Ihmisen elämä kulkee ajanjaksoissa. Välillä tulee pysähdyksiä, jolloin pitää miettiä, mihin suuntaan elämää jatkaa. Ainakin omassa elämässäni näin tuntuu tapahtuvan. Vaikeudet ja kriisit kuuluvat elämään, mutta mistä johtuu, että joillakin ihmisillä niitä tuntuu tulevan useammin tai ne ovat syvempiä? Mistä johtuu joidenkin ihmisten sisäinen levottomuus, joka myllää elämän perinpohjaisesti tasaisin väliajoin?
Maailmassa on paljon normeja, joiden mukaan monet yrittävät elää tai joita seurataan ihan automaattisesti kyseenalaistamatta tai miettimättä sen enempää. Eletään ympäristön odotusten mukaisesti, vaikka se ei välttämättä ole ollenkaan sitä, mitä itse haluaa tai mihin soveltuu. Sitä saattaa jopa itse kuvitella elävänsä ihanne-elämää, mutta selittämätön tyhjyys painaa. "Sulla on kriisi, kyl se siitä", saattavat ystävät ja läheiset kommentoida, jos uskaltautuu kyseenalaistamaan elämäänsä. Varsinkin, jos kaikki on niin sanotusti hyvin.
Jos joku repäisee ja tekee mullistavia päätöksiä elämässään lähipiirin ensimmäinen reaktio on yleensä hämmennys. Kauhistellaan ja päivitellään, koska se on normaalia käyttäytymistä.
Loppujen lopuksi monikaan ei uskalla edes miettiä, onko oma elämä sellaista, jota oikeasti haluaa elää. Tai vaikka joskus miettisikin, niin moniko uskaltaa tehdä asialle jotain? On kuitenkin helpompi hiljentää oma sisäinen äänensä arjen pyörityksen taakse ja elää normien mukaista yleisesti hyväksyttyä elämää, kuin mullistaa oma ja läheisten elämä vain siksi, ettei itsellä ole hyvä olla. Sehän olisi jumankauta itsekästä. Ja itsekkyyshän on kauheaa.
Tänä päivänä puhutaan paljon siitä, että ihmisellä on oikeus olla itsekäs. Siihen jopa kannustetaan tietyissä asioissa. Kuten, että pienen lapsen äiti voisi välillä olla itsekäs ja käydä kampaajalla, että vähän piristyisi tai muuta vastaavaa.
Mutta itsekkyydelläkin on toden totta normit. Ja auta armias, jos itsekkyytesi ylittää hyväksytyn rajan.. Niin että mitä sitten? No ei yhtään mitään. Ihmiset puhuvat, kauhistelevat ja neuvovat teki sitten niin tai näin. Tärkeintä lienee olla sen verran itsekäs, että on omalle itselle uskollinen. Miettiä, kuka on, mitä haluaa ja elää sen mukaisesti. Eräs ystäväni sanoi kerran, että "omaa päätä ei pääse pakoon". Ei tosiaan. Eikä omaa sydäntä.
