Tammikuu toivoa täynnä

Uusi vuosi.
Se tuo monelle uutta puhtia elämään. Tehdään lupauksia, asetetaan uusia tavoitteita ja toivotellaan kanssaihmisille parempaa uutta vuotta.
Erityisen lohdullinen vuodenaika tämä on niille, joilla edellinen vuosi tai vuodet ovat syystä tai toisesta olleet vaikeita. Uuteen vuoteen voi lähteä ikään kuin puhtaalta pöydältä. Aloittaa alusta ja yrittää tehdä elämästä parempi.
Uudella puhdilla saattaa hyvinkin saada elämänsä parempaan suuntaan. Sitä jaksaa yrittää terhakammin, eikä vastoinkäymiset tunnu tässä vaiheessa vuotta vielä niin ylitsepääsemättömiltä.
Itselläni on kaksi vaikeaa vuotta takana, mutta tammikuu tuo toivoa paremmasta. Vielä vuosi sitten ajattelin, ettei huonommin voi mennä, mutta vuosi toikin lisää vaikeuksia. Nyt yritän pitää mielessä, että aina voi mennä huonommin ja keskittyä elämän hyviin asioihin. Koska niitä on ja paljon. Kun jaksaa keskittyä niihin ja uskoa, että muutkin asiat järjestyvät, niin elämästä tulee heti vähän helpompaa. Koska jos ei ole uskoa ja toivoa, niin mitä on?
En ole koskaan tehnyt erityisiä lupauksia uudelle vuodelle. Nyt lupaan kuitenkin pitää toivoa yllä ja tehdä kaikkeni, jotta saan elämäni kurssin käännettyä positiiviseksi. Vuoden päästä voin seisoa tukevasti omilla jaloillani ja ajatella että: "selvisinpäs". Toivottavasti.

Hyvää uutta vuotta ja hippunen onnea ihan kaikille.

Kauhean itsekästä

Ihmisen elämä kulkee ajanjaksoissa. Välillä tulee pysähdyksiä, jolloin pitää miettiä, mihin suuntaan elämää jatkaa. Ainakin omassa elämässäni näin tuntuu tapahtuvan. Vaikeudet ja kriisit kuuluvat elämään, mutta mistä johtuu, että joillakin ihmisillä niitä tuntuu tulevan useammin tai ne ovat syvempiä? Mistä johtuu joidenkin ihmisten sisäinen levottomuus, joka myllää elämän perinpohjaisesti tasaisin väliajoin?
Maailmassa on paljon normeja, joiden mukaan monet yrittävät elää tai joita seurataan ihan automaattisesti kyseenalaistamatta tai miettimättä sen enempää. Eletään ympäristön odotusten mukaisesti, vaikka se ei välttämättä ole ollenkaan sitä, mitä itse haluaa tai mihin soveltuu. Sitä saattaa jopa itse kuvitella elävänsä ihanne-elämää, mutta selittämätön tyhjyys painaa. "Sulla on kriisi, kyl se siitä", saattavat ystävät ja läheiset kommentoida, jos uskaltautuu kyseenalaistamaan elämäänsä. Varsinkin, jos kaikki on niin sanotusti hyvin.
Jos joku repäisee ja tekee mullistavia päätöksiä elämässään lähipiirin ensimmäinen reaktio on yleensä hämmennys. Kauhistellaan ja päivitellään, koska se on normaalia käyttäytymistä.
 Loppujen lopuksi monikaan ei uskalla edes miettiä, onko oma elämä sellaista, jota oikeasti haluaa elää. Tai vaikka joskus miettisikin, niin moniko uskaltaa tehdä asialle jotain? On kuitenkin helpompi hiljentää oma sisäinen äänensä arjen pyörityksen taakse ja elää normien mukaista yleisesti hyväksyttyä elämää, kuin mullistaa oma ja läheisten elämä vain siksi, ettei itsellä ole hyvä olla. Sehän olisi jumankauta itsekästä. Ja itsekkyyshän on kauheaa.
Tänä päivänä puhutaan paljon siitä, että ihmisellä on oikeus olla itsekäs. Siihen jopa kannustetaan tietyissä asioissa. Kuten, että pienen lapsen äiti voisi välillä olla itsekäs ja käydä kampaajalla, että vähän piristyisi tai muuta vastaavaa.
Mutta itsekkyydelläkin on toden totta normit. Ja auta armias, jos itsekkyytesi ylittää hyväksytyn rajan.. Niin että mitä sitten? No ei yhtään mitään. Ihmiset puhuvat, kauhistelevat ja neuvovat teki sitten niin tai näin. Tärkeintä lienee olla sen verran itsekäs, että on omalle itselle uskollinen. Miettiä, kuka on, mitä haluaa ja elää sen mukaisesti. Eräs ystäväni sanoi kerran, että "omaa päätä ei pääse pakoon". Ei tosiaan. Eikä omaa sydäntä.

Elämästä pitää nauttia

Lomien loppuessa ja kesän kääntyessä kohti syksyä moni havahtuu siihen, miten housut kiristävät ja olo on turvonnut. Arjen alkaessa tehdään usein myös päätös palata "takaisin ruotuun" herkutteluntäyteisen kesän jälkeen. Lomaan kuuluvat yleisesti grilliruoat, jätskittelyt, sauna- ja terassi- ym. oluet, siiderit ja viinittelyt. Pitäähän sitä nyt lomalla rentoutua!
Naistenlehdet jakavat neuvoja, miten päästä eroon muutamasta kesäkilosta. Sama rumbahan käydään itse asiassa läpi montaa kertaa vuodessa.
Yleisin uuden elämän alku on tietysti tammikuu. Kuntosalit ja jumppatunnit täyttyvät päättäväisistä ihmisistä, jotka kerta kaikkiaan aikovat saada täysin uuden ulkomuodon ja lähes huippu-urheilijan kunnon. Helmikuussa päättäväisyys onkin sitten jo monella hälvennyt.
Huhti-toukokuun tienoilla lehdet huutavat, miten vielä ehtii päästä bikinikuntoon kesäksi. Sillä pitäähän bikinikuntoon päästä, jotta voi sitten kesällä rentoutua ja nauttia.
Olen monesti toitottanut maalaisjärjestä ja kohtuudesta. Tasapainosta niin ruoan kuin liikunnankin suhteen. Elämästä pitää toki nauttia, mutta mitä se kenellekin tarkoittaa?
Väitän, että laihuus tai bikinikunto eivät tuo onnea. Miksi ihmiset ylipäätään haluavat "päästä ruotuun"? Tuleeko se ulkoapäin annetuista tai itse kehitetyistä ulkonäköpaineista vai rehellisesti siitä, ettei voi hyvin? Muutama liikakilo ei liene paha juttu, jos olo tuntuu kaikin puolin hyvältä ja tasapainoiselta.
Pitäkää huolta itsestänne, arvostakaa omaa kehoanne sekä elämää ja kuunnelkaa sisintänne. Se lienee avain kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Siinä riittää opettelemista itse kullekin.

Motivaatiota etsimässä

Motivaatio.
Sen kanssa joutuu tekemisiin hyvin erilaisissa elämäntilanteissa. Mistä löytää motivaation, kun työ ei kiinnosta, kuntoilu maistuu puulta tai parisuhde tökkii?
Kaikissa on hieman erilainen näkökulma, mutta kyse on osittain aina motivaatiosta. Miksi motivaatio katoaa ja voiko sen löytää uudelleen? Yleensä, jos motivaatio on kadoksissa tarvitaan jonkinlainen muutos tai käännekohta. Mitä pahemmin ollaan kadoksissa, sitä suurempi herätys tarvitaan, jotta motivaatio taas löytyy. Joskus sitä ei löydy enää millään, vaikka kuinka herättelisi.
Mietitään vaikka kuntoilua. Jokainen tietää, paljonko pitäisi liikkua päivittäin ja kuinka hyvä olo siitä tulee. Vaan saavatko kaikki itsestään irti lähteä lenkille, jumppaan tai salille säännöllisesti? Syitä kyllä löytyy aina. Ajanpuute lienee niistä yleisin. Mutta miettikää nyt vaikkapa Alexander Stubbia. Kaverilla on aika kiireinen työ, mutta nähtävästi ehtii silti kuntoilemaan kuin huippu-urheilija. Että se siitä. Mielenkiintoista olisi kyllä seurata hänen arkeaan pari päivää. Niin, ja keskustella hänen vaimonsa kanssa.
No entäpä jos työ maistuu puulta? Ainahan sitä voi irtisanoutua ja heittäytyä virran vietäväksi, mutta se ei monellekaan ole mahdollista. Siis ihan oikeasti. Siinä ei paljon auta ajatella, että "elämä kantaa" tai "kyllä asiat järjestyvät",  kun laskut tulevat aina ajallaan ja ruokaakin pitäisi saada pöytään.
Entä sitten parisuhde? Voidaanko siinä puhua motivaatiosta tai sen puutteesta? No todellakin. Kaikki tietävät, miten suhteen alussa molemmat osapuolet ovat hyvin motivoituneita panostamaan parisuhteeseen ja toisen huomioimiseen. Jos suhde sitten joistakin syistä taantuu tietylle tasolle motivaatio muuttuu merkittävästi. Se saattaa jopa loppua kokonaan ja silloin ollaankin jo huonossa jamassa.
Motivaatioon voi vaikuttaa järjellä, mutta kyllä siihen tarvitaan paljon muutakin. Sydämen ääntä ei voi kovin kauaa hiljentää, eikä motivaatiota ylläpidetä pelkällä järjellä. Vai mitä mieltä olette? Oli kyse sitten mistä asiasta hyvänsä, niin motivaatio löytyy, kun kaikki palaset loksahtavat kohdalleen, niin järki kuin tunteetkin.
Ja jos ei löydy, niin kannattaa miettiä, mihin suuntaan siinä elämän käännekohdassa lähtee.