Tämä omituinen vuosi alkaa olla lopuillaan. Vuosi 2020 jää varmasti kaikkien mieleen erilaisena, joillekin mullistavampana kuin toisille.
Ulkoapäin katsottuna oma elämäni on ollut kovassa turbulenssissa, mutta ehkä vastoin odotuksia, on itselläni kuitenkin rauhallinen olo. Rauhallisempi kuin vuosiin. Huolimatta siitä, että tämän vuoden saldo on aikamoinen...
Minun vuoteni alkoi apeissa tunnelmissa, kun ikävät asiat kulminoituivat niin, että löysin itseni pitkältä sairauslomalta heti helmikuun alussa. Palasin kuitenkin töihin viiden viikon jälkeen vain saadakseni kuulla, että työpaikkani on vaakalaudalla. Ja niinhän siinä kävi, että toukokuun alussa minulla ei enää ollut työpaikkaa. Isku oli aikamoinen, mutta ei oikeastaan sen vuoksi että sain potkut vaan sen vuoksi, miten asiat hoidettiin. Epäreilu irtisanominen jättää syvän trauman, jonka työstämisessä menee pitkään. Ensimmäinen tunne oli kuitenkin helpotus. Paine ja henkinen pahoinvointi oli ollut valtava jo pitkään.
Koko kesän nautin rauhallisesta elämänmenosta, mökkeilin ja otin rennosti lasten kanssa. Toki hain uutta työpaikkaakin, koska luterilainen ajatusmaailmahan ei hyväksy työttömyyttä. Samaan aikaan kuitenkin alkoi nostaa päätään ajatus, että samanlaisiin hommiin en enää haluaisi palata. Oravanpyörä, bisnesmaailma ja siellä vallitsevat viidakon lait, tunteettomuus, epäinhimillisyys ja kovat arvot eivät ole sitä, mihin itse uskon eikä se ole ympäristö, jossa haluaisin päiväni viettää.
No mutta mitäs sitten? Se on kuitenkin maailma, johon olin tottunut ja toki myös fakta, että asun kahden kouluikäisen tyttäreni kanssa yksin on sellainen, että haihatteluun ei ole varaa. Nyt olin kuitenkin saanut niin paljon osumaa, että paluu samantyyppiseen ympäristöön olisi ollut katastrofi.
Niinpä elokuun lopulla heittäydyin opiskelemaan täysin uutta alaa, kun pääsin hierojan koulutukseen. Olen nauttinut joka hetkestä ja kummallisinta on ollut parin viimeisen kuukauden harjoittelun aikana vallinnut tuttuuden tunne, kuin olisin tullut kotiin. Lähiopetustunneilla minusta on kuoriutunut rento, hauska ja nauravainen nainen - sellainen, joka olen ollut vuosia sitten. Opiskelun myötä olen tutustunut uusiin, samanhenkisiin ihmisiin ja saanut pari uutta ystävääkin. Elämä on muuttunut totaalisesti, yksinkertaisemmaksi ja rauhallisemmaksi. Ennen kaikkea merkityksellisemmäksi.
Opiskeluissa olen menestynyt tosi hyvin! Omaksi yllätyksekseni anatomian opiskelu on ollut super mielenkiintoista ja tenteistäkin olen repinyt täysiä pisteitä. Olen osannut siitäkin iloita aidosti. Onnistumisen tunteet ja se, että tuntee kuuluvansa porukkaan on ollut tärkeä osa parantumisprosessia. Parantumisprosessi siitä karmeasta kohtelusta, mitä koin työelämässä aiemmin. On ollut myös hienoa tehdä käytännön työtä, jossa työn tuloksen näkee (tai tuntee) välittömästi. Ja vielä hienompaa on ollut huomata, että pystyy jo opiskelujen tässä vaiheessa auttamaan ihmisiä omalla työllään.
Tottakai huoli tulevaisuudesta yksin lasten kanssa mietityttää välillä, kun työkuviot ovat täysin auki ja pelkällä pyhällä hengellä ei ruokaa saa pöytään. Jollain kummallisella tavalla minua ympäröi kuitenkin rauha, usko siihen että elämä kantaa. Varsinkin nuorempana tein rohkeita ratkaisuja elämässäni ja elämä silti aina kantoi. Nyt olen saanut takaisin sitä nuoruuden intoa ja uskoa tulevaisuuteen ja se on hieno tunne!
Elämä on arvaamatonta ja aivan liian lyhyt käytettäväksi murehtimiseen kaikesta, usein täysin merkityksettömistä asioista. Aika täällä kannattaisi varmaan käyttää kaikkeen siihen, mikä on itselle tärkeää. Oikeasti tärkeää.
Itselleni tärkeimpiä elämässäni ovat omat tyttäreni. Sekä rauhallinen, tasapainoinen, terveellinen elämä ja koti. Toivottavasti kaiken tämän saan pitää, vaikka elämä laittaa kapuloita rattaisiin välillä isostikin.
Muutaman päivän päässä häämöttää joulu. Jouluihmisenä se on tuntunut vaikealta jo ennakkoon, koska tänä vuonna en saa viettää joulua lasteni kanssa (avioeron huonoja puolia). Mutta nyt olen ajatellut, että kyllähän me sitä vietetään, pari päivää etuajassa vaan. Uusi vuosi sentään otetaan vastaan yhdessä ihan oikeana päivänä, meidän pieni tiivis kolmikkomme. <3 Kun keskittyy näkemään asioissa hyvät puolet, niin kyllähän niitä melkein aina löytyy.
Rauhallista loppuvuotta meille kaikille.
