tiistai 20. elokuuta 2019

Koulukiusaajat työpaikalla

Koulujen alkaessa on noussut taas puheisiin koulukiusaaminen. Tärkeä aihe, josta ei varmasti puhuta liikaa. Mm. opettajiin kohdistuu isoja paineita siitä, että kaikenlaiseen kiusaamiseen puututtaisiin ajoissa. Kun kyse on lapsista, niin jotenkin voisi ajatella, että siihen on helpompi aikuisen puuttua ja saada asiat oikealle tolalle... Aina eivät tietysti asiat mene niin helposti putkeen.

Mutta entä silloin, kun kiusaamista tapahtuu työpaikalla? Kyseessä kun ovat aikuiset ihmiset, joiden olettaisi osaavan käyttäytyä. Valitettavan paljon työpaikoilla kuulee ja näkee kuitenkin hyvin samantyyppistä toimintaa, kuin koulukiusaamisessa. Kuppikuntia, porukan ulkopuolelle jättämistä, juoruilua, mustamaalaamista, ohittamista jne.. Millä tavalla työyhteisössä voi pärjätä, jos kokee kiusaamista?

Onhan toki monessa työyhteisössä selvät sävelet, millä tavalla pitäisi toimia, jos kokee epäasiallista käytöstä. Mutta entä jos yhteisössä ei olla valmiita nostamaan kissaa pöydälle ja kiusattu saa vain kuulla olevansa herkkähipiäinen, heikko tai muuten vaan jotenkin liian sitä tai tätä? Monen kiusaajan sanat ja teot kuitataan sillä, että "no kun se nyt on vähän tuollainen, ei siitä kannata ottaa itseensä..".

Ihminen viettää työpaikalla aikaa elämästään todella paljon. Jos kokee jäävänsä porukan ulkopuolelle, eikä koe saavansa arvostusta työssään, voi elämä käydä varsin raskaaksi.

Liian monesti työelämässä kiusattu lähtee ja kiusaaja jää. Erityisesti, jos kiusaaja on ylemmässä positiossa kuin kiusattu.
Vaatii valtavia ponnisteluja nousta vastarintaan, mikäli vastassa on ylemmässä positiossa oleva tyyppi. Monesti ei riitä sekään, vaikka kiusaamisesta olisi todisteita. Jos vielä kuviossa on nais-/mies vastakkainasettelu, niin ilman mitään feminismiäkin voidaan todeta, että alemmassa positiossa oleva naisihminen on yleensä vahvasti alakynnessä.

Tänä päivänä puhutaan valtavasti sisäisen viestinnän tärkeydestä työpaikoilla, asiallisen palautteen tärkeydestä ja että toimiva tiimityöskentely sekä henkilöstön tyytyväisyys kasvattavat yrityksen tulosta parhaiten.
Silti tuntuu, että tänä päivänä entistä enemmän tulee vastaan työpaikkakiusaamista. En uskalla edes ajatella, paljonko on tapauksia, joista kukaan ei puhua pukahda vaan kärsii sen aikaa, kun jaksaa - eivätkä kaikki jaksa. Masennustilastot ovat Suomessa kovassa nousussa ja paljon toitotetaan sitä, että ihmiset eivät jaksa työelämässä. Pistää miettimään.
Ovatko ihmiset nykyään herkkähipiäisempiä kuin ennen (kiusatut), vaiko kenties välinpitämättömämpiä (kiusaajat)?

Lähtökohtaisesti voisi kuvitella, että jokaisella työntekijällä on organisaatiossa joku funktio. Kukaan ei toki ole korvaamaton, mutta uskallan väittää, että toimiva ja hyvä yhteishenki on.

Kenen vastuulla työyhteisössä on kitkeä kiusaaminen ja varmistaa, että jokainen työntekijä saa ansaitsemansa arvostuksen niin oman työnsä osaajana kuin ihmisenäkin?

Kenen vastuulla? Ihan oikeasti.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti