Suorittamisesta ja alipalautumisesta

Siitä onkin jo tovi, kun viimeksi tänne kirjoitin... Nyt ajattelin tarttua aiheeseen, josta on paljon kirjoitettu, mutta vasta omakohtainen kokemus yleensä havahduttaa miettimään asioita tarkemmin.

Nykyään muistetaan puhua paljon palautumisesta, omasta ajasta ja kokonaiskuormituksesta. Harva näitä asioita silti miettii oikeasti, ennen kuin on pakko. Tässä hektisessä maailmassa eletään jatkuvassa puristuksessa, eikä sitä tule ajatelleeksi, että mitkä kaikki asiat oikeasti ihmisen voimia kuluttavat. Luulin itse oppineeni läksyni jo useampi vuosi sitten ja tunnistavani, jos alkaa niin sanotusti mennä liian lujaa. Tavallaan tunnistankin, mutta kun arki pyörii vinhaa vauhtia, niin sitä onkin haastava osata pysäyttää ajoissa.
Ne, jotka blogiani ovat seuranneet tietävät, että aloitin crossfitin toukokuussa ja se vei mukanaan heti ensi hetkestä. Läpi kesän treenasin aktiivisesti ja lomaa harjoittelusta pidin vain viikon. Treenimääräni ovat mielestäni olleet kuitenkin hyvin maltillisia eli noin 3-4 kertaa viikossa. Tässä sitten tuleekin se iso mutta; samaan aikaan kuormittava arki työn, kahden lapsen ja yhden koiran kanssa kaikkine aikatauluineen tekee väkisinkin sen, että elämä on yhtä aikataulua. Mutta minä olen siinä tosi hyvä! Siis aikatauluttamisessa ja organisoimisessa. Homma pysyy hanskassa ja suoritus tyylipuhtaana. Arkipäivät hujahtavat kalenterin perässä juosten, mutta kerrankin olin saanut tungettua myös omat treenit sinne ja pidin niistä myös kiinni. Viikonloput sitten meni pyykkiä pestessä, kotia siivotessa ja seuraavan viikon ruokia miettiessä ja asioita järjestellessä. Ja tietysti PITI vaan TEHDÄ kaikenlaista muutenkin silloin, kun kerran on vapaata. Hetkinen, onko tuossa lauseessa jotain kummallista?
Vähän tietysti mietitytti, kun arkipäivänä töiden jälkeen sain lapsille ruuan eteen niin piti mennä hetkeksi pitkälleen ennen treenejä. Väsytti niin vietävästi, mutta olin saanut kiinni suorittamisesta niin treeneihin piti lähteä, koska se antoi virtaa ja hyvää energiaa. En ihan tajunnut, että siinä kohtaa keho olisi ehkä tarvinnut mieluummin vähän lepoa kuin maastavetoa.
Mutta jos ei tajua, niin keho kertoo. Onhan se ennenkin nähty. Hermot alkoivat olla pinnassa ja unettomia öitä alkoi tulla entistä useammin. Ja sittenhän onkin aika nopeasti käsissä huojuva korttitalo.
Lääkärisetä kertoi, että kaikki arvot ovat kuin huippu-urheilijalla, mutta nyt kuulostaa siltä, että menee vähän liian lujaa. Kierrokset alas ja heti.
Crossfitin sijasta kävelyä, koska uni pitää saada kuntoon. Mahtavaa. Tiedoksi vaan, että kävely ei ole minun mielestäni treenaamista. Minulla on koira, joten kävelen muutenkin aika paljon. Ja nopeasti, tottakai.
Tälläisellä tiellä olen siis tällä hetkellä. Treeneihin tekee mieli, mutta rauhallisesti pitäisi ottaa. Eilen kävin taas kokeilemassa ja tuntui ihan ok:lta. Mutta tehot eivät tosiaan ole kohdillaan, huomaahan sen. Ei siis auta, kun jatkaa rauhoittumista. Ja kävelyä.
Juttelin crossfit-salilla yhden valmentajan kanssa tilanteesta, joka kysyi, että milloin minulla on päivä jolloin en tee mitään. En ymmärtänyt kysymystä. :)

Huumori sikseen... Ei näillä asioilla tosiaan kannata leikkiä. Kehon hälytysmerkkejä pitäisi kuunnella ja antaa itselleen sitä kuuluisaa armoa. Mutta minkäs teet, jos on tottunut koko ajan olemaan menossa ja aina PITÄÄ tehdä sitä ja tätä. Toinen aiemmin mainitsemani valmentajan kysymys pysäytti myös: "Miten niin PITÄÄ"? Meinasin jo tiuskaista, että no kun vaan pitää! Asioita pitää tehdä, eihän tämä elämä muuten pyöri..!
Vai pyörisikö sittenkin?
Täytyy miettiä sitä vaihtoehtoa.

Aurinkoa syksyiseen viikkoon kaikille! <3

Mitä on puhdas ruokavalio?

Pari viikkoa sitten olin pitkästä aikaa puhumassa ravitsemusasioista. Huomasin, että edelleen se on aihealue, joka saa minut innostumaan.. Joku voisi kutsua sitä jopa paasaamiseksi. :)
Keskustelun aiheena oli puhdas ruokavalio. Minulle puhtaasti syöminen tarkoittaa lähinnä sitä, että syön mahdollisimman tuoretta ja monipuolista itse tehtyä ruokaa ja vältän lisäaineita mahdollisuuksien mukaan. Minulla nousee karvat pystyyn jo heti siitä, että puhutaan jostain tietystä ruokavaliosta. Jos ei ole allergioita tai muita rajoitteita, niin miksi pitäisi noudattaa jotain tiettyä ruokavaliota? Hyvä ruoka on elämän suuria nautintoja, eikä siitä pitäisi tehdä niin vaikeaa.

Ravintovalmentajana työskennellessäni toki huomasin, että asiakkaille oli valtava pettymys kun en suostunut tekemään heille tarkkaa ruokavaliota, jota he olisivat voineet seurata. Ihmisten on ilmeisesti helpompi toimia, kun joku ulkopuolinen taho kertoo kaiken valmiiksi. Ei tarvitse itse ajatella ja todella sisäistää muutoksia, jotka pitää tehdä. Mitä tarkempi ohjeistus ja nopeammat tulokset, niin sitä helpommin saa ihmiset innostumaan ja mukaan. Noin niinkuin yleisesti. Mutta pikadieeteissä on se ikävä puoli, että ne eivät ole pitkäaikaisia ratkaisuja. Pysyvään muutokseen pääsee vain tekemällä elämänmuutoksen askel kerrallaan. Ei ole oikoteitä onneen.
No niin, nythän tämä lähti taas sinne paasausosastolle. :)

Takaisin puhtaaseen ravintoon. Toki kaiken voi viedä niin pitkälle kun itse haluaa ja kykenee, mutta mielestäni olisi tärkeää puhua nimenomaan siitä, että jo pienillä muutoksilla ihminen pystyy nostamaan omaan kokonaisvaltaista hyvinvointiaan. Tämä koskee myös puhdasta syömistä. Ei tarvitse tehdä raakakakkuja voidakseen vähän paremmin. Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin resepti on itse asiassa hyvin yksinkertainen. Riittävä lepo, liikunta ja ruokaa tasaisesti pitkin päivää; aamiainen, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Aamiainen ei ole pelkkä musta kahvi, eikä välipalat suklaata tai pullaa. Lounas ja päivällinen ovat kunnollista ruokaa, ei mäkkäriä, pizzaa tai eineksiä. Tuolla pääsee jo pitkälle, väittäisin. Jos puhtaasti syöminen kiinnostaa, sen voi aloittaa siitä, että alkaa tekemään itse ruokansa. Ei eineksiä tai puolivalmiita ruokia. Kaupassa voi katsella vähän tarkemmin ainesosaluetteloita. Mitä lyhyempi ja selkeämpi se on, sitä parempi valinta. Jos ainesosaluettelo on täynnä aineita, jota et tunnista, se on parempi jättää hyllyyn.

Mutta ennen kaikkea ruoasta pitäisi oppia nauttimaan. Ja hyvä suuntaviiva on myös oma olo. Ruoan pitäisi tuoda energiaa ja hyvää oloa, ei väsymystä, turvotusta ja vatsakipuja tai muita suolistovaivoja. Ja paljon liikkuville ruokavalio on huomattavan tärkeä asia jaksamisen ja edistymisen kannalta. Jos aloittaa mittavan treenaamisen, mutta syö miten sattuu niin tuloksia ei takuulla synny ainakaan kovin helposti ja nopeasti. Mutta ei siitä sen enempää tällä kertaa...

Energiaa viikkoon kaikille! <3

Työhyvinvointi - Mitä se on?

Tänä päivänä puhutaan työhyvinvoinnista enemmän kuin koskaan, mutta toteutuvatko puheet? Moni yritys korostaa, että heille työntekijöiden hyvinvointi on tärkeää ja siihen panostetaan, mutta miten?
Liikuntaseteleiden ja muiden etuuksien jakaminen, kerran vuodessa pidettävät yhteiset hyvinvointipäivät ja muut  - tuovatko ne työntekijöille hyvinvointia ja viihtyvyyttä työssä? Tuskin.

Sen sijaan monelta yritykseltä tuntuu unohtuvan se tärkein; antaa työntekijälle ennen kaikkea omaa kapasiteettia vastaava työkuorma. Liian monesti kuulee, miten ihmiset hukkuvat työkuormansa alle ja jos asiasta uskaltaa yrityksessä puhua, niin korostetaan yksilön omaa vastuuta ja priorisoinnin tärkeyttä. Totta, tärkeitä asioita, mutta mielestäni on yrityksiltä kohtuutonta ja edesvastuutonta pestä kätensä tilanteesta ja heittää vastuu kokonaan jo valmiiksi stressaantuneen ja uupuneen työntekijän harteille. Ihminen ei ole kone, vaikka niin tänä päivänä tunnutaan olettavan.
Jokainen ihminen on yksilö ja toinen kestää stressiä paremmin kuin toinen. Eri asiat kuormittavat ja luonnollisesti myös yksilön henkilökohtaiset asiat vaikuttavat kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Kuitenkin on erittäin iso painoarvo sillä, kokeeko ihminen tekevänsä omaa työtänsä koko ajan vähän jälkijunassa ja olevansa oikeasti itse ohjaksissa omassa työssään. Jos ylhäältä käsin tungetaan koko ajan lisää töitä ja vastuita kyselemättä, niin siinä on työntekijä melkoisessa puristuksessa. Siinä ei paljon liikuntasetelit auta.

Kysymys kuuluukin; kiinnostaako yrityksiä todella yksilön hyvinvointi työssä vai halutaanko siitä vain puhua ja sillä tavalla korostaa nyt niin ajankohtaisia pehmeitä arvoja ja nostaa imagoa?

Jos yritystä kiinnostaa katsoa tulevaisuuteen pitkällä tähtäimellä, niin työhyvinvointiin oikeasti panostaminen luulisi kiinnostavan. Mikä sen tehokkaampaa kuin organisaatio, jossa on hyvinvoivia, motivoituneita ja energisiä työntekijöitä?

Yksilön vastuu on tärkeää, mutta entä yrityksen vastuu omista työntekijöistään? Kaikki on korvattavissa ja uusia työntekijöitä löytyy varmasti tällaisessa työllisyystilanteessa helpostikin. Olisiko kuitenkin loppupeleissä tehokkaampaa pitää kiinni nykyisistä työntekijöistä ja rakentaa heidän kanssaan yhteistä tulevaisuutta? Ison kuvan katsominen ja pitkäjänteisyys tuntuvat puuttuvan tällä hetkellä liian monessa yrityksessä ihan yleisesti. Liekö se sitten tätä päivää.

Valoa kohti!

Maaliskuu. Valo alkaa lisääntyä niin luonnossa kuin mielessäkin. Auringolla on valtava merkitys ihmisen psyykeen ja ainakin minusta tuntuu, että keväällä herään eloon pitkän pimeän jakson jäljiltä.
Lisääntyvä valo tuo energiaa päiviin ja aamulla jaksaa herätä huomattavasti virkeämpänä uuteen päivään.
Erityisesti tämä maaliskuu ja kevät on minulle henkilökohtaisesti tärkeä. Yhdenlainen virstanpylväs, joka jakaa elämän pimeän jakson ja valoisan tulevaisuuden.
Mitä enemmän mennään kevättä eteenpäin, sitä kauemmas pääsen pimeästä - kaikilla tavoilla.
Normaalistikin kevät on kuin horroksesta heräämistä, mutta erityisesti nyt henkisesti raskaan pimeän ajan jälkeen se tuntuu erityisen vapauttavalta.

On ihana huomata olevansa pitkästä aikaa oma itsensä, ilman painavaa tunnetta hartioilla ja sydämessä. Olla vapaa!

Aurinkoisia ajatuksia ja valoa päiviin teille kaikille.

Aina on mahdollisuus muuttaa elämänsä suuntaa - ihan joka päivä

Sehän ei ole uutinen, että aina tammikuussa valtaosa ihmisistä aloittaa "uuden elämän". Kuka on tipattomalla, kuka aloittaa kuntoilun jne.
Moni ihmisistä kuitenkin taapertaa päivästä toiseen omassa elämässään tyytymättömänä vähän kaikkeen. Mutta kun ei ole aikaa pysähtyä ja miettiä omaa elämäänsä, niin sitä jatkaa helposti autopilotilla eteenpäin. Silloin tällöin saattaa tietoisuuteen iskeä, että voisiko elämä olla muutakin kuin ainaista suorittamista, mutta arjen rumba vie mennessään ja vuodet vierivät.
Jossain vaiheessa yleensä elämässä kuitenkin tapahtuu jotain, mikä pysäyttää miettimään omaa elämää tarkemmin. Silloin voi olla kasvotusten isojen asioiden kanssa, jos on vuosikaudet tiedostamattaankin painanut eteenpäin ilman sen kummempia ajattelematta.
Kun omaan huonoon oloon tai tyytymättömyyteen havahtuu, saattaa ensimmäisiä ajatuksia olla se, että elämä on mennyt hukkaan. Että olen jo tämän ikäinen ja nyt koko tähän asti eletty elämä tuntuu jonkun toisen elämältä. Mennyttä ei kuitenkaan parane alkaa katumaan, vaan keskittyä tulevaan. Olla onnellinen siitä, että alkaa ehkä kuuntelemaan itseään, omia tarpeitaan tai haaveitaan edes tässä kohtaa.
On lohdullinen ajatus, että joka päivä voimme muuttaa oman elämämme suuntaan. Menneisyyden, tai edes tämän hetken, ei tarvitse määritellä tulevaisuuttamme. Voimme luoda uudelleen oman nahkamme, jos niin haluamme. Helppoahan se ei ole, mutta mahdollista kyllä.
Mutta mistä se johtuukin, että on helpompi jatkaa autopilotilla elämää eteenpäin, kuin alkaa tehdä muutoksia? Vaikka sitä ei olisi tyytyväinen ja onnellinen, niin silti vanhat tutut kuviot ovat turvallisempi vaihtoehto kuin uusi ja tuntematon. Siksi moni meistä valitseekin sen autopilotti-vaihtoehdon.
Te, jotka olette lukeneet blogiani pidempään tiedätte, että minun elämässäni on sattunut ja tapahtunut monenlaista. Elämän isot mullistukset ovat kuitenkin aina tuoneet elämääni jotain uutta ja vieneet pala kerrallaan suuntaan, joka on enemmän minua itseäni. Burn out, työttömyys tai avioero eivät kuitenkaan olleet riittävästi, vaan elämällä on ollut vielä lisää oppiläksyjä annettavanaan. Elämä on heitellyt eteeni asioita ja ihmisiä, joiden vuoksi olen joutunut kasvotusten oman arvomaailmani kanssa. Näin jälkikäteen mietittynä kaikki se lienee ollut tarpeellista, jotta olen pystynyt suuntaamaan itseäni ja kulkuani siihen suuntaan, joka avaa elämäni täydeksi.
Ei se määränpää, vaan se matka. Elämästä kannattaa ehdottomasti tehdä itsensä näköinen, jotta voi nauttia jokaisesta päivästä aidosti. Kun on onnellinen omissa nahoissaan sitä huokuu myös ulospäin ja luo sitä kautta ympärilleen hyvän kehän.

Ihanaa viikonloppua. <3

Pitääkö aina suorittaa?

Olen koko alkuvuoden yrittänyt saada takaisin kadonnutta innostustani treenaamiseen. Elämässä on ollut vähän haastavampi kausi (jo pidempään), joka kulminoitui tammikuussa. Se lienee yksi syy siihen, että ei oikein mikään innosta - ei edes treenaaminen.
Kun keho ja mieli on yliväsynyt ei se ainakaan paranna tilannetta, jos stressaa vielä siitäkin, ettei treenaminen huvita tai itsensä pakottaa kerta toisensa jälkeen rankkaan treeniin. Välillä itsensä lempeä potkiminen on hyväksi, mutta kannattaa kuunnella tarkasti omaa oloaan, jotta ymmärtää rajansa ja sen, koska on oikeasti liian väsynyt.
Tilanteeni treenaamisen suhteen on ollut jo muutaman kuukauden se, että olen joutunut pakottamaan itseni siihen. Tietysti treenin jälkeen on ollut hyvä olo, mutta jotenkin se ei vaan ole ollut samanlaista iloa ja euforiaa, mitä siitä parhaimmillaan olen saanut.
Suorituskeskeisenä ihmisenä sitten ruoskin itseäni siitä, etten saa itsestäni irti ja treenikerrat ovat jääneet 1-2 kertaan viikossa.

Eilen menin sitten pitkästä aikaa joogaan. Olen näiden nihkeiden kuukausien aikana varannut lukuisia kertoja ajan yhdelle minua kiinnostavalle uudelle joogastudiolle, mutta perunut sen viime hetkillä milloin mistäkin syystä. Nyt sain aikaiseksi mennä sinne. Ja hyvä niin!
Kyseessä oli Espoossa toimivan Yogaroom Lumon yin joogatunti, jota kyseinen joogastudio mainostaa nettisivuillaan mm. lauseella: "Anna itsellesi elvyttävä lepohetki arjen kiireistä ja suorittamisesta". Se kuulosti juuri täydellisen sopivalta minun tilanteeseeni. Itse olen joogannut aikanaan aika paljonkin, mutta tämä kyseinen tunti sopii myös ensikertalaisille.
En tiedä johtuiko omasta herkistyneestä olostani, mutta jotenkin koin ihmeellistä rauhaa jo heti, kun olin astunut sisälle joogastudion tiloihin. Itse tunti oli todella rauhoittava, lempeä ja rentouttava. Myös opettajan kosketus harjoituksen aikana antoi lisää rentoutta ja loi olon, että olen tärkeä ja hyvä juuri sillä hetkellä ja sellaisena kuin olen. Suorituskeskeiselle ihmiselle antaa armoa joogasta niin tuttu ajatus siitä, että jokaisen harjoitus on hyvä juuri sellaisena kuin sen pystyy sinä päivänä tekemään. Ei pidä pakottaa kehoaan mihinkään, vaan tehdä harjoitus kehon ehdoilla. Mikä voimaannuttava ajatus!
Eilisen joogatunnin jälkeen mietin, että miksi ihmeessä olen pitänyt joogasta niin pitkään taukoa? Se on juuri sitä, mitä väsynyt mieleni ja kehoni tällä hetkellä tarvitsee. Rankka treenaaminen ei ole itse tarkoitus vaan sitä on oman kehon kuuntelu. Kaikella on aikansa ja paikkansa ja samaa rataa jatkaminen ei aina ole hyvä juttu. Elämässä tulee erilaisia tilanteita ja silloin täytyy osata kuunnella itseään, kehoaan ja  mieltään - mitä sinä tarvitset eniten? Mikä sinua palvelee parhaiten? Tässä suorituskeskeisessä maailmassa on hyvä muutenkin pysähtyä välillä. Pysäyttävin lause vähään aikaan tuli pari päivää sitten yhdessä kirjassa vastaan: "mitä jos riittäisit itsellesi?"
Niin, mitäpä jos.

Lempeyttä päivään. <3

Mitä jos tulisimme ulos omista laatikoistamme?

"Tein jotain sellaista, mitä en olisi ihan heti uskonut tekeväni. Otin tatuoinnin. Vielä muutamaa kuukautta aiemmin olin ollut aivan varma, että se ei olisi minun juttuni."
Selailin pari kuukautta sitten kirjakaupassa yhtä kirjaa, jonka yhden kappaleen alussa oli tämä teksti. Se osui ja upposi siinä määrin, että halusin ostaa kirjan siltä seisomalta.
Katri Syvärinen kiteyttää hienosti monia asioita kirjassaan "Löydä elämän taika". Olen saanut monia oivalluksia kirjan teksteistä ja se on laittanut miettimään asioita eri kulmilta.

Yksi mielenkiintoinen oivallus liittyy kategorisointiin. Miten ihmiset mielellään olettavat kanssaihmisistä tietynlaisia asioita ulkonäön, tyylin tai muiden pinnallisten asioiden perusteella. Myönnän tekeväni sitä myös itse. Ja ei siinä vielä kaikki. Teemme sitä myös itsestämme. Kategroisoimme itsemme helposti tiettyyn laatikkoon perustuen esimerkiksi menneisyyteemme tai uskomuksiimme. Miksi? Mitä jos sitä tulisi ulos omasta laatikostaan?

Itse olen toki elämäni aikana tehnyt hyvinkin erilaisia asioita miettimättä yhtään sitä, ettenkö voisi tehdä. Vasta oikeastaan vanhemmiten olen huomannut olevani alttiimpi miettimään omia valintojani skeptisesti niin, että onhan se vähän erikoista olla kiinnostunut niin erilaisista asioista. Että miten voisin olla uskottava missään foorumissa, jos en ns. pysy lestissäni.
Samaan aikaan olen aina miettinyt, että on valtava vahvuus olla monipuolinen. En vain todennäköisesti ole saanut siitä vahvuudestani irti niin paljon kuin olisin saanut, jos olisin pystynyt täysillä olemaan sinut omien mielenkiinnon kohteideni kanssa ja sitä kautta painamaan täysillä eteenpäin aina siinä, mitä kulloinkin olen ollut tekemässä. Kuulostaako sekavalta? Annan esimerkin.

Olen tehnyt päivätyökseni lähes koko aikuisikäni markkinointia sekä viestintää alkoholialalla. Kun tein irtioton vuonna 2013 ja perustin IhanUusOlo blogini, kouluttauduin ravintovalmentajaksi sekä aloin tehdä valmennuksia omalla toiminimelläni, niin ihmisten yleinen ajatus oli että "vau, tosi hieno juttu".
Kun sitten palasin alkoholialalle tuotepäälliköksi, niin olinkin yhtäkkiä kummajainen. Se "hyvinvointityyppi, joka vetää jotain ituja eikä ainakaan juo alkoholia". Kun vielä pönkitän tuota kuvaa sosiaalisessa mediassa jakamalla kuvia salitreenien jälkeisistä tunnelmista tai terveellisestä ruokavaliostani, niin ihmiset eivät selkeästi osaa suhtautua minuun.
Kuitenkin olen edelleen se sama nainen, joka rakastaa hyvää (ja kyllä myös terveellistä) normaalia ruokaa, tykkää leipoa ja herkutella, rakastaa punaviiniä (ja myös juo sitä), saa virtaa sekä energiaa kuntoilusta ja innostuu self-help kirjoista. On totta, että en vedä ns. perseitä olalle, joka johtuu siitä, etten kestä alkoholia kovinkaan paljon. Ja en koe myöskään saavani humalatilasta ja varsinkaan sen jälkeisestä olotilasta mitään. Osaan silti pitää hauskaa. Kaikki eivät tarvitse promilleja vereen ollakseen hyvällä tuulella tai viihtyäkseen illanvietoissa.
Näillä kilometreillä vaan valitsen mieluummin oman hyvän olon ja alkoholi ei sitä minulle tuo, paitsi ne viinilasilliset hyvän ruoan tai seuran kanssa. Tai ihan vaan rentoutuakseni.

Miksi ihmiset (me ihan kaikki) haluamme lyödä toisillemme leimoja niin herkästi? Oikeastaan edes tuntematta ihmistä tai tietämättä mitään todellista hänen elämästään. Se on mielenkiintoista.
Ja vielä ikävämpää on, jos sitä tekee itse itselleen tai antaa muiden mielipiteiden häiritä omaa elämäänsä tai valintojansa.

En tehnyt uuden vuoden lupauksia, mutta nyt olen päättänyt luvata itselleni sen, että en ainakaan itse tunge itseäni enää mihinkään laatikkoon. Ja vähät välitän muiden mielipiteistä, vaan teen juuri niitä kaikkia asioita joita rakastan. Ihan täysillä.

Ihanaa viikkoa kaikille! <3

Elämä on tässä ja nyt

Uuden vuoden ensimmäinen päivä.

Katselin eilen ystäväni kanssa ilotulitusta ristiriitaisin tuntein. Vuoden lopetus ja uuden alku ovat aiemmin olleet iloista ja odottavaakin aikaa. Tällä hetkellä huomaan olevani vähemmän innoissani uudesta vuodesta ja sen tarjoamista asioista. Olo on pysähtynyt.
Juttelin eilen ystäväni kanssa siitä, miten raskas vuosi 2017 oli. Ystäväpiirissäni tapahtui kaikenlaista ja onko se sitten iästä riippuvainen asia, että tapahtuvat asiat eivät ole kovin pieniä eivätkä valitettavasti myöskään positiivisia. On avioeroja,  työttämyyttä, pienempiä kremppoja, isompia sairauksia ja kuolemaa. Elämä heittelee eteen asioita, jotka laittavat toistuvasti miettimään, mikä tarkoitus kaikella on. Liekö mikään. Elämä vain on ja asioita tapahtuu.

Toki isot asiat laittavat myös prioriteetit kohdilleen ja tuovat mukanaan kiitollisuutta siitä mitä itsellä on. Mutta samalla se tuo pelkoa tulevasta ja epäuskoa elämän epäoikeudenmukaisuuden edessä.

Ainakin se klisee on varmaa, että elämässä pitäisi iloita pienistä hetkistä, nauttia siitä mitä on ja lopettaa pikkuasioiden murehtiminen. Elämä kyllä heittää jokaisen matkan varrelle isoja haasteita, joita ihan oikeasti joutuu murehtimaan.

Pitäkää huolta itsestänne, toisistanne ja eläkää.

Parempaa Uutta Vuotta ihan jokaiselle.<3