Onko nainen koskaan vapaa arvostelusta?

Naiselle on edelleen paljon erilaisia normeja ja odotuksia yhteiskunnassa, vaikka tasa-arvo on sentään edistynyt jonkun verran. Tosin tällä hetkellä vallalla olevat arvot ja normit niin meillä Suomessa kuin maailmallakin tuntuvat näissä asioissa menneen takapakkia pahemman kerran ja se jos joku on kauhistuttavaa.

Minä täytän parin kuukauden päästä 50-vuotta. Se on ilmeisesti joidenkin saamieni kommenttien perusteella jonkinlainen virstanpylväs, joka taas kerran määrittää naista. Olen kuullut sanottavan, että  "viisikymppisenä nainen muuttuu näkymättömäksi". Mitä ihmettä se edes tarkoittaa? Ulkonäöllisesti? Ajatuksiltaan? Työelämässä? Sinkkumarkkinoilla? Vai kertakaikkiaan kokonaisvaltaisesti? Kuka tämän on määritellyt ja miksi näin on, jos on?

Naisena työelämässä, ainakin oman kokemukseni perusteella, siinä 20-30-vuotiaana joutuu usein tekemään kaksinverroin työtä todistaakseen osaamisensa ja pätevyytensä. Nuorena naisena kokee tytöttelyä, vähättelyä ja jopa naureskelua. Toivon toki, että asia on omista ajoistani muuttunut parempaan suuntaan, mutta tuskin tämä ilmiö on kokonaan kadonnut vieläkään.  Nuorena itsetunto on monella vielä hauras ja sitä on altis huonolle kohtelulle niin työelämässä kuin muutenkin. Ulkoapäin tulevat paineet saattavat vaikuttaa merkittävästi naisen elämään ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin sekä jaksamiseen.

30-40 -vuotiaana moni nainen on ruuhkavuosien pyörteessä ja yrittää jollain tavalla löytää paikkansa työelämässä, kuitenkin samaan aikaan tiedostaen, ettei liian nopeasti jatkaisi työntekoa, jos kotona on pieniä lapsia. Nainen on edelleen päävastuussa lapsista, ainakin yhteiskunnan syvien rivien määrittäessä normejaan tässä asiassa. Jos taas lapsia ei naisella tässä vaiheessa ole, joutuu vastailemaan kysymyksiin ja ihmettelyihin. Onhan lasten saaminen naisen yksi päätehtävä tässä maailmassa! Auta armias, jos nainen on ihan itse tehnyt päätöksen olla hankkimatta lapsia - tosi itsekästä! Lapsia ei myöskään tuosta vaan tehdä, että sekin on asia jonka kanssa liian moni nainen joutuu kasvotusten. 

Keski-ikäisenä eli 40-50 -vuotiaana nainen tuntee jo itsensä ja osaa myös suhtautua ulkoapäin tuleviin paineisiin. Osaa vetää rajoja, pitää puoliaan. Ja usein tästäkin johtuen nainen on kanssaihmisten silmissä "hankala". Ja ilmeisesti keski-ikäisenä naisena työelämässä on jo ehtoopuolella muutenkin. Keski-ikäinen nainen joutuu helposti, taas kerran, vähättelyn kohteeksi. Usein tämä käännetään ulkonäköasiaksi. Nainen saa kuulla "keränneen vähän turhan paljon lisäkiloja" tai "rupsahtaneensa". Tai jos positiivista palautetta tulee, niin sekin liittyy ulkonäköön: "ei uskoisi, että olet jo niin vanha" tai "oot kyllä hyvin säilynyt". Ylipäätään naisen ulkonäkö on asia, jota arvostellaan läpi elämän. Ihan kuin se olisi se tärkein anti, mitä nainen tähän maailmaan tuo.

Onko nainen koskaan todella vapaa arvostelusta? Onko nainen koskaan oikean ikäinen, oikean näköinen ja oikeita valintoja tekevä?

En ole oikein tosissani koskaan miettinyt omaa ikääni sen enempää. Olen vaihtanut urapolkua 45-vuotiaana, aloittanut politiikassa vasta äskettäin ja minulla on paljon unelmia ja ideoita tulevaisuuden varalle. Teen asioita, jotka kiinnostavat enkä mieti, voinko tehdä koska olen tämänikäinen tai varsinkaan, koska olen nainen. Naiseus tai ikä eivät määritä minua, mutta tunnistan toki ulkoapäin tulevat normit ja odotukset. Välillä ne tietysti ärsyttävät, mutta en tunnista, että ne olisivat omia valintojani elämässä muokanneet.

Haluan sanoa kaikille, erityisesti nuorille naisille, että seisokaa omilla jaloillanne älkääkä antako kenenkään määrittää tekemisiänne. Naisen arvo ei riipu ulkonäöstä, tittelistä, lapsiluvusta, parisuhdestatuksesta eikä mistään muustakaan. Nainen on vapaa tekemään elämästään juuri sellaisen, kun se hänelle itselleen sopii.

<3

Terhi V

Uupumuksen sairastaneelle itsetuntemus ja kehon viestien tunnnistaminen on tärkeä taito

Olen kertonut aiemminkin uupumustaustastani, mutta tämä kirjoitus nyt lähti tulemaan ja uskonkin, ettei näistä asioista puhuta edelleenkään liikaa. Tiedon ja ymmärryksen lisääminen uupumuksen ja siihen liittyvien tekijöiden ympärillä on tärkeää, koska uupumus on tänä päivänä entistä yleisempää.

Nykyään on yleisesti tunnistettu, että uupumuksen taustalla on useimmiten esimerkiksi ihmisen elämässä vallitsevat arvoristiriidat, ei  niinkään vaikkapa liiallinen työmäärä. Olen todennut aiemminkin, että itseäni ei kuormita paljon tekeminen vaan se, ettei tekemiselläni ole merkitystä minulle.

Toki uupumukseen liittyy aina monia tekijöitä, mutta yhtäläisyyksiä löytyy uupumuksen sairastaneiden kertomuksista.

Uupumuksen uusiutuminen on myös melko yleistä. Mistä tämä sitten johtuu? Sanoisin, että mikäli uupumuksen taustalla olevia syitä, ajatuksia ja uskomuksia ei tiedosteta ja muuteta, on uusiutumisriski todellinen.

Omalla kohdallani vasta toisen uupumuksen jälkeen ymmärsin, että elämänmuutos on ainoa vaihtoehto selviytymiseen ja tasapainoisempaan elämään myös jatkossa.

Elämänmuutokseni piti sisällään paitsi alanvaihdon, mikä tärkeämpää, omien uskomuksieni ja ajatusmaailmani mylläyksen sekä omien arvojeni kirkastamisen. Siitä lähtien omien arvojeni mukaan eläminen on ollut todennäköisesti se suurin tekijä omassa hyvinvoinnissani.

Aina ei kuitenkaan ole mahdollista elää täysin itselle ja omalle hyvinvoinnille optimaalista elämää. Itse pyrin kuitenkin tekemään omaa hyvinvointiani ylläpitäviä valintoja joka päivä, siinä määrin kun se on mahdollista. Välillä se onnistuu paremmin, välillä huonommin.

Itsetuntemus ja oman kehon viestien tunnistaminen on tärkeä osa oman hyvinvoinnin ja toimintakyvyn ylläpitämistä. Varsinkin uupumuksen sairastaneille on erityisen tärkeää tunnistaa ylikuormituksen merkit ajoissa, jotta ehtii tehdä korjausliikkeitä ennen kuin on myöhäistä.

Hälytysmerkkejä on monenlaisia. Voi olla erilaisia kiputiloja kehossa, kuten päänsärkyjä, migreenin puhkeamista, selkäsärkyjä, vatsakipuja. Myös unihäiriöt ovat yleinen kehon reaktio siihen, että kaikki ei ole kunnossa. Uupumuksen sairastanut ihminen on useimmiten tunnollinen tyyppi, joka haluaa hoitaa työn, kodin, lapset, kotieläimet ja kaiken mahdollisen parhaalla mahdollisella tavalla. Tunnollisuus tekee usein myös sen, että ihminen ei pysähdy riittävän ajoissa vaan jatkaa kaiken hoitamista kehon hälytysmerkeistä välittämättä. Keho on kuitenkin viisas. Se lyö tiskiin kovempia merkkejä, mikäli niitä kevyempiä ei huomioida.

Itselleni on ollut erityisen tärkeää reagoida kehon hälytysmerkkeihin aikaisessa vaiheessa. Teen sen nykyään myös hyvällä omallatunnolla. Terveys, hyvinvointi ja tasapaino ovat tärkeämpiä asioita kuin mikään muu.

Tämän kun todella sisäistää, on ottanut ison harppauksen kohti todellista ja kestävää hyvinvointia.

Rauhallista viikonloppua juuri sinulle. <3

Kyllähän minun pitäisi jaksaa. EI muuten pidä!

Suorittaminen. Jaksaminen. itsensä puskeminen, venyttäminen ja tsemppaaminen. Viikosta, kuukaudesta, vuodesta toiseen. Kunnes ei enää jaksa. Tulee totaali stoppi, jota on edeltänyt todennäköisesti pitkäaikainen oireilu. Päänsärkyjä, selkäkipuja, suolisto-ongelmia, unettomuutta, mielialan vaihtelua tai vastaavasti apaattisuutta, masennusta pohjatonta alakuloa. Itsensä piiskaamista, oman olon vähättelyä, arvostelua. Kyllähän minun pitäisi jaksaa.

Olen läpikäynyt uupumuksen kahdesti. Uskon, etten missään vaiheessa edes toipunut ensimmäisestä ennen toista. Se onkin hyvin tavallinen tarina. Yleensä uupumus "hoidetaan" mahdollisimman nopeasti, jotta voidaan palata suorittamaan elämään, koska pitää. Ja sen vuoksi uupumus uusiutuu. Se uusiutuu, kunnes ihminen tajuaa tehdä tarvittavat muutokset elämässään.

Olen tänä päivänä hyvin erilainen ihminen kuin ennen uupumuksiani. Uskon, että haastavat ajat ja elämän tapahtumat ovat olleet pakollisia kohdallani, koska muuten en olisi se ihminen joka olen tänään. Armottomuus itseä kohtaan, sitä on riittänyt elämässäni aikaisemmin. Pelko siitä, etten ole riittävä, tee tarpeeksi tai ainakaan tarpeeksi hyvin kaikkea mahdollista ja mahdotontakin. Rima on ollut korkealla aina. Ja vaikka sen olisi ylittänyt, niin sekään ei ole tuonut rauhaa tai hyvää oloa kuin korkeintaan hetkeksi. "Eihän se nyt mitään ollut, pikku juttu".

Nykyään priorisoin oman jaksamiseni korkealle. Eikä se muutenkaan ole samalla tasolla, mitä se oli ennen uupumisia. Kuormitun helpommin kuin ennen. Olen tietysti myös vanhempi, mutta ennen kaikkea olen antanut luvan omalle herkkyydelleni. Tunnen omat rajani, ja pidän niistä kiinni paremmin. En puske, suorita tai vähättele itseäni. Haluan elää omannäköistä elämää, jossa itse sekä läheiseni voivat hyvin. Se tarkoittaa sitä, että sanon ei asioille jotka eivät palvele tuota tavoitetta. Yksinkertaisesti. Ei.

Muutos on ollut suuri ja kokonaisvaltainen. Psyykkinen, fyysinen sekä taloudellinen muutos on kuitenkin tuonut tasapainon ja rauhan, jollaista en muista kokeneeni aiemmin. Vaikea ymmärtää tänä päivävä sitä, miten ajattelin aiemmin esimerkiksi taloudellisesta tasosta, jonka kuvittelin tarvitsevani jotta tulen toimeen.  

En enää koe tarvetta todistella muille enkä itselleni suorittamalla elämää, luomalla jotain mikä ei ole omien arvojeni mukaista. Esittämällä menestyjää. Koska sitä elämäni oli todella monta vuotta. Kulissit, tittelit, pankkitili ja ulkoinen habitus mintissä mutta sisäinen maailma täysin kaaoksessa. Mikään määrä suorittamista ei järjestä sisäistä kaaosta, vaan ihminen rakentaa lopulta itselleen vankilan josta ulospääsy voi tuntua mahdottomalta.

Mutta se on mahdollista. Ja voi miten palkitsevaa se onkaan, kun voi aloittaa elämässään kokonaan uuden luvun. On kuin elämään olisi laitettu valot päälle, oikein värivalot!

Valoa syksyyn. <3

Terhi V

Toinen ihminen ei voi tuoda tasapainoa

Olen kirjoittanut monta tekstiä yksinäisyydestä, kumppanin kaipuusta ja sinkkuudesta. Tiedä sitten olenko mennyt jonkin uuden rajan yli, kun nyt nuo kirjoittamani tekstit tuntuvat aika vierailta.

Perinteinen parisuhde tai edes parisuhde ja sen välttämättömyys on edelleen normi, joka istuu tiukassa yleisissä mielipiteissä ja näin oli myös omassa ajatusmaailmassani.

Sinkkuuden ajatellaan yleisesti olevan välivaihe, kunnes löytyy se "puuttuva palanen" elämään toisesta ihmisestä. Ikäänkuin ihminen ilman kumppania ei olisi kokonainen. Tai ainakaan elämä ei voisi olla täyttä, jos elää sinkkuna. Itsekin mietin pitkään, että olisi kiva löytää ihminen jonka myötä elämä täydentyisi ja löytyisi se onni, harmonia ja tasapaino elämään, jonka vain toinen ihminen voisi tuoda. Tänä päivänä tuntuu hassulta, että olen ajatellut noin. Elämä tuntuu hyvältä, rauhalliselta, täydeltä ja tasapainoiselta ihan näin itsekseni lasten kanssa. Ehkäpä siksi, että elän nyt omannäköistäni elämää joka tuo rauhaa ja tasapainoa. Ja näinhän se on. Jos omassa sisimmässä on kaaos, ei rauhaa voi kukaan toinen ihminen elämään rakentaa tai tuoda.

Toki menneessä tapahtuneet asiat vaikuttavat ja myönnän auliisti, että koska olen saanut siipeeni ihmissuhteissa pahemman kerran useaan otteeseen, niin uskoni parisuhteeseen ei ole kovin vahva. Mutta en myönnä olevani sitoutumiskammoinen. Ehkä ennemminkin rauhaa ja tasapainoa rakastava sekä niitä elämässäni vaaliva. Lisäksi minulla on kehittynyt nollatoleranssi draamaan, jota valitettavan usein ihmissuhteissa esiintyy enemmän tai vähemmän.

Uskon, että liian moni ihminen etsii sitä "puuttuvaa palasta" elämäänsä, koska ei tunne oloaan hyväksi syystä tai toisesta. Yksinäisyys ahdistaa. Ja yleensä yksinäisyys ahdistaa siksi, että omassa sisimmässä on käsittelemättömiä asioita joita ei halua tai kykene kohtaamaan. Niinpä etsitään toista ihmistä, jonka varaan voisi laskea oman onnellisuuden, tasapainon ja rauhan. Ja kun sitä toinen ihminen ei pysty tuomaan, voidaan osoittaa syyttävällä sormella toista sen sijaan, että kääntäisi katseen sisäänpäin ja alkaisi pohtia, mikä on oman levottomuuden, yksinäisyyden ja pahan olon taustalla. Moniko on parisuhteessa vain, koska niin kuuluu tehdä tai koska ajatuskin yksin olemisesta kauhistuttaa? 

Toki on olemassa niitä tasapainoisia ja onnellisia parisuhteita, joissa molemmat voivat olla sellaisia kuin oikeasti ovat. Hyväksyttyjä omana itsenään. Kokonaisia yksilöitä, jotka haluavat aidosti olla toistensa kanssa kuitenkin ymmärtäen, ettei toisen varaan voi omaa onnellisuutta rakentaa. Sellaiseen parisuhteeseen voisin minäkin sitoutua. Kertokaa vaan, mistä niitä voi voittaa?? :)

Ihanaa viikonloppua ihan jokaiselle yksilölle. <3