Maaret Kallio kirjoittaa kirjassa näin: "Olemme kehittyneet kestämään liikaa. Pärjääminen on kuin vaihde, joka jää monella jumiin". Tunnistan tämän hyvin. Kun on pitkään pyörittänyt elämää yksin ja noussut ylös yhä uudelleen ja uudelleen, vaikka elämä on heitellyt niin sitä ikäänkuin turtuu ja tottuu. Näin sen kuuluu ollakin, tätä on elämä.
Toinen, tähän liittyvä teema kirjassa oli meidän ihmisten tapa auttaa toisia. Kuinka helposti elämää kolhineelle sanotaan, että voit aina soittaa minulle jos tarvitset jotain. Ajatus on hyvä, mutta toteutus jää puolitiehen. Monesti elämän kolhima ei jaksa, kykene, osaa tai kehtaa soittaa tai pyytää apua.
Helposti sitä ajattelee, että kaikilla on omat kiireensä ja kyllä tässä nyt vaan täytyy pärjätä yksin. Kun on ennenkin pärjännyt. Pärjääminen on ikäänkuin vahvuuden osoitus ja sitä kautta tavoiteltava asia, vaikka tosiasiassa avun pyytäminen olisi sitä todellista vahvuuden osoitusta.
"Huolenpitämisen kauneus on surullisesti jäänyt pärjäämisen varjoon", sanoo Maaret Kallio kirjassaan. Näinhän se on. Miten paljon helpompi olisikaan tarttua yksilöityyn avuntarjoukseen, kuin yleisesti heitettyyn "soittele, jos tarvitset jotain" -lausahdukseen.
Kiire on tämän päivän sana. Mitä kiireisempi elämä, sitä tärkeämpi ja menestyneempi ihminen. Kiireinen elämäntyyli tekee väistämättä myös sen, ettemme ehdi huomata toisiamme, aidosta kohtaamisesta puhumattakaan. Ihmissuhteet ovat menneet "small talk" -tasolle, jossa kysellään kuulumisia, mutta ei oikeasti haluta kuunnella, jos vastaus onkin jotain muuta kuin että hyvin menee. Tai jos kuunnellaan, niin kuitataan toisen vaikeudet kauhistelevilla kommenteilla ja välittävillä viesteillä, jotka nekin loppuvat, kun oma kiireinen elämä vie mennessään. Eikä se ole pahantahtoista, sitä ei vaan ihminen taivu kaikkeen. Pitää priorisoida, kun on niin paljon kaikenlaista elämässä.
Ajatellaan, että jokainen on kuitenkin vastuussa omasta elämästään, joten jos tarvitsee apua niin on omalla vastuulla pyytää sitä. Niin. Valitettavasti kaikki eivät siihen syystä tai toisesta pysty.
Yritän kyllä itse muistaa tämän, kun läheiseni on avun tarpeessa. Maailmaan tarvitaan paljon enemmän lempeyttä, huomaavaisuutta ja inhimillisyyttä.
Ja usemmiten apua kaipaavat eniten juuri he, joita elämä heittelee isolla kädellä toistuvasti ja jotka siitä huolimatta näyttävät pärjäävän hienosti. Juuri heillä pärjääminen on jäänyt päälle.
