lauantai 13. helmikuuta 2016

Ystävyys auttaa hyvinvointiin

Kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin tarvitaan muutakin kuin kuntoilua ja terveellistä ruokavaliota. Toimivat ihmissuhteet ovat vähintäänkin yhtä tärkeitä.
Yksinäisyys on suuri terveysriski, josta ei puhuta yhtä terhakasti kuin vaikkapa ylipainosta tai korkeasta kolesterolista.

On valtavan tärkeää, että ihmisellä on edes yksi ystävä, jonka seurassa voi olla täysin oma itsensä. Juuri se on nimittäin todellisen ystävyyden määritelmä. Sama pätee tietenkin parisuhteeseen tai mihin tahansa ihmissuhteeseen. Luottamus ja turvallisuuden tunne tuovat vapauden olla oma itsemme ja se on arvokasta oman persoonan kehittymisessä ja vaikuttaa hyvinvointiimme sekä pidentävät sitä kautta elämäämme.
Nykyään ystävyyssuhteiden hoitaminen on pitkälti siirtynyt sosiaaliseen mediaan. Kiire tuntuu olevan läsnä jokaisen arjessa ja ystävyyssuhteet jäävät vähälle huomiolle kaiken kaaoksen keskellä. Tietysti on mukava saada viesti kaverilta edes Facebookin kautta, mutta kyllä todelliset kontaktit ovat edelleen niitä arvokkaimpia. Viestittely eri kanavia pitkin jättää kontaktin aika pinnalliseksi ja hyvinvointiin vaikuttava syvyys jää puuttumaan. Koska viimeksi joku tuli kylään ilmoittamatta? Eihän sitä enää tapahdu, valitettavasti.

Luottamus, tai enemmänkin sen puute, tuntuu vaivaavan tänä päivänä monia ihmisiä. Itselläni on lähtökohtaisesti vaikea luottaa ihmisiin, jonka vuoksi ystäväpiirini onkin melko pieni. Tuttuja ja kavereita on paljonkin, mutta ihmisiä joihin luotan sata prosenttisesti on vain pari. Mutta tässäkin tapauksessa laatu korvaa määrän!

Paras ystäväni löytyi aikuisiällä ja tänä vuonna vietämme melkoista juhlavuotta. Täytämme molemmat 40 vuotta ja on ystävyytemme 15v. juhlavuosi. Siis minähän en tätä muistanut, mutta se ei vähennä asian merkitystä minulle.
Tämä blogikirjoitus olkoon minun kiitokseni rakkaalle ystävälleni, jonka seurassa saan olla oma itseni. Varsinkin minulle on valtavan arvokasta, että voin luottaa johonkin.

Kiitos että olet.

Ja kiitos myös niille muutamalle ihanalle, jotka kuuluvat lähipiiriini. Tiedätte keitä olette. Myös teidän seurassanne saan olla minä. Pus!

Ihanaa ystävänpäivää kaikille. <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti