Suorittaminen. Jaksaminen. itsensä puskeminen, venyttäminen ja tsemppaaminen. Viikosta, kuukaudesta, vuodesta toiseen. Kunnes ei enää jaksa. Tulee totaali stoppi, jota on edeltänyt todennäköisesti pitkäaikainen oireilu. Päänsärkyjä, selkäkipuja, suolisto-ongelmia, unettomuutta, mielialan vaihtelua tai vastaavasti apaattisuutta, masennusta pohjatonta alakuloa. Itsensä piiskaamista, oman olon vähättelyä, arvostelua. Kyllähän minun pitäisi jaksaa.
Olen läpikäynyt uupumuksen kahdesti. Uskon, etten missään vaiheessa edes toipunut ensimmäisestä ennen toista. Se onkin hyvin tavallinen tarina. Yleensä uupumus "hoidetaan" mahdollisimman nopeasti, jotta voidaan palata suorittamaan elämään, koska pitää. Ja sen vuoksi uupumus uusiutuu. Se uusiutuu, kunnes ihminen tajuaa tehdä tarvittavat muutokset elämässään.
Olen tänä päivänä hyvin erilainen ihminen kuin ennen uupumuksiani. Uskon, että haastavat ajat ja elämän tapahtumat ovat olleet pakollisia kohdallani, koska muuten en olisi se ihminen joka olen tänään. Armottomuus itseä kohtaan, sitä on riittänyt elämässäni aikaisemmin. Pelko siitä, etten ole riittävä, tee tarpeeksi tai ainakaan tarpeeksi hyvin kaikkea mahdollista ja mahdotontakin. Rima on ollut korkealla aina. Ja vaikka sen olisi ylittänyt, niin sekään ei ole tuonut rauhaa tai hyvää oloa kuin korkeintaan hetkeksi. "Eihän se nyt mitään ollut, pikku juttu".
Nykyään priorisoin oman jaksamiseni korkealle. Eikä se muutenkaan ole samalla tasolla, mitä se oli ennen uupumisia. Kuormitun helpommin kuin ennen. Olen tietysti myös vanhempi, mutta ennen kaikkea olen antanut luvan omalle herkkyydelleni. Tunnen omat rajani, ja pidän niistä kiinni paremmin. En puske, suorita tai vähättele itseäni. Haluan elää omannäköistä elämää, jossa itse sekä läheiseni voivat hyvin. Se tarkoittaa sitä, että sanon ei asioille jotka eivät palvele tuota tavoitetta. Yksinkertaisesti. Ei.
Muutos on ollut suuri ja kokonaisvaltainen. Psyykkinen, fyysinen sekä taloudellinen muutos on kuitenkin tuonut tasapainon ja rauhan, jollaista en muista kokeneeni aiemmin. Vaikea ymmärtää tänä päivävä sitä, miten ajattelin aiemmin esimerkiksi taloudellisesta tasosta, jonka kuvittelin tarvitsevani jotta tulen toimeen.
En enää koe tarvetta todistella muille enkä itselleni suorittamalla elämää, luomalla jotain mikä ei ole omien arvojeni mukaista. Esittämällä menestyjää. Koska sitä elämäni oli todella monta vuotta. Kulissit, tittelit, pankkitili ja ulkoinen habitus mintissä mutta sisäinen maailma täysin kaaoksessa. Mikään määrä suorittamista ei järjestä sisäistä kaaosta, vaan ihminen rakentaa lopulta itselleen vankilan josta ulospääsy voi tuntua mahdottomalta.
Mutta se on mahdollista. Ja voi miten palkitsevaa se onkaan, kun voi aloittaa elämässään kokonaan uuden luvun. On kuin elämään olisi laitettu valot päälle, oikein värivalot!
Valoa syksyyn. <3
Terhi V
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti