Kesälomalla mietitään usein uramuutosta

Heinäkuu. Kesälomalla moni miettii, että onpa ihanaa kun ei tarvitse mennä töihin. Saa lomailla ja tehdä ihan mitä huvittaa.

Osalle ihmisistä ahdistus on kuitenkin isompi, vaativampi. Pyöritellään ajatuksia, että mitä jos ei oikeasti tarvitsisi palata lomalta takaisin samaan työpaikkaan. Näitä ajatuksia pyöritellään usein jopa vuosia. Leikitellään erilaisilla skenaarioilla elämänmuutoksesta. Riippumatossa pötkötellessä haaveillaan elämästä, jossa saisi tehdä sellaista työtä, josta pitää. Joka antaisi voimia sen sijaan, että jatkuvasti vaan vie niitä. Usein kuitenkin toinen puoli huutaa, että niin isot muutokset elämässä ovat mahdottomia. Mahdollista vaan ehkä joillekin muille, joillekin joilla on "paremmat" lähtökohdat (lue: riittävästi rahaa elämänmuutoksen tekemiseen), mutta ei itselle. Niinpä sen sijaan, että alkaisi tekemään asioita sen eteen, että muutos olisi mahdollinen, sitä jatkaa samaa rataa vuodesta toiseen. "Tämmöstä tää elämä on, tässä nyt mitään varaa ole lähteä haihattelemaan kun on iso asuntolaina, lapset, harrastukset, koirat, kissat ja pari autoa pihassa. Kyllä se on niin, että joka työpaikassa on haasteensa eikä se ruoho ole vihreämpää aidan toisella puolella..."

Niin.

Mutta entäpä, jos antaisitkin itsellesi luvan miettiä omia tuntemuksiasi vähän tarkemmin? Entä jos muutos olisikin mahdollista? Entäpä, jos tulevaisuudessa voisitkin tehdä työtä, joka on omien arvojesi mukaista, josta nautit ja saat energiaa? Minkälaista elämäsi silloin olisi?

Totta nimittäin on, että myös samaan jääminen on riski. Jos elät elämää, joka kuormittaa jatkuvasti liikaa, josta et nauti vaan jopa inhoat joka aamu nousta ylös ja aloittaa työt... Vietät joka arkipäivä (joskus ehkäpä vkonloppuisinkin) ison osan päivästä työyhteisössä, joka on jopa toksinen tai ainakaan ei anna sinulle mitään... "Työ on työtä, ei siellä tartte ystäviä tehdä" -ajatuksella ei kovin pitkään jaksa. Jos jatkuvasti, vuodesta toiseen elät ympäristössä, joka imee sinusta viimeisetkin rippeet, niin kauanko ajattelet että se kantaa? Jatkuva stressi, uupumuksen rajoilla keikkuminen sairastuttaa varmasti lopulta jokaisen. Se vaikuttaa ihmissuhteisiin, terveyteen ja elämänhallintaan. Se voi tuoda tullessaan uusia vaikeuksia, jos stressiä ja huonoa oloa alkaa lääkitsemään liialla liikunnalla, alkoholilla tai muilla addiktioilla. Oletko siis valmis ottamaan tämän riskin, sen sijaan että yrittäisit tehdä muutosta, joka voisi tuoda elämääsi lisää energiaa, iloa, valoa ja onnellisuutta?

Omannäköisen elämän rakentaminen vaatii rohkeutta. Se vaatii työtä, eniten ehkä oman pään sisällä. Mutta se on mahdollista. 

Sinun elämäsi on sinun elämäsi.

Ihanaa ja rentouttavaa heinäkuuta ihan jokaiselle. 

Terhi V

Mikä on riittävä aika uupumuksesta toipumisessa?

 Otsikon kysymys on absurdi, mutta hyvin yleinen.

Elämää suorittanut ja oravanpyörässä vuosia pyörinyt haluaisi yleensä SUORIUTUA uupumuksesta takaisin työkuntoon mahdollisimman nopeasti. Sitä miettii, millä tavalla voisi itse auttaa itseään, jotta elämä normalisoituisi ja voisi taas jatkaa samaan malliin. Suorittaminen on niin syvällä systeemissä, ettei tiedä muunlaisesta tavasta elää.

