Kirjoitin edellisessä postauksessani siitä, että elämässään isoja muutoksia ja mullistuksia kokeva voi jäädä todella yksin. Jatkan tällä kirjoituksella vähän syvemmälle..
Paljon on kirjoitettu tekstejä ja kirjojakin siitä, että nähdyksi ja kuulluksi tuleminen ovat ihmisen perustarpeita. Jos ihmisen elää pitkään ilman nähdyksi ja kuulluksi tulemista, se vaikuttaa merkittävästi mielenterveyteen.
Kuvitelkaa ihminen, joka elää elämäänsä niin ettei tule nähdyksi työpaikalla, kotona tai parisuhteessa (tai jos hänellä ei ole parisuhdetta) eikä edes ystävien kesken. Joka suunnalta ohitetaan, jopa lytätään ja mitätöidään, ei kuunnella tai jos näennäisesti kuunnellaan niin ei oikeasti kuulla, mitä hänellä on sanottavaa. Työpaikalla osoitetaan toistuvasti, ettei hänen työllään ole merkitystä. Ei kuulu kiitosta, eikä kannustusta vaikka tämä ihminen olisi mennyt läpi harmaan kiven ja onnistunut miten hyvin. Ehkäpä tämä ihminen kärsii jo uupumuksesta, joka on muuten yksi seuraamus jatkuvasta ohittamisesta ja sitä kautta merkityksettömyyden tunteista. Parisuhteessaan tai kotona häntä kohdellaan kuin huonekalua. Osoitetaan toistuvasti, ettei hänen mielipiteillään ole merkitystä. Pahimmillaan hänelle ei edes vastata, koska miksi vastata jollekin jolla ei ole merkitystä?
Jos on pitkäaikaisesti jäänyt vaille nähdyksi ja kuulluksi tulemista, ajautuu masennukseen ja jopa epätoivoon. Miten voisi kuulla, nähdä tai edes arvostaa itseään jos sitä ei koe kanssaihmisiltäkään? Meillä on biologinen tarve tulla huomatuksi ja arvostetuksi. Me kaikki tarvitsemme tunteen siitä, että meillä on merkitystä. Se tunne ei synny tyhjiössä. Kaipuu yhteyteen on meillä kaikilla.
Usein ihminen, joka jätetään huomiotta pahentaa tilannettaan soimaamalla itseään. "Ei ihme, ettei kukaan huomaa kun olen niin surkea ihminen.." Negatiivinen sisäisen puhe valtaa ihmisen, joka jo muutenkin on ollut pitkään kovilla ja ulkopuolinen omassa elämässään. Tämä on seurausta itsetunnon olemattomuudesta, joka taas on seurausta näkemättä ja kuulematta tulemisesta. Negatiivinen sisäinen puhe kuitenkin syöksee ihmisen entistä syvemmälle epätoivoon ja ulkopuolisuuteen.
Tämän päivän kiireinen elämäntyyli, kasvava itsekkyys ja kovat arvot ruokkivat tätä ilmiötä. Ei enää nähdä eikä kuulla toista ihmistä. Ei ole aikaa tai oikeastaan edes kiinnostusta, kun on niin paljon kaikkea. Uppoudutaan esimerkiksi somen syövereihin, vaikka toinen ihminen on vieressä. Ei osata tai uskalleta elää hetkessä ja kohdata toista ihmistä, oikeasti.
Terhi V
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti