Mutku, sitku vai nytkö?

Olen perustanut tämän blogin vuonna 2013, jolloin kävin läpi haastavia aikoja elämässä. Tuolloin työuupumuksen myötä tuli pysähdys, jolloin kyseenalaistin lähes kaiken sen, millä tavalla olin siihen asti elänyt.

Aika perustarina monelle tänä päivänä.

Vaan kun on kova pää, tarvitaan vähän enemmän elämältä iskuja, jotta ymmärtää. Seitsemän vuotta sitten nousin aika syvältä ja muutaman etsikkovuoden jälkeen palasin takaisin siihen meininkiin, jossa olin sairastunut - siihen kuuluisaan oravanpyörään. Tällä kertaa elämä näytti vähän tiukemmin, millä tavalla kiire, huono työilmapiiri, jatkuva paine, kylmä liike-elämä ja kovat arvot omaavat ihmiset vaikuttavat minuun. Ja miten huonosti sovin tuollaiseen kuvioon.

Tämän vuoden toukokuussa, yli vuoden rimpuilun, kipuilun ja huonosti voimisen jälkeen tuli isku, joka todennäköisesti oli minulle onnenpotku, vaikka aiheuttaakin paljon epävarmuutta. Sain potkut työstäni, jonka piti olla minulle hieno askel ja mahdollisuus. Kaikki ei ole kultaa, mikä kiiltää.

Nyt, parin kuukauden totaalisen levon ja rauhoittumisen jälkeen olo on yllättäen levollinen. Tulevaisuus on auki, mutta jokin kummallinen rauha on laskeutunut. Luottamus elämään, sitä se lienee.

Silloin seitsemän vuotta sitten työuupumuksen seurauksena lähdin hetkeksi tielle, jonka koin omakseni. Niinkuin moni muukin, lähdin minäkin silloin yrittäjäksi hyvinvointialalle. Jouduin kuitenkin vuoden yrittämisen jälkeen tekemään vaikean päätöksen ja palasin oravanpyörään, koska koin painetta perheen toimeentulosta. Mielenkiintoista sinänsä, koska olinhan tuolloin naimisissa ja tulonlähteitä perheessä oli kaksi.

Toisin on nyt. Olen tällä hetkellä huomattavasti haastavammassa tilanteessa, koska elän yksin kahden tyttäreni ja koiran kanssa. Siitä huolimatta on vaikea jättää huomiotta niitä tosiasioita, joita tämä "toinen isku" ja nykyinen tilanne on nostanut tietoisuuteeni. Omia arvoja vastaan ei voi elää loputtomasti.

Helppoja päätöksiä ei näissä tilanteissa ole ja onnellakin taitaa olla oma osansa kaikessa. Ensimmäinen askel on kuitenkin jo otettu, siitä ehkä lisää syksyn koittaessa. :)

Nyt on vielä kesää jäljellä ja aion nauttia joka hetkestä, erityisesti kiireettömästä olemisesta rakkaideni kanssa. Se on lopulta kaikki, millä on merkitystä.

<3

Uusi motivaatiovihkoni tulevaisuuden visioille ja unelmille.

Potkut töistä - maailmanloppu vai uuden alku?

Nykypäivänä uutiset YT-neuvotteluista tuntuvat olevan lähes jokapäiväisiä. Mutta onko työpaikan menetys aina maailmanloppu? On niitäkin (jotkut rohkeat!), jotka irtisanoutuvat oma-aloitteisesti, kun uupuvat oravanpyörässä.
On selvää, että työpaikan menetys on aina jonkinlainen pysähtymisen paikka, oli sitten kyseessä oma tahto, potkut tai jotain siltä väliltä. Tiedämmehän kaikki "kultaisen kädenpuristuksen", se lienee jotain siltä väliltä. Ihminen, joka jää työttömäksi, joutuu miettimään koko arkensa uudelleen. Rutiinit, joihin on tottunut muuttuvat tai poistuvat kokonaan. Työkaverit häviävät päivittäisestä elämästä. Olivat ne sitten mukavia tai vähemmän mukavia, niiden kanssa sitä kuitenkin vietti enemmän aikaa kuin omien lastensa tai puolisonsa kanssa.
Alussa ne, jotka ovat lähteneet omaehtoisesti tai ovat jostain syystä onnellisia saatuaan potkut, ovat autuaan innoissaan siitä, että saavat viettää aikansa kuten parhaaksi näkevät. Mikä sen ihanampaa kuin juoda aamukahvinsa rauhassa tai käydä vaikka kävelyllä keskellä päivää?
Mutta entäpä ne, joille potkut tulivat yllätyksenä? Uuden työpaikan saanti voi monestakin syystä olla kiven alla eikä ramppaaminen työvoimatoimistossa ainakaan paranna oloa. Ei ihme, että jonkinasteinen romahdus saattaa olla hyvinkin lähellä.
Entäpä sitten ne ihmiset, jotka saavat pitää työpaikkansa? Harvan työpaikan ilmapiiri parantuu YT-neuvottelujen seurauksena. Työmäärä ei myöskään aina vähene, päinvastoin. Jäljelle jääneet tekevät tuplamäärän töitä, joka tarkoittaa entistä pidempiä päiviä, lisää stressiä ja painetta. Mikä on yleensä yrityksissä YT-neuvottelujen jälkihoito? Kysyn vaan. Työhyvinvoinnista paasataan nykyään joka tuutissa. Suuremmat yritykset palkkaavat jopa erillisiä työhyvinvointi-ihmisiä, Ne, jotka eivät palkkaa, käyttävät konsultteja, joille maksetaan suuret summat hienoista prosesseista, joilla on tarkoitus parantaa henkilöstön työhyvinvointia. Kaikesta huolimatta hyvin monet työntekijät voivat huonosti ja sinnittelevät liian suurien työtaakkojensa alla. Työelämä on muuttunut kovemmaksi, vaikka samaan aikaan hyvinvointi on kovin trendikästä.
Joku tässä kuviossa taitaa olla vähän vinksallaan.