Elämä on valintoja

Kaikilla on varmasti jossakin vaiheessa elämää tullut tilanteita, joiden seurauksena ajatukset jäävät junnaamaan kehää, eikä niistä (yleensä siis ikävistä) ajatuksista pääse millään eroon.
Itselläni on tapana jäädä murehtimaan asioita ja varsinkin auta armias, jos koen, että minua on tahallaan loukattu tai olen kokenut vääryyttä..!
Ikävä totuushan on, että vain itseään ja omia ajatuksiaan voi muuttaa. Pyörimällä negatiivisissa mietteissä sitä tekee hallaa vain itselleen.

Miten sitä sitten pääsee ulos tuosta noidankehästä? Yksi keino on hyväksyä tapahtunut sekä omat tunteet ja elää ne läpi antamatta niiden sen kummemmin vaikuttaa omaan toimintaan. Elämässä sattuu ja tapahtuu, eikä kaikkeen voi valitettavasti itse vaikuttaa. Mutta se, miten asioihin suhtautuu on omissa käsissä.
Tämähän kuulostaa kovin helpolta, mutta on kovan työn takana silloin, kun tilanne on niin sanotusti päällä. Loppujen lopuksi se on kuitenkin ainoa oikea tie, jos haluaa päästä elämässä eteenpäin.

Aika on toinen, joka auttaa. Vanhassa sanonnassa on siis perää.. aika parantaa haavat.
Jotkut haavat ovat kuitenkin niin syviä, että ne saattavat aueta jossakin elämäntilanteessa uudelleen. Silloinkaan ei ole paljon muuta tehtävissä, kuin elää sen asian kanssa ja yrittää parhaan kykynsä mukaan käydä läpi omaa tunnemyrskyään ja saada sisin järjestykseen.

Kun elämä lyö kasvoihin, niin kuin se aika ajoin tekee, kannattaa ottaa pari askelta taaksepäin ja muistaa kuka on. Arvostaa itseään sellaisena kuin on ja oppia omista virheistään. Sillä virheitä tekee meistä jokainen. Ainahan sitä voi syyttää toisia omasta huonosta olostaan, mutta onko se vastuun ottamista omasta elämästä?

Lapset opettavat vanhemmilleen paljon. Minun esikoiseni on luonteeltaan rauhallinen ja tasainen. Hyvin erilainen, kuin itse olen. Hän kertoi tässä taannoin, että koulussa on yksi kaveri, joka haastaa riitaa joka välitunti jonkun kanssa. Minä opastin tytärtäni pitämään puolensa, ettei vaan kukaan pääse kiusaamaan. Tytär katsoi minua suoraan silmiin ja sanoi että: "Mutta kun mä en niinku halua riidellä. Mulla on parempi mieli, kun en ala riiteleen."

Niinpä. Elämä on valintoja. Ihan joka päivä.

Tammikuu toivoa täynnä

Uusi vuosi.
Se tuo monelle uutta puhtia elämään. Tehdään lupauksia, asetetaan uusia tavoitteita ja toivotellaan kanssaihmisille parempaa uutta vuotta.
Erityisen lohdullinen vuodenaika tämä on niille, joilla edellinen vuosi tai vuodet ovat syystä tai toisesta olleet vaikeita. Uuteen vuoteen voi lähteä ikään kuin puhtaalta pöydältä. Aloittaa alusta ja yrittää tehdä elämästä parempi.
Uudella puhdilla saattaa hyvinkin saada elämänsä parempaan suuntaan. Sitä jaksaa yrittää terhakammin, eikä vastoinkäymiset tunnu tässä vaiheessa vuotta vielä niin ylitsepääsemättömiltä.
Itselläni on kaksi vaikeaa vuotta takana, mutta tammikuu tuo toivoa paremmasta. Vielä vuosi sitten ajattelin, ettei huonommin voi mennä, mutta vuosi toikin lisää vaikeuksia. Nyt yritän pitää mielessä, että aina voi mennä huonommin ja keskittyä elämän hyviin asioihin. Koska niitä on ja paljon. Kun jaksaa keskittyä niihin ja uskoa, että muutkin asiat järjestyvät, niin elämästä tulee heti vähän helpompaa. Koska jos ei ole uskoa ja toivoa, niin mitä on?
En ole koskaan tehnyt erityisiä lupauksia uudelle vuodelle. Nyt lupaan kuitenkin pitää toivoa yllä ja tehdä kaikkeni, jotta saan elämäni kurssin käännettyä positiiviseksi. Vuoden päästä voin seisoa tukevasti omilla jaloillani ja ajatella että: "selvisinpäs". Toivottavasti.

Hyvää uutta vuotta ja hippunen onnea ihan kaikille.

Kauhean itsekästä

Ihmisen elämä kulkee ajanjaksoissa. Välillä tulee pysähdyksiä, jolloin pitää miettiä, mihin suuntaan elämää jatkaa. Ainakin omassa elämässäni näin tuntuu tapahtuvan. Vaikeudet ja kriisit kuuluvat elämään, mutta mistä johtuu, että joillakin ihmisillä niitä tuntuu tulevan useammin tai ne ovat syvempiä? Mistä johtuu joidenkin ihmisten sisäinen levottomuus, joka myllää elämän perinpohjaisesti tasaisin väliajoin?
Maailmassa on paljon normeja, joiden mukaan monet yrittävät elää tai joita seurataan ihan automaattisesti kyseenalaistamatta tai miettimättä sen enempää. Eletään ympäristön odotusten mukaisesti, vaikka se ei välttämättä ole ollenkaan sitä, mitä itse haluaa tai mihin soveltuu. Sitä saattaa jopa itse kuvitella elävänsä ihanne-elämää, mutta selittämätön tyhjyys painaa. "Sulla on kriisi, kyl se siitä", saattavat ystävät ja läheiset kommentoida, jos uskaltautuu kyseenalaistamaan elämäänsä. Varsinkin, jos kaikki on niin sanotusti hyvin.
Jos joku repäisee ja tekee mullistavia päätöksiä elämässään lähipiirin ensimmäinen reaktio on yleensä hämmennys. Kauhistellaan ja päivitellään, koska se on normaalia käyttäytymistä.
 Loppujen lopuksi monikaan ei uskalla edes miettiä, onko oma elämä sellaista, jota oikeasti haluaa elää. Tai vaikka joskus miettisikin, niin moniko uskaltaa tehdä asialle jotain? On kuitenkin helpompi hiljentää oma sisäinen äänensä arjen pyörityksen taakse ja elää normien mukaista yleisesti hyväksyttyä elämää, kuin mullistaa oma ja läheisten elämä vain siksi, ettei itsellä ole hyvä olla. Sehän olisi jumankauta itsekästä. Ja itsekkyyshän on kauheaa.
Tänä päivänä puhutaan paljon siitä, että ihmisellä on oikeus olla itsekäs. Siihen jopa kannustetaan tietyissä asioissa. Kuten, että pienen lapsen äiti voisi välillä olla itsekäs ja käydä kampaajalla, että vähän piristyisi tai muuta vastaavaa.
Mutta itsekkyydelläkin on toden totta normit. Ja auta armias, jos itsekkyytesi ylittää hyväksytyn rajan.. Niin että mitä sitten? No ei yhtään mitään. Ihmiset puhuvat, kauhistelevat ja neuvovat teki sitten niin tai näin. Tärkeintä lienee olla sen verran itsekäs, että on omalle itselle uskollinen. Miettiä, kuka on, mitä haluaa ja elää sen mukaisesti. Eräs ystäväni sanoi kerran, että "omaa päätä ei pääse pakoon". Ei tosiaan. Eikä omaa sydäntä.

Elämästä pitää nauttia

Lomien loppuessa ja kesän kääntyessä kohti syksyä moni havahtuu siihen, miten housut kiristävät ja olo on turvonnut. Arjen alkaessa tehdään usein myös päätös palata "takaisin ruotuun" herkutteluntäyteisen kesän jälkeen. Lomaan kuuluvat yleisesti grilliruoat, jätskittelyt, sauna- ja terassi- ym. oluet, siiderit ja viinittelyt. Pitäähän sitä nyt lomalla rentoutua!
Naistenlehdet jakavat neuvoja, miten päästä eroon muutamasta kesäkilosta. Sama rumbahan käydään itse asiassa läpi montaa kertaa vuodessa.
Yleisin uuden elämän alku on tietysti tammikuu. Kuntosalit ja jumppatunnit täyttyvät päättäväisistä ihmisistä, jotka kerta kaikkiaan aikovat saada täysin uuden ulkomuodon ja lähes huippu-urheilijan kunnon. Helmikuussa päättäväisyys onkin sitten jo monella hälvennyt.
Huhti-toukokuun tienoilla lehdet huutavat, miten vielä ehtii päästä bikinikuntoon kesäksi. Sillä pitäähän bikinikuntoon päästä, jotta voi sitten kesällä rentoutua ja nauttia.
Olen monesti toitottanut maalaisjärjestä ja kohtuudesta. Tasapainosta niin ruoan kuin liikunnankin suhteen. Elämästä pitää toki nauttia, mutta mitä se kenellekin tarkoittaa?
Väitän, että laihuus tai bikinikunto eivät tuo onnea. Miksi ihmiset ylipäätään haluavat "päästä ruotuun"? Tuleeko se ulkoapäin annetuista tai itse kehitetyistä ulkonäköpaineista vai rehellisesti siitä, ettei voi hyvin? Muutama liikakilo ei liene paha juttu, jos olo tuntuu kaikin puolin hyvältä ja tasapainoiselta.
Pitäkää huolta itsestänne, arvostakaa omaa kehoanne sekä elämää ja kuunnelkaa sisintänne. Se lienee avain kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Siinä riittää opettelemista itse kullekin.