sunnuntai 6. elokuuta 2017

Tankotanssi haastaa kokonaisvaltaisesti

Viikko sitten kirjoitin uudesta projektistani kokeilla uusia liikuntamuotoja.
Otin härkää sarvista ja ilmoittauduin ensi töikseni tankotanssitunnille. Ja tyylilleni uskollisena valitsin heti alkuun kahden tunnin setin, jotta pääsisin kunnolla kiinni tankotanssin saloihin.
Treeni oli lauantaina klo 11. Lähtökohtani eivät olleet ideaaliset, kun takana oli huonosti nukuttu yö ja muutaman päivän heikommin syöminen - johtuen henkilökohtaisista murheista.
Mieliala oli kaikkea muuta kuin innokas uuden oppimiselle, mutta jotenkin automaattiohjauksella sain itseni kammettua treeneihin. Onneksi!

Helsinkiläisen tanssikoulun Pole 4 Fitin Fresh Start! -tunnille (2h) oli osallistunut kirjava porukka, joka helpotti alun jännitystä siitä, että mihin minä 41 vuotias nainen olen itseni taas laittanut.
Kun tulin saliin, oli tilaa tietenkin enää edessä olevilla tangoilla joten sinne vaan eturiviin, mars!

Treenin aluksi tehtiin kunnon lämmittelyt ja venyttelyt, jotta keho olisi valmiimpi tangolla taiteiluun. Tunti eteni pikkuhiljaa haastavampiin liikkeisiin ja vajaan kahden tunnin jälkeen sitä roikuttiin jo pää alaspäin pystysuoralla tangolla. Kyllä, minä etunenässä!
Kertaakaan kahden tunnin aikana ei tullut oloa, että joko tämä kohta loppuu.
Haastavimmiksi liikkeiksi itselleni osoittautuivat tangolla seisominen ja istuminen - kyllä, luit aivan oikein. Istumista ja seisomista pystysuoralla tangolla. :)
Noissa liikkeissä ongelma ei ollut se, etteikö minulta olisi löytynyt voimaa istua tangolla vaan se, että reisien ihoon sattui niin kovaa, että silmissä sumeni. Kuulemma normaalia ja siihen tottuu kun tarpeeksi treenaa. Pakko kai se on uskoa, kun katsoi opettajaa, joka killui tangolla pelkkien jalkojen varassa helpon näköisesti kuin olisi istunut maailman mukavimmalla tuolilla. Tosin hän onkin ollut kyseisen lajin parissa 7 vuotta..

Kaiken kaikkiaan oli mahtavaa huomata, miten 41v keho edelleen taipuu vaikka mihin ja oppii uusia asioita nopeasti. Jei! Vanha tanssija-minä nosti päätään oikein kunnolla ja kun harjoittelimme ns. ballerinavenytystä tangolla, johon oma kehoni taipui hienosti molemmin puolin.. Ei sitä voittajafiilistä pysty sanoin kertomaan. :)
Niinhän siinä siis kävi, että jäin koukkuun tuohon huikean haastavaan lajiin ja ostin sarjakortin tunneille.

Kannattaa ehdottomasti kokeilla niin tätä hienoa lajia kuin muutenkin uusia juttuja. Treenin jälkeen olin innostunut ja aamun murheellinen olotila oli muisto vain. Liikunta tuo aina hyvää mieltä ja onnistuminen myös. Toki se saattaa tuoda myös pieniä kiputiloja (yläkroppa on muuten aika kipeänä..!) ja ruhjeita (kts. kuva alla). :)

Ihanaa ja rentoa sunnuntaita kaikille. <3


Yllättävän vähillä vammoilla selvisin ekoista treeneistä.. :)

Kahden tunnin treenin jälkeen. Väsynyt mutta onnellinen.



 


perjantai 28. heinäkuuta 2017

Nelikymppisen naisen keho taipuu uusiin lajeihin -vai taipuuko?

Viime syksynä sain treenikärpäsen pureman ja siitä saakka olen käynyt rakentamassa lihaskuntoani aika tiiviisti. Salitreeni oli aiemmin mielestäni tosi tylsää, mutta nyt löysin kannustajan, joka haastoi riittävän tiukasti ja sehän sopii minulle. Tästä kirjoitinkin ihan oman jutun aiemmin Tsemppaajalla on väliä.

Tässä iässä kroppa väistämättä toimii hieman eri tavalla kuin parikymppisenä ja se vaan täytyy ottaa huomioon. Kehonhuolto on myös äärimmäisen tärkeää, sillä nelikymppisen kroppa on herkempi rasitukselle. Itselläni varsinkin salitreeni jäykistää kehoa, jos venyttely ja kehoa avaavat liikkeet meinaavat unohtua. Monipuolinen treeni lienee keholle kaikista parasta ja nyt ajattelinkin aloittaa siitä ihan oman projektin.

Kesä on mennyt treenin puolesta aika rauhallisesti, mutta täysin laakereilla en ole kuitenkaan lepäillyt. Olen myös huomannut, että rauhallisempi treenitahti on tehnyt keholle ihan hyvää.
Nyt alkaa kuitenkin mieli herätä selkeästi uuteen treeni-intoon ja koska tykkään haasteista, niin päätin alkavan syksyn aikana kokeilla lajeja, joita en ole aiemmin kokeillut. Keho on lähtökohtaisesti laiska ja kehitystä tapahtuu vain, jos sille annetaan tasaisin väliajoin jotain erilaista. Salitreenissäkin on tärkeä muistaa lisätä reippaasti painoja tasaisin väliajoin ja muuttaa treeniohjelmaa, jotta kroppa joutuu töihin.

Uusien lajien kokeilulla haastan paitsi kehoni niin myös mieleni. Olen aika kilpailuhenkinen ja siihen tietysti liittyy se, ettei päästä itseään kovin helpolla. Liikunnan suhteen joudun nykyään toistuvasti sen tosiasian eteen, että pää kyllä tekisi mutta kroppa pistää vastaan - tämä liittyy osaltaan siihen, että nuorempana olin hyvä lähes kaikenlaisessa urheilussa. Tai jos en ollut hyvä, niin kovalla sisulla ja päättäväisyydellä onnistuin. Nythän se onkin haasteellista, kun sama sisukkuus ja päättäväisyys ovat edelleen olemassa, mutta kroppaan on muodostunut iän myötä kaikenlaisia rajoitteita.
Mutta enhän minä olisi minä, jos antaisin sen häiritä. :)

Toki viime syksynä alkaneen treeni-innostuksen myötä olen tässä vajaan vuoden aikana haastanut itseäni kokeilemalla muutamia uusia liikuntamuotoja, mutta nyt haluan heittäytyä sille tielle ihan tosissaan. Tähän saakka ne kokeilut ovat olleet sellaisia, jotka ovat toki fyysisesti haastavia mutta joihin olen jo valmiiksi tiennyt pystyväni. On siis aika siirtyä itsensä haastamisessa seuraavalle tasolle. :)

Monenlaisia uusia lajeja pyörii päässä, joita haluan kokeilla ja tapani mukaan en todellakaan taida aloittaa helpoimmasta päästä.. Ensimmäinen kokeiluni tulee nimittäin olemaan tankotanssi. Ensi viikolla. Apua.

Stay tuned. :)


Lenkkeily saa ajatukset järjestykseen



Salitreeni voikin olla kivaa!

Tänä kesänä vanha fillarini on joutunut koetukselle. Ensi vuonna ehkä aika ostaa uusi.


Toinen kotini. Salitreeni ei tarvitse olla pelkkää laitteissa rimpuilua. Cross training -harjoittelu on rankkaa, mutta niiiiin palkitsevaa.



 

maanantai 15. toukokuuta 2017

Parisuhdekiemurat vaikuttavat hyvinvointiin kokonaisvaltaisesti

Olen aiemminkin pyöritellyt täällä blogissani parisuhteisiin liittyviä asioita. Mikä siinä onkin, että parisuhdekiemurat vaikuttavat isosti ihmisten kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin?
Näin nelikymppisenä ne kiemurat ovat monesti todellakin kiemuroita. Ja tämän osalta otanta ei rajoitu ainoastaan omiin kokemuksiini.

Nelikymppisillä ruuhkavuodet ovat pahimmillaan. Lapset ovat monesti vielä melko pieniä, työ vie paljon aikaa, omasta hyvinvoinnistakin havahdutaan viimeistään tässä vaiheessa pitämään huolta tai ainakin huomataan, että enää ei voi mennä sillä "Luojan luomalla", vaan kroppa alkaa