Mistä sinä olet kiitollinen juuri nyt?

Ajelin tänä aamuna työpaikalle hirveässä ruuhkassa ja räntäsateessa. Liikenne oli tukkoista ja vähän kaaostakin paikoitellen, kun ihmiset tekivät hulluja ohituksia kiireessä, jotta pääsisivät mahdollisimman pian määränpäähänsä.
Minä istuin rauhallisesti omassa autossani ja mietin, että elämä on aika siistiä. Että kuinka paljon minulla on asioita, joista voin olla kiitollinen. Olin juuri vienyt 6-vuotiaani eskariin, joka jäi sinne iloisena vilkuttamaan kerrottuaan ensin, että olen ihana. Ja kolmasluokkalaiseni lähti samanaikaisesti ulkoiluttamaan pientä koiraamme, koska koulu alkoi hänellä vasta myöhemmin. Tämä on meidän arkeamme, meidän pieni kolmen naisen ja yhden poikakoiran tiimi, joka toimii jouhevasti ja jossa puhutaan tunteista, niin huonoista kuin hyvistäkin. Olemme kaikki terveitä, meillä on kiva koti ja toisemme. Ja paljon muuta.
Ihmiset, kuten minäkin liian usein, keskittyvät siihen, mitä heillä ei ole tai mikä on huonosti. Niinhän se toki on, että monia asioita pitää itsestäänselvyytenä, koska ei huonommasta tiedä.

Tänä aamuna tuossa aamuruuhkassa ajaessani ymmärsin olla kiitollinen paitsi tuosta juuri kertomastani, niin myös siitä, että nyt 40-vuotiaana olen fyysisesti ja henkisesti erinomaisessa kunnossa. Kaikenlaisia henkisiä kolhuja on tullut matkan varrella, mutta olen pystynyt niistä aina nousemaan. Ja myös kehoni on joutunut läpikäymään monenlaisia asioita, joita en edes halua tässä mainita, mutta niistäkin olen selvinnyt. Mitä muuta voin olla kuin kiitollinen?

Ymmärrän nykyään entistä paremmin sen, että vain itseään ja omaa suhtautumistaan asioihin voi muuttaa. Aina voi ja mielestäni pitääkin yrittää ymmärtää asioita ja toisia ihmisiä, mutta joskus on parempi vain antaa olla ja ymmärtää se, ettei aina voi eikä tarvitse ymmärtää kaikkea. Vain sillä tavalla voi löytää henkisen tasapainon.

Milloin sinä olet viimeksi pysähtynyt miettimään, mitä kaikkea hyvää on elämässäsi? Ja kuinka usein vastaavasti löydät itsesi valittamasta asioista, jotka eivät ole kuten haluaisit? Veikkaan, että monella vaaka kääntyy sinne negatiivisen puoleen.
Olen aina uskonut, että ihminen on oman onnensa seppä. Aikaisemmin vaan toteutin sitä ehkä aika eri tavalla. Nyt olen ymmärtänyt, että onni tulee tasapainosta, joka syntyy silloin kun ympärillä olevat asiat ja ihmiset ovat sopivia ja tukevat juuri sinun elämänfilosofiaasi, arvojasi ja taustaasi. Kimmo Takasen vertaus on mielestäni hyvä liittyen ihmisen tunnelukkoihin: keitosta voi tulla hyvä erilaisilla resepteillä, mutta jotkut ainesosat eivät vain sovi yhteen. Niin se on elämässäkin. Jotta omasta keitostasi tulisi hyvä siihen kannattaa sisällyttää vain sopivia ainesosia, koska kuka haluaa syödä pahaa keittoa?

Mieti tänään edes yksi asia, joka on elämässäsi hyvin juuri tällä hetkellä. Aurinkoa pimeään syyspäivään!

<3

Kehonhuoltoa ei kannata unohtaa

Tämän kuntoiluinnostukseni huumassa olen joutunut muistuttelemaan itselleni, että kehon pitää myös muistaa antaa levätä. Ja sitä pitää myös huoltaa. Ikään kuin palkita rankasta työstä. Ja nyt en siis tarkoita sitä, että pitäisi hakea suklaalevy kaupasta ja palkita itsensä sillä rankan treeniviikon päätteeksi.

Itselläni on ollut nyt sen verran tiukka tahti treenaamisessa, että toinen takareisi alkoi viime viikolla antaa ikäviä merkkejä. Eihän siinä muu auttanut, kun pitää useampi lepopäivä peräkkäin. Kolme päivää pysyin poissa salilta, tosin kävin kyllä yhtenä lepopäivänä pitkällä ja reippaalla kävelylenkillä, jonka jälkeen venyttelin. Mutta tuotahan ei lasketa. :)

Mutta totuus siis on, että lihashuolto on tosi tärkeää. Varsinkin tässä iässä, kun kroppa ei enää toimi kuin unelma. Joka on muuten myös tuottanut minulle pieniä ongelmia. Nimittäin sen ymmärtäminen, että kroppani on 40-vuotias, vaikka mieleni on puolet siitä. Ja sitä kun on nuorempana treenannut paljon, niin jotenkin ne ajat ovat mielessä kirkkaana ja sitten sitä ihmettelee, ettei oma kroppa enää taivukaan kaikkeen, mihin se on silloin joskus taipunut. Jokainen vertaa siihen, mitä on joskus ollut. Tai näin ainakin itselläni pukkaa tapahtuvan. Ei siinä paljon lohduta kavereiden vakuuttelut, että "mut sähän oot tosi hyvässä kunnossa nelikymppiseksi". Ihan kuin ikä olisi joku syy olla heikossa, tai heikommassa, kunnossa kuin joskus aiemmin.
Toki realiteetit pitää muistaa, mutta olen kyllä sitä mieltä, että itseään on myös hyvä haastaa. Ainakin, jos on valmis tekemään töitä omien tavoitteidensa eteen.

Ja mikä motivoi sen paremmin kuin ne pienet muutokset, mitä alkaa pikkuhiljaa huomaamaan omassa kehossaan ja omassa jaksamisessaan. Huikea fiilis!

Tästä on hyvä aloittaa uusi viikko! Ihanaa sunnuntaina, ihmiset. <3

Terkut mun toisesta kodista! :)