Tiedättekö sen tunteen, kun kaikki onnistuu ja tuntuu, että ympäristö kaataa pelkkää positiivista niskaan? Entistä mukavammalle tuo niin ihana positiivinen kierre tuntuu, kun siihen pääsee pitkän matalapaineen jälkeen. Siinä on jotain samaa kuin rakastumisen tunteessa; väsymys on tiessään, olo on energinen ja mielikuvitusta sekä ideoita pulppuaa.
Silloin usein myös ihminen tajuaa, että onkin ollut itse oman tiensä esteenä. Syystä tai toisesta voi joskus tuntua, että omiin kykyihin uskominen on erityisen vaikeaa, jopa mahdotonta. Itsetunto on alamaissa ja suo tuntuu aina vaan upottavammalta. Kun elämä on matalapaineessa ja joka paikasta tuntuu tulevan ovi vastaan, joutuu siinä paremmallakin itsetunnolla varustettu tiukoille.
"Kaikella on tarkoituksensa", sanotaan. Ärsyttävät sanonnat pitävät usein paikkansa, niin tämäkin. Elämässä joutuu tekemään kaikenlaisia valintoja, jotka vaikuttavat tulevaan. Kun positiivinen kierre taas lähtee pyörimään, voi huokaista ja todeta, että tulipahan taas opittua jotakin.
Joskus sitä tulee ajauduttua tielle, joka osoittautuu vääräksi vasta vuosien jälkeen. Oikealle tielle palattuaan sitä ymmärtää, miten väärään suuntaan olikaan menossa. Oikean tien löytäminen vuosien jälkeen on kuin löytäisi itsensä uudelleen. Sitä huomaa tekevänsä asioita, joita ei ole enää koskaan edes kuvitellut tekevänsä tai saattaa löytää itsensä mitä uskomattomammista tilanteista ja tajuta, että juuri siellä pitääkin olla.
Kun ihminen löytää oman paikkansa, se on positiivista paitsi hänelle itselleen, myös ympäristölle. Onhan se selvää, että tyytyväinen ihminen on paljon mukavampi kuin tyytymätön. Monesti omaa tyytymättömyytensä lähdettä ei edes kunnolla tajua, ennen kuin on käynyt läpi koko negatiivisen kierteen pohjamutia myöten. Tai voi olla että joku tajuaa, mutta minulta se vei aika pitkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti