keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Pitääkö aina suorittaa?

Olen koko alkuvuoden yrittänyt saada takaisin kadonnutta innostustani treenaamiseen. Elämässä on ollut vähän haastavampi kausi (jo pidempään), joka kulminoitui tammikuussa. Se lienee yksi syy siihen, että ei oikein mikään innosta - ei edes treenaaminen.
Kun keho ja mieli on yliväsynyt ei se ainakaan paranna tilannetta, jos stressaa vielä siitäkin, ettei treenaminen huvita tai itsensä pakottaa kerta toisensa jälkeen rankkaan treeniin. Välillä itsensä lempeä potkiminen on hyväksi, mutta kannattaa kuunnella tarkasti omaa oloaan, jotta ymmärtää rajansa ja sen, koska on oikeasti liian väsynyt.
Tilanteeni treenaamisen suhteen on ollut jo muutaman kuukauden se, että olen joutunut pakottamaan itseni siihen. Tietysti treenin jälkeen on ollut hyvä olo, mutta jotenkin se ei vaan ole ollut samanlaista iloa ja euforiaa, mitä siitä parhaimmillaan olen saanut.
Suorituskeskeisenä ihmisenä sitten ruoskin itseäni siitä, etten saa itsestäni irti ja treenikerrat ovat jääneet 1-2 kertaan viikossa.

Eilen menin sitten pitkästä aikaa joogaan. Olen näiden nihkeiden kuukausien aikana varannut lukuisia kertoja ajan yhdelle minua kiinnostavalle uudelle joogastudiolle, mutta perunut sen viime hetkillä milloin mistäkin syystä. Nyt sain aikaiseksi mennä sinne. Ja hyvä niin!
Kyseessä oli Espoossa toimivan Yogaroom Lumon yin joogatunti, jota kyseinen joogastudio mainostaa nettisivuillaan mm. lauseella: "Anna itsellesi elvyttävä lepohetki arjen kiireistä ja suorittamisesta". Se kuulosti juuri täydellisen sopivalta minun tilanteeseeni. Itse olen joogannut aikanaan aika paljonkin, mutta tämä kyseinen tunti sopii myös ensikertalaisille.
En tiedä johtuiko omasta herkistyneestä olostani, mutta jotenkin koin ihmeellistä rauhaa jo heti, kun olin astunut sisälle joogastudion tiloihin. Itse tunti oli todella rauhoittava, lempeä ja rentouttava. Myös opettajan kosketus harjoituksen aikana antoi lisää rentoutta ja loi olon, että olen tärkeä ja hyvä juuri sillä hetkellä ja sellaisena kuin olen. Suorituskeskeiselle ihmiselle antaa armoa joogasta niin tuttu ajatus siitä, että jokaisen harjoitus on hyvä juuri sellaisena kuin sen pystyy sinä päivänä tekemään. Ei pidä pakottaa kehoaan mihinkään, vaan tehdä harjoitus kehon ehdoilla. Mikä voimaannuttava ajatus!
Eilisen joogatunnin jälkeen mietin, että miksi ihmeessä olen pitänyt joogasta niin pitkään taukoa? Se on juuri sitä, mitä väsynyt mieleni ja kehoni tällä hetkellä tarvitsee. Rankka treenaaminen ei ole itse tarkoitus vaan sitä on oman kehon kuuntelu. Kaikella on aikansa ja paikkansa ja samaa rataa jatkaminen ei aina ole hyvä juttu. Elämässä tulee erilaisia tilanteita ja silloin täytyy osata kuunnella itseään, kehoaan ja  mieltään - mitä sinä tarvitset eniten? Mikä sinua palvelee parhaiten? Tässä suorituskeskeisessä maailmassa on hyvä muutenkin pysähtyä välillä. Pysäyttävin lause vähään aikaan tuli pari päivää sitten yhdessä kirjassa vastaan: "mitä jos riittäisit itsellesi?"
Niin, mitäpä jos.

Lempeyttä päivään. <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti