Otsikko on varsin dramaattinen, mutta kuvaa päälimmäistä ajatustani tällä hetkellä. Olen ollut pitkään sinkkuna, suurelta osin omasta halustani ainakin viimeiset vuodet. Arki kahden teinin ja yhden koiran kanssa on hektistä ja sitä kun on tottunut pyörittämään yksin, ei siihen oikein muita halua tai edes osaa kuvitella. Nyt kuitenkin pitkästä aikaa huomaan, että aihe nostaa pintaan ikäviä tunteita, jopa surua. Jostain syystä silmiini on osunut sosiaalisessa mediassa ja ihan livenäkin niitä elämäni varrella tapaamiani ihmisiä, jotka tuntuvat kaikki löytäneen nyt onnellisen parisuhteen, jopa menneet naimisiin. Vaikka en haikaile menneitä, niin silti juuri tällä hetkellä ne huomiot osuvat syvälle ja ikävästi. Elämäni varrelle on sattunut paljon draamaa, ikäviä ihmissuhteita, mutta myös niitä hyviä ihmisiä, jotka olen tavannut silloin kun itse olen ollut liian hajalla ymmärtääkseni pitää heistä kiinni. Miten tässä näin kävi? Miksi juuri minä olen jäänyt yksin? Toki olen paljon työstänyt menneitä ja omia lukkojani, joten tiedän näihin kysymyksiin siis monenlaisia vastauksia. Ne eivät kuitenkaan poista sitä surua, joka nyt nostaa päätään kipeää tekevän vahvasti.
Sosiaaliset suhteet ovat tärkeä osa kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tuntuu, että viime vuosina kaikenlaiset sosiaaliset suhteet ovat omassa elämässäni jääneet hyvin vähälle. Kiireinen arki on vienyt mennessään, alanvaihto on pyyhkäissyt pöydän puhtaaksi myös sosiaalisten suhteiden osastolla ja koronan myötä tullut erakoituminen tuntuu jatkuvan. Tähän asti olen kuitenkin ollut elämääni ihan tyytyväinen, enkä ole kaivannut mitään lisää. Myös nykypäivän pinnallisuus deittimarkkinoilla ei oikein innosta ja se on viimeistään tehnyt sen, ettei sillä saralla ole tullut laitettua tikkua ristiin vaan olen elellyt mieluummin yksin kuin hakemalla hakenut kumppania. Olen myös ns. vanhanaikainen ja toivoisin tapaavani mahdollisen kumppanin jossain muualla kuin deittisovelluksessa. Ja tämä dilemma toki antaa yhden vastauksen sinkkuna olemiseeni. Mitä tulee muihin sosiaalisiin suhteisiin, niin olen loppujen lopuksi melko yksityinen ihminen enkä helposti tutustu toisiin ihmisiin. Vanhemmalla iällä uusien hyvien ystävien löytäminen on sitäpaitsi lähes yhtä vaikeaa kuin parisuhteen.
Toki elämässä on paljon muutakin ja koska itselläni on moni asia todella hyvin, pyrin keskittymään niihin sen sijaan että miettisin kaikkea sitä mitä minulta puuttuu. Mutta lienee inhimillistä kaivata vierelleen toista ihmistä, jonka kanssa voisi elämää jakaa. Tosin en tiedä, osaisinko enää edes ottaa vastaan tukea, apua ja ihan vaan arjen jakamista toisen ihmisen kanssa. Kaikkeen tottuu ja varsinkin jos menneisyydessä on kovin kipeitä kokemuksia lähisuhteiden osalta, sitä valitsee mieluummin yksinäisyyden kuin saattaa itsensä alttiiksi kipeille kokemuksille uudelleen. Ehkäpä nyt on oikea aika kuitenkin alkaa rakentaa jonkinlaista sosiaalisten suhteiden verkostoa, joka vahvistaisi elämääni sillä saralla. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta ajatus on nyt ainakin heitetty ilmoille - jospa universumi tai jokin muu voima alkaisi tekemään taikojaan. :)
<3
Terhi V
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti