Kauhean itsekästä

Ihmisen elämä kulkee ajanjaksoissa. Välillä tulee pysähdyksiä, jolloin pitää miettiä, mihin suuntaan elämää jatkaa. Ainakin omassa elämässäni näin tuntuu tapahtuvan. Vaikeudet ja kriisit kuuluvat elämään, mutta mistä johtuu, että joillakin ihmisillä niitä tuntuu tulevan useammin tai ne ovat syvempiä? Mistä johtuu joidenkin ihmisten sisäinen levottomuus, joka myllää elämän perinpohjaisesti tasaisin väliajoin?
Maailmassa on paljon normeja, joiden mukaan monet yrittävät elää tai joita seurataan ihan automaattisesti kyseenalaistamatta tai miettimättä sen enempää. Eletään ympäristön odotusten mukaisesti, vaikka se ei välttämättä ole ollenkaan sitä, mitä itse haluaa tai mihin soveltuu. Sitä saattaa jopa itse kuvitella elävänsä ihanne-elämää, mutta selittämätön tyhjyys painaa. "Sulla on kriisi, kyl se siitä", saattavat ystävät ja läheiset kommentoida, jos uskaltautuu kyseenalaistamaan elämäänsä. Varsinkin, jos kaikki on niin sanotusti hyvin.
Jos joku repäisee ja tekee mullistavia päätöksiä elämässään lähipiirin ensimmäinen reaktio on yleensä hämmennys. Kauhistellaan ja päivitellään, koska se on normaalia käyttäytymistä.
 Loppujen lopuksi monikaan ei uskalla edes miettiä, onko oma elämä sellaista, jota oikeasti haluaa elää. Tai vaikka joskus miettisikin, niin moniko uskaltaa tehdä asialle jotain? On kuitenkin helpompi hiljentää oma sisäinen äänensä arjen pyörityksen taakse ja elää normien mukaista yleisesti hyväksyttyä elämää, kuin mullistaa oma ja läheisten elämä vain siksi, ettei itsellä ole hyvä olla. Sehän olisi jumankauta itsekästä. Ja itsekkyyshän on kauheaa.
Tänä päivänä puhutaan paljon siitä, että ihmisellä on oikeus olla itsekäs. Siihen jopa kannustetaan tietyissä asioissa. Kuten, että pienen lapsen äiti voisi välillä olla itsekäs ja käydä kampaajalla, että vähän piristyisi tai muuta vastaavaa.
Mutta itsekkyydelläkin on toden totta normit. Ja auta armias, jos itsekkyytesi ylittää hyväksytyn rajan.. Niin että mitä sitten? No ei yhtään mitään. Ihmiset puhuvat, kauhistelevat ja neuvovat teki sitten niin tai näin. Tärkeintä lienee olla sen verran itsekäs, että on omalle itselle uskollinen. Miettiä, kuka on, mitä haluaa ja elää sen mukaisesti. Eräs ystäväni sanoi kerran, että "omaa päätä ei pääse pakoon". Ei tosiaan. Eikä omaa sydäntä.

Elämästä pitää nauttia

Lomien loppuessa ja kesän kääntyessä kohti syksyä moni havahtuu siihen, miten housut kiristävät ja olo on turvonnut. Arjen alkaessa tehdään usein myös päätös palata "takaisin ruotuun" herkutteluntäyteisen kesän jälkeen. Lomaan kuuluvat yleisesti grilliruoat, jätskittelyt, sauna- ja terassi- ym. oluet, siiderit ja viinittelyt. Pitäähän sitä nyt lomalla rentoutua!
Naistenlehdet jakavat neuvoja, miten päästä eroon muutamasta kesäkilosta. Sama rumbahan käydään itse asiassa läpi montaa kertaa vuodessa.
Yleisin uuden elämän alku on tietysti tammikuu. Kuntosalit ja jumppatunnit täyttyvät päättäväisistä ihmisistä, jotka kerta kaikkiaan aikovat saada täysin uuden ulkomuodon ja lähes huippu-urheilijan kunnon. Helmikuussa päättäväisyys onkin sitten jo monella hälvennyt.
Huhti-toukokuun tienoilla lehdet huutavat, miten vielä ehtii päästä bikinikuntoon kesäksi. Sillä pitäähän bikinikuntoon päästä, jotta voi sitten kesällä rentoutua ja nauttia.
Olen monesti toitottanut maalaisjärjestä ja kohtuudesta. Tasapainosta niin ruoan kuin liikunnankin suhteen. Elämästä pitää toki nauttia, mutta mitä se kenellekin tarkoittaa?
Väitän, että laihuus tai bikinikunto eivät tuo onnea. Miksi ihmiset ylipäätään haluavat "päästä ruotuun"? Tuleeko se ulkoapäin annetuista tai itse kehitetyistä ulkonäköpaineista vai rehellisesti siitä, ettei voi hyvin? Muutama liikakilo ei liene paha juttu, jos olo tuntuu kaikin puolin hyvältä ja tasapainoiselta.
Pitäkää huolta itsestänne, arvostakaa omaa kehoanne sekä elämää ja kuunnelkaa sisintänne. Se lienee avain kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Siinä riittää opettelemista itse kullekin.

Motivaatiota etsimässä

Motivaatio.
Sen kanssa joutuu tekemisiin hyvin erilaisissa elämäntilanteissa. Mistä löytää motivaation, kun työ ei kiinnosta, kuntoilu maistuu puulta tai parisuhde tökkii?
Kaikissa on hieman erilainen näkökulma, mutta kyse on osittain aina motivaatiosta. Miksi motivaatio katoaa ja voiko sen löytää uudelleen? Yleensä, jos motivaatio on kadoksissa tarvitaan jonkinlainen muutos tai käännekohta. Mitä pahemmin ollaan kadoksissa, sitä suurempi herätys tarvitaan, jotta motivaatio taas löytyy. Joskus sitä ei löydy enää millään, vaikka kuinka herättelisi.
Mietitään vaikka kuntoilua. Jokainen tietää, paljonko pitäisi liikkua päivittäin ja kuinka hyvä olo siitä tulee. Vaan saavatko kaikki itsestään irti lähteä lenkille, jumppaan tai salille säännöllisesti? Syitä kyllä löytyy aina. Ajanpuute lienee niistä yleisin. Mutta miettikää nyt vaikkapa Alexander Stubbia. Kaverilla on aika kiireinen työ, mutta nähtävästi ehtii silti kuntoilemaan kuin huippu-urheilija. Että se siitä. Mielenkiintoista olisi kyllä seurata hänen arkeaan pari päivää. Niin, ja keskustella hänen vaimonsa kanssa.
No entäpä jos työ maistuu puulta? Ainahan sitä voi irtisanoutua ja heittäytyä virran vietäväksi, mutta se ei monellekaan ole mahdollista. Siis ihan oikeasti. Siinä ei paljon auta ajatella, että "elämä kantaa" tai "kyllä asiat järjestyvät",  kun laskut tulevat aina ajallaan ja ruokaakin pitäisi saada pöytään.
Entä sitten parisuhde? Voidaanko siinä puhua motivaatiosta tai sen puutteesta? No todellakin. Kaikki tietävät, miten suhteen alussa molemmat osapuolet ovat hyvin motivoituneita panostamaan parisuhteeseen ja toisen huomioimiseen. Jos suhde sitten joistakin syistä taantuu tietylle tasolle motivaatio muuttuu merkittävästi. Se saattaa jopa loppua kokonaan ja silloin ollaankin jo huonossa jamassa.
Motivaatioon voi vaikuttaa järjellä, mutta kyllä siihen tarvitaan paljon muutakin. Sydämen ääntä ei voi kovin kauaa hiljentää, eikä motivaatiota ylläpidetä pelkällä järjellä. Vai mitä mieltä olette? Oli kyse sitten mistä asiasta hyvänsä, niin motivaatio löytyy, kun kaikki palaset loksahtavat kohdalleen, niin järki kuin tunteetkin.
Ja jos ei löydy, niin kannattaa miettiä, mihin suuntaan siinä elämän käännekohdassa lähtee.

Karman laki

Monilla ihmisillä, itseni mukaan lukien, on tapana miettiä, mitä kamalaa on tullut tehtyä, jos elämä heittää eteen jotain negatiivista. Tiedättehän, kun mikään ei tunnu onnistuvan ja joka suunnalta tulee ovi vastaan? Jossain vaiheessa tullaan pisteeseen, jossa itsesääli pääsee valloilleen ja sitä tulee mietittyä, että mitä pahaa olen tehnyt ansaitakseni tämän kaiken? Siinä tunteessa sitten pyöriskellään, jotkut lyhyemmän ja jotkut pidemmän kaavan mukaan. Itselläni nuo hetket menevät onneksi nopeasti ohi ja lähinnä kasvattavat taistelutahtoani ja laittavat yrittämään enemmän.
Sanotaan, että kaikella on merkityksensä. Välillä niitä merkityksiä on todella vaikea löytää, mutta viime aikoina olen itse pysähtynyt useammankin kerran miettimään, miten elämä johdattaa eteen ihmisiä ja asioita, jotka antavat vanhoille tapahtumille merkityksen.
Olen muutaman kerran kirjoittanutkin täällä yhdestä elämäni käännekohdasta, joka tapahtui tammikuussa 2013, kun minut irtisanottiin työstäni. Olin ollut jo pitkään tyytymätön ja ajatellut, että haluan tehdä jotakin muuta työtä. Kävin läpi työuupumuksen ja monia muita vaikeita vaiheita. Sitten YT-neuvotteluissa vedin niin sanotusti lyhyemmän korren. En ollut siitä juurikaan pahoillani, vaan otin sen mahdollisuutena.
Viisi kuukautta sen jälkeen myös mieheni joutui YT-neuvottelujen seurauksena työttömäksi. Silloin en enää ollutkaan niin kovin positiivinen. Kahden pienen lapsen ja jumalattoman suuren asuntolainan kanssa uusi tilanteemme ei naurattanut. Ja kaiken kukkuraksi olin itse juuri päättänyt perustaa toiminimen, joten perheemme taloudellinen tulevaisuus ei näyttänyt kovin ruusuiselta. Vuoden 2013 aikana elämämme muuttui melko radikaalisti. Ennen perheessämme oli kaksi hyvin toimeentulevaa aikuista, kaksi työsuhdeautoa eikä kaupassa tarvinnut miettiä, mitä voi ostella. Yhtäkkiä olimmekin tilanteessa, jossa toinen sai ansiosidonnaista ja toinen kulutti säästöjään saadakseen yrityksen toimimaan. Uusi tilanne vei perheeltä myös autot, joka rehellisyyden nimissä kahden lapsen kanssa on haastava tilanne. Ottaen huomioon, että emme myöskään asu erityisen keskeisellä paikalla.
Monenlaista tunnetilaa tuli käytyä läpi ja yritys tilanteen muuttamiseen oli kova niin minulla kuin miehellänikin. Haimme molemmat rankasti töitä ja sen lisäksi tein hartiavoimin töitä saadakseni toiminimeni pyörimään. Onneksi tämän vuoden maaliskuussa alkoi valo pilkottamaan, kun saimme molemmat työpaikan. Oma työpaikkani on osa-aikainen asiakaspalvelutyö, jota ajattelin olevan helppo hoitaa yrittämisen ohella. Iloitsen myös siitä, että minulla on kerrankin työ, jossa minun ei tarvitse olla 24/7 tavoitettavissa ja stressata kaikkea vapaa-aikaani. Toki se näkyy palkkapussissakin.
Yrittäminen tässä tilanteessa on haastavaa, jopa mahdotonta ja todennäköisesti joudun siitä unelmastani luopumaan ainakin joksikin aikaa. Kaikkea ei kai voi saada. Tällä hetkellä tärkeintä on lapsien hyvinvointi ja perheemme kodin säilyttäminen. Valitettavasti se ei onnistu pelkällä pyhällä hengellä.
Paljon olen kokenut parin vuoden sisällä, mutta muutama asia on muuttunut täysin päinvastaiseksi. Työmotivaationi on nykyään todella korkealla ja arvostan sitä, että minulla on työpaikka. En ajattele, miltä CV:ni näyttää tai minkälaista uraa minun pitäisi rakentaa. Menen työvuoroon silloin kun minulla sellainen on ja teen työni tunnollisesti ja tyytyväisenä.
Olen muutamien kuukausien aikana törmännyt moniin ihmisiin, jotka inhoavat työtään ja joiden työmotivaatio on täysin kateissa. He ovat raskasta seuraa. En voi olla miettimättä, miksi he sattuvat juuri minun kohdalleni. Yrittääkö joku peilata minulle jotain menneisyydestäni? Niin tai näin, niin se toimii. Entistä selvemmin näen itseni ja oman käytökseni pari vuotta sitten. Mahdoin olla varsin rasittava työkaveri. Joidenkin pitää saada kunnolla nenilleen, jotta ymmärtää oman käytöksensä merkityksen eri asioissa. Uskoisin, että olen ymmärtänyt.
Toinen merkittävä muutos elämässäni on tapahtunut kuluttamisen suhteen. Olin pitkään hyväpalkkaisissa töissä ja totuin sen mukaiseen elämään. Perheemme arki pyöri kahdella autolla mukavasti ja ruokakaupasta ostettiin juuri sitä, mitä haluttiin. Kun pipoa vähän kiristi saatoin lähteä shoppailemaan elämää mukavammaksi. Enää en mieti minkälaisia kevätvaatteita ostaisin itselleni tai koska menisin kasvohoitoon. Nyt mietin, miten saamme pidettyä juuri tämän katon päämme päällä, jotta lasten ei tarvitsisi muuttaa pois tuttujen kavereiden ja hoitopaikkojen läheisyydestä.
Vähän erilaista perspektiiviä elämään.