Mistä sinä olet kiitollinen juuri nyt?

Ajelin tänä aamuna työpaikalle hirveässä ruuhkassa ja räntäsateessa. Liikenne oli tukkoista ja vähän kaaostakin paikoitellen, kun ihmiset tekivät hulluja ohituksia kiireessä, jotta pääsisivät mahdollisimman pian määränpäähänsä.
Minä istuin rauhallisesti omassa autossani ja mietin, että elämä on aika siistiä. Että kuinka paljon minulla on asioita, joista voin olla kiitollinen. Olin juuri vienyt 6-vuotiaani eskariin, joka jäi sinne iloisena vilkuttamaan kerrottuaan ensin, että olen ihana. Ja kolmasluokkalaiseni lähti samanaikaisesti ulkoiluttamaan pientä koiraamme, koska koulu alkoi hänellä vasta myöhemmin. Tämä on meidän arkeamme, meidän pieni kolmen naisen ja yhden poikakoiran tiimi, joka toimii jouhevasti ja jossa puhutaan tunteista, niin huonoista kuin hyvistäkin. Olemme kaikki terveitä, meillä on kiva koti ja toisemme. Ja paljon muuta.
Ihmiset, kuten minäkin liian usein, keskittyvät siihen, mitä heillä ei ole tai mikä on huonosti. Niinhän se toki on, että monia asioita pitää itsestäänselvyytenä, koska ei huonommasta tiedä.

Tänä aamuna tuossa aamuruuhkassa ajaessani ymmärsin olla kiitollinen paitsi tuosta juuri kertomastani, niin myös siitä, että nyt 40-vuotiaana olen fyysisesti ja henkisesti erinomaisessa kunnossa. Kaikenlaisia henkisiä kolhuja on tullut matkan varrella, mutta olen pystynyt niistä aina nousemaan. Ja myös kehoni on joutunut läpikäymään monenlaisia asioita, joita en edes halua tässä mainita, mutta niistäkin olen selvinnyt. Mitä muuta voin olla kuin kiitollinen?

Ymmärrän nykyään entistä paremmin sen, että vain itseään ja omaa suhtautumistaan asioihin voi muuttaa. Aina voi ja mielestäni pitääkin yrittää ymmärtää asioita ja toisia ihmisiä, mutta joskus on parempi vain antaa olla ja ymmärtää se, ettei aina voi eikä tarvitse ymmärtää kaikkea. Vain sillä tavalla voi löytää henkisen tasapainon.

Milloin sinä olet viimeksi pysähtynyt miettimään, mitä kaikkea hyvää on elämässäsi? Ja kuinka usein vastaavasti löydät itsesi valittamasta asioista, jotka eivät ole kuten haluaisit? Veikkaan, että monella vaaka kääntyy sinne negatiivisen puoleen.
Olen aina uskonut, että ihminen on oman onnensa seppä. Aikaisemmin vaan toteutin sitä ehkä aika eri tavalla. Nyt olen ymmärtänyt, että onni tulee tasapainosta, joka syntyy silloin kun ympärillä olevat asiat ja ihmiset ovat sopivia ja tukevat juuri sinun elämänfilosofiaasi, arvojasi ja taustaasi. Kimmo Takasen vertaus on mielestäni hyvä liittyen ihmisen tunnelukkoihin: keitosta voi tulla hyvä erilaisilla resepteillä, mutta jotkut ainesosat eivät vain sovi yhteen. Niin se on elämässäkin. Jotta omasta keitostasi tulisi hyvä siihen kannattaa sisällyttää vain sopivia ainesosia, koska kuka haluaa syödä pahaa keittoa?

Mieti tänään edes yksi asia, joka on elämässäsi hyvin juuri tällä hetkellä. Aurinkoa pimeään syyspäivään!

<3

Kehonhuoltoa ei kannata unohtaa

Tämän kuntoiluinnostukseni huumassa olen joutunut muistuttelemaan itselleni, että kehon pitää myös muistaa antaa levätä. Ja sitä pitää myös huoltaa. Ikään kuin palkita rankasta työstä. Ja nyt en siis tarkoita sitä, että pitäisi hakea suklaalevy kaupasta ja palkita itsensä sillä rankan treeniviikon päätteeksi.

Itselläni on ollut nyt sen verran tiukka tahti treenaamisessa, että toinen takareisi alkoi viime viikolla antaa ikäviä merkkejä. Eihän siinä muu auttanut, kun pitää useampi lepopäivä peräkkäin. Kolme päivää pysyin poissa salilta, tosin kävin kyllä yhtenä lepopäivänä pitkällä ja reippaalla kävelylenkillä, jonka jälkeen venyttelin. Mutta tuotahan ei lasketa. :)

Mutta totuus siis on, että lihashuolto on tosi tärkeää. Varsinkin tässä iässä, kun kroppa ei enää toimi kuin unelma. Joka on muuten myös tuottanut minulle pieniä ongelmia. Nimittäin sen ymmärtäminen, että kroppani on 40-vuotias, vaikka mieleni on puolet siitä. Ja sitä kun on nuorempana treenannut paljon, niin jotenkin ne ajat ovat mielessä kirkkaana ja sitten sitä ihmettelee, ettei oma kroppa enää taivukaan kaikkeen, mihin se on silloin joskus taipunut. Jokainen vertaa siihen, mitä on joskus ollut. Tai näin ainakin itselläni pukkaa tapahtuvan. Ei siinä paljon lohduta kavereiden vakuuttelut, että "mut sähän oot tosi hyvässä kunnossa nelikymppiseksi". Ihan kuin ikä olisi joku syy olla heikossa, tai heikommassa, kunnossa kuin joskus aiemmin.
Toki realiteetit pitää muistaa, mutta olen kyllä sitä mieltä, että itseään on myös hyvä haastaa. Ainakin, jos on valmis tekemään töitä omien tavoitteidensa eteen.

Ja mikä motivoi sen paremmin kuin ne pienet muutokset, mitä alkaa pikkuhiljaa huomaamaan omassa kehossaan ja omassa jaksamisessaan. Huikea fiilis!

Tästä on hyvä aloittaa uusi viikko! Ihanaa sunnuntaina, ihmiset. <3

Terkut mun toisesta kodista! :)

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Viime jutussani kirjoitin, että olen vihdoinkin innostunut uudelleen aktiivisesta treenaamisesta. Into on iskenyt ihan kunnolla ja hyvä niin, koska tässä iässä ja elämäntilanteessa joutuu välillä olemaan melkoisen luova, että saa aikataulutettua treenit hektiseen elämänrytmiin.

Minulla on kaksi lasta ja koira. Tosin modernisti vain joka toinen viikko, mutta ei siitä sen enempää. Lisäksi työskentelen melko vaativissa markkinointitehtävissä, joten työpäivät jatkuvat monesti läppäri sylissä vielä kotonakin.
Onnekseni olen aina ollut hyvä organisoimaan asioitani niin töissä kuin kotona ja se helpottaa paljon. En tiedä, miten selviäisin muuten tässä arjen pyörityksessä.

Minulla on vahva periaate, että mitä pitää tärkeänä ja haluaa elämäänsä niin sille löytyy kyllä aikaa. Joutuu ehkä vähän järjestelemään, mutta niin se vain on.

Minulla esimerkiksi nyt treenit on merkitty selkeästi kalenteriin, koska elän kalenterin varassa muutenkin. Jos en merkitsisi niitä sinne, niin saattaisi käydä helposti niin, että menisi useampi päivä ja huomaisin tehneeni kaikenlaista arkihommaa, mutta ei yhtään liikuntaa. Sillä tavalla liikkumiseni tapahtuikin useamman vuoden. Se perustui fiiliksen mukaan liikkumiseen ja hyötyliikuntaan. Eikä siinä mitään pahaa tietysti ole, pysyinhän ihan hyvässä kunnossa silläkin tavalla. Mutta nyt kun tavoitteeni ovat sillä saralla hieman erilaiset, niin täytyy treenaamisenkin muuttua.

Yksi iso muutos tämän projektini yhteydessä on ollut ruokavalioni muokkaaminen. Olen jo pitkään syönyt terveellisesti ja monipuolisesti, mutta myös minulla on ollut tiettyjä tapoja ja päähänpinttymiä, joissa on ollut korjaamisen varaa. Tämän projektini myötä ruokavaliooni on tullut muutamia pieniä, mutta merkittäviä muutoksia: joka-aamuinen vihersmoothie sen ainaisen leivän tilalle (lisäksi syön kyllä edelleen kaurapuuroni marjoineen), proteiinin lisääminen joka aterialle, kunnollisen välipalan syöminen iltapäivällä (aiemmin se oli pahimmillaan kahvi ja suklaa!) ja pastan tilalle kasviksia tai vähemmän vehnäinen ja hiilarinen vaihtoehto papupasta. Ja viherjauhejuoma päivittäin.
Näiden muutosten kylkiäisenä on tapahtunut niin, että olen syönyt leipää äärimmäisen vähän, juustoa en yhtään ja kasviksia huimasti enemmän. Ruoka-annokseni ovat tosin melkoisen isoja, koska muuten en jaksaisi treenata. Ja okei myönnetään, olen alkanut juoda myös proteiinijauheesta tehtyä palautusjuomaa treenin jälkeen. Olen aina aiemmin ollut erittäin skeptinen kaiken maailman jauhejuttuihin, mutta minulle ei ole ongelma tarkastella omia päähänpinttymiäni ja periaatteitani, jos joku pystyy perustelemaan asiaan toisenlaisen vaihtoehdon paremmaksi.
Tosin aion kyllä jatkossakin nauttia ihan aidosta ruoasta, koska hyvä ruoka on yksi elämän suurista nautinnoista. :)

Mutta takaisin treenien rytmittämiseen. Eihän se toki aina ole niin helppoa, että kun merkkaa kaiken kalenteriin niin homma pelaa jouhevasti. Kun arjessa on paljon kaikenlaista, on myös suurempi riski, että jotain odottamatonta tapahtuu. Lapset sairastuvat tai koira sairastuu, töissä tulee jotain erikoista vastaan, joka pitää hoitaa heti eikä huomenna, oma jaksaminen tai terveys saattaa heikentyä vaikka ihmissuhdeongelmien myötä tai ihan mitä tahansa.

Silti olen sitä mieltä, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Ja mikä tärkeintä, kun tankkaa oikein eli pitää kiinni terveellisestä ruokavaliosta, niin jaksaa ottaa paremmin vastaan arjen erilaiset haasteet olivat ne sitten mitä hyvänsä. Ja sekin kannattaa muistaa, että mikään ei ole pysyvää. Jos juuri nyt on haastava aika elämässä se menee kyllä ohi.
Kun keskityt vaikeuksienkin keskellä huolehtimaan omasta hyvinvoinnistasi jaksat paremmin rämpiä ongelmien yli ja kestää erilaisia tilanteita.

Tsemppiä uuteen viikkoon! <3

Tsemppaajalla on väliä

Olen pari kertaa aiemminkin tehnyt päätöksen saada treenaamiseni säännölliseksi, mutta loppupelissä se on jäänyt kuitenkin arjen jalkoihin ja liikkumiseni on jäänyt säännöllisen epäsäännölliseksi. Ja mikäs siinä, olenhan minä aina ollut kohtuullisen aktiivinen liikkuja ja harrastanut paljon hyötyliikuntaa.
Nyt kuitenkin on tapahtunut jotain perin kummallista. Ilmeisesti kaikella on aikansa ja paikkansa.

Kesän jälkeen päätin taas, että nyt viimeistään täytyy alkaa lenkkeilyn ja jumppaamisen sijaan panostaa lihaskuntoon jo ihan senkin takia, että tässä iässä kroppa ei enää oikein vaan "tule mukana".
Sain vinkin hyvästä personal trainerista ja ajattelin, että otetaan nyt sitten joku kiva saliohjelma ja aloitellaan siitä pikkuhiljaa.
En tiedä, mitä tapahtui, mutta jo ensimmäisessä konsultaatiossa tyyppi otti homman haltuun siinä määrin, että olin täynnä virtaa jo pelkästä keskustelusta.
Itsekin hyvinvointialan yrittäjänä toimineena voin todeta, että yksi suurimmista motivaattoreista tällaisessa kuntoremontissa on yhteys tsemppariin. Ainakin minulla se näytti olevan juuri se juttu.

Olen ennenkin tavannut personal trainereita, jotka ovat olleet "kivoja", mutta veikkaan, että siinä se ongelma on ollutkin. Ovat olleet liian kivoja minulle. Vahvan liikuntataustan omaavana vaadin itseltäni aika paljon ja sen takia tarvitsen trainerin, joka ei päästä helpolla.
Jo tässä vaiheessa voin todeta, että tällä kertaa olen tainnut kohdata vertaiseni. :)

On ollut myös mielenkiintoista huomata, miten ihmiset ovat suhtautuneet tähän projektiini, jos sitä nyt siksi voi kutsua. Moni on kysellyt, että mitä varten treenaan ja olenko kenties menossa johonkin kisoihin. Siis minä. 40-vuotias maalaisjärjellä varustettu, kaikkea teennäistä karsastava nainen. Hah.

Tänä päivänä sosiaalinen media on pullollaan parikymppisten puolialastomien fitnesstypyjen kuvia ja sana "kuntosali" luo välittömästi yhteyden tuohon osastoon. Jokainen saa olla mitä haluaa, mutta tuo maailma ei ole missään nimessä minua varten.
Tällä hetkellä olen vain iloinen siitä, että olen löytänyt taas treenaamisen ilon ja vienyt sen ehkä perustasolta hieman kovemmalle tasolle. Sinne, jossa se on joskus ollut. Olen siis löytänyt uudelleen itseni; sen nuoren tytön, joka nautti itsensä fyysisestä haastamisesta.

On uskomaton fiilis huomata, miten innostus johonkin asiaan muuttaa koko olemusta ja ajatusmaailmaa. Treenaamisesta tuleva energia vie mennessään ja puhdistaa paljon negatiivista pois omasta päästä. Elämä näyttää ja tuntuu paljon kirkkaammalta.

Olen jo ennen tätä "projektia" elänyt tervehenkistä elämää, joten minulle tuli melkoisena yllätyksenä, että tämä kaikki on vaikuttanut jopa minuun näin vahvasti. Mikä mahtaa olla se fiilis ihmiselle, joka aloittaa kuntoremontin paljon heikommalta pohjalta, joka on elänyt aiemmin huonolla ravinnolla ja vähällä liikunnalla?

Taas kerran täytyy julistaa, että panostakaa ihmiset itseenne ja omaan hyvinvointiinne! Se maksaa itsensä takaisin.