Yllätyksenä ja kauhistuksena voi uupumuksesta kärsivälle tulla se, että puolen vuoden sairauslomankin jälkeen voi hyvin tuntua siltä, ettei vieläkään jaksa mitään. Eikä siihen auta lähipiirin ihmettelyt ja kyselyt, että kauanko oikein olet ajatellut olla tekemättä mitään? Niin. Yleensä oravanpyörässä uupunut ja elämää suorittanut on vuosikausia tehnyt ihan helvetisti kaikkea koko ajan, joten miten ihmeessä toipuminen pitäisi tapahtua parissa kuukaudessa? Ei pidä, eikä tapahdu. Jos olet tällä hetkellä toipumassa uupuksesta, niin muista tämä. Ja myös se, että ei ole mitään merkitystä, jos joku muu ei ymmärrä vaikkapa toipumiseesi vaadittavaa aikaa. Suorittamalla toipumistasi teet itsellesi vaan enemmän hallaa, joten lopeta se heti! Anna itsellesi aikaa ihan niin paljon kuin toipumiseesi vaaditaan. Huomaat kyllä sitten, kun olosi alkaa kohenemaan ja elämään palaa taas värejä. Ja huomioi, että sekään ei ole merkki siitä, että voit painaa jalan taas kaasulle.

Tämä onkin sitten toinen juttu uupumuksen kokeneelle. Yleensä elämä ei todellakaan palaa ennalleen, jotain on peruuttamattomasti muuttunut. Tai jos ei ole, niin riski uupumuksen toistumiseen on kohtuullisen korkea. Tämäkin on asia, jonka olen itse joutunut huomaamaan kantapään kautta.

Uupumuksen läpikäynyt yleensä herkistyy siinä määrin, että samanlainen kuormitus ei enää toimi. Ei yksinkertaisesti. Eikä siinä ole mitään väärää! Miksi ylipäätään ihmisen pitäisi olla kuin robotti, joka taipuu mihin vaan? Uupuneelle onkin tärkeä ymmärtää miettiä oman elämänsä kuormitustekijöitä vakavasti ja rakentaa ympäristöstään sellainen, että se palvelee omaa jaksamista. Niin, niin, tiedän. Kun on ne lapset, työ, lasten harrastukset, omat harrastukset, kissat, koirat ja gerbiilit hoidettavana.. STOP! Viimeistään, kun uupumus on iskenyt vasten kasvoja on aika miettiä tilannettaan ja ymmärrettävä, että  J O N K U N  A S I A N ON M U U T U T T A V A!!! Jos jatkat samaan tahtiin, niin olet kohta samassa jamassa. Usko, kun kerron.

Uupuminen ei ole häpeä, se ei ole heikkoutta. Päinvastoin, se yleensä kertoo siitä, että on tehnyt liikaa ja liian kauan. Jättänyt itsensä ja omat tarpeensa sekä hyvinvointinsa huomiotta. 

Voi kestää pitkään, ennen kuin oikeasti pystyy kuulemaan oman kehonsa viestejä, jos ne on tottunut sivuuttamaan vuosikausia. Juuri sen vuoksi uupumuksesta toipumiseen menee aikaa. Tarvitaan paljon aikaa ja rauhaa, jotta pystyy kuulemaan itsensä.

Pystyn kyllä samaistumaan niihin, jotka ajattelevat tämän luettuaan että "just joo mitä paskaa. Tässä nyt ole aikaa mihinkään itsensä kuunteluun, voi tsiisus." Niinpä. Kannattaa kuitenkin miettiä, jos saa itsensä kiinni tuontyyppisistä ajatuksista. Miksi et koe olevasi ajan ja rauhan arvoinen? Miksi se on mielestäsi turhaa tai mahdotonta? 

Jos et itse ajattele omaa parastasi ja toimi sen mukaisesti, niin kuka sen tekee? Se ei ole itsekästä, vaan se on armollisuutta.

Levollista viikonloppua. <3