ei valitettavasti laskuja makseta. Toki on olemassa palveluja, joiden kautta voi ikään kuin kokeilla yrittäjyyttä ilman paperihommia. Kallista puuhaa sekin voin kertoa. Avoimesti ihmettelen, ettei Suomessa ole enemmän pimeää liiketoimintaa. Tai mistäs minä tiedän, paljonko sitä on..

Paljon olisi korjattavaa yrittäjien asemassa Suomessa. Toivottavasti vielä jonain kauniina päivänä tuetaan niitä rohkeita ja ahkeria ihmisiä, jotka haluavat tehdä työtä ja toteuttaa itseään. Yrittäjyys varsinkin tänä päivänä on uhkarohkeaa, mieletöntä mutta ennen kaikkea se kertoo siitä, että yrittäjäksi ryhtyvällä on uskoa omaan osaamiseen ja omaan juttuun. Töitä tehdään tunteja laskematta ja täydellä sydämellä. Paineet ovat valtavat varsinkin, kun toimeentuloa pitäisi saada, jotta arki pyörisi. Kun kaiken sen keskellä joutuu vielä pyristelemään byrokratian kourissa ja huolehtimaan laskukasoista.. Ei ole kuulkaa heikkohermoisten puuhaa!

Kaikille yrittäjille haluan sanoa Anna-Leena Härkösen sanoin: "Kun haaveet lantrataan jää pelkkää vettä vaan, ne täytyy ottaa raakana tai ei ollenkaan".

Tammikuu toivoa täynnä

Uusi vuosi.
Se tuo monelle uutta puhtia elämään. Tehdään lupauksia, asetetaan uusia tavoitteita ja toivotellaan kanssaihmisille parempaa uutta vuotta.
Erityisen lohdullinen vuodenaika tämä on niille, joilla edellinen vuosi tai vuodet ovat syystä tai toisesta olleet vaikeita. Uuteen vuoteen voi lähteä ikään kuin puhtaalta pöydältä. Aloittaa alusta ja yrittää tehdä elämästä parempi.
Uudella puhdilla saattaa hyvinkin saada elämänsä parempaan suuntaan. Sitä jaksaa yrittää terhakammin, eikä vastoinkäymiset tunnu tässä vaiheessa vuotta vielä niin ylitsepääsemättömiltä.
Itselläni on kaksi vaikeaa vuotta takana, mutta tammikuu tuo toivoa paremmasta. Vielä vuosi sitten ajattelin, ettei huonommin voi mennä, mutta vuosi toikin lisää vaikeuksia. Nyt yritän pitää mielessä, että aina voi mennä huonommin ja keskittyä elämän hyviin asioihin. Koska niitä on ja paljon. Kun jaksaa keskittyä niihin ja uskoa, että muutkin asiat järjestyvät, niin elämästä tulee heti vähän helpompaa. Koska jos ei ole uskoa ja toivoa, niin mitä on?
En ole koskaan tehnyt erityisiä lupauksia uudelle vuodelle. Nyt lupaan kuitenkin pitää toivoa yllä ja tehdä kaikkeni, jotta saan elämäni kurssin käännettyä positiiviseksi. Vuoden päästä voin seisoa tukevasti omilla jaloillani ja ajatella että: "selvisinpäs". Toivottavasti.

Hyvää uutta vuotta ja hippunen onnea ihan kaikille.