tiistai 16. helmikuuta 2016

Ruisleipä vehnäjauholla, ei kiitos.

Ravintovalmentajaksi kouluttautuessani minulle valkeni monenmoista niin ravitsemuksesta kuin ruokien sisällöstäkin.
Tavallaan ikävin oppini tuosta koulutuksesta oli ainesosaluetteloiden tulkinta. Tieto lisää tuskaa!

Väitän, että tänä päivänäkin on paljon kuluttajia, jotka ajattelevat syövänsä terveellisesti, mutta todennäköisesti syövät paljon sellaista, mitä eivät ehkä tajuakaan.

Sokeri on yksi pirulainen, jota on joka paikassa. Minua välillä vähän hymyilyttää ne kohkaamiset sokerin kokonaan pois jättämisestä. Ei ole nimittäin oikeasti ihan yksinkertainen homma. Ainesosaluetteloissa kun sokeri ei aina edes ole sillä nimellä. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.
Entäs sitten se paljon puhuttu vehnä? Jos sitä haluaa vältellä, niin täytyy myös syventyä ainesosaluetteloihin aika huolella.

Itse olen todellakin kaikkiruokainen enkä välttele mitään ruoka-aineita. Olen ns. kotiruoan puolesta puhuja. Mutta minua lähtökohtaisesti ärsyttää se, jos en tiedä, mitä syön. Tai jos johdetaan harhaan, kuten kuluttajia ikävä kyllä usein johdetaan.
Selkein esimerkki on suomalaisten iki-ihana ruisleipä. Ei muuten löydy kovin montaa ruisleipää kaupan hyllyltä, jossa on pelkästään ruista. Monessa "ruisleivässä" ensimmäisenä mainitaan vehnäjauho. Ja tiesittekö muuten, että ainesosaluettelon ensimmäisenä mainitaan se raaka-aine, jota tuotteessa on eniten? Jep.

Törmäsin yhtenä päivänä kaupassa käydessäni tuote-esittelijään, joka sai minut kiinnostumaan tuotteestaan. Vaikutusta toki oli myös sillä, että kyseessä oli pienyrittäjä. He kun ovat sattuneesta syystä sydäntäni lähellä..

Tämä herttainen nainen maistatti pienen leipomonsa leipiä, joiden ainesosaluettelo oli lyhyt ja helposti ymmärrettävä. Juureva täysjyväleipä, joka ostoskoriini siirtyi on leivottu 100% täysjyvärukiista. Löytyyhän näitä toki muiltakin leipomoilta, mutta naisen sydämellisyys ja ylpeys omista tuotteistaan jäivät mieleeni niin, että halusin tehdä poikkeuksen ja kirjoittaa siitä blogiini.
Ostettuani yhden leivän, sain rehellisen kiitoksen siitä, että tuen pienyrittäjää. Kerrassaan hurmaavaa.

Kyseinen leipomo sijaitsee Espoossa ja nettisivuilta löytyy lista myyntipaikoista sekä -päivistä. Leipomosta voi myös tilata tuotteita toimitettuna vaikkapa suoraan kotiin.

Käykäähän katsomassa: http://www.taysjyva-gourmet.fi/



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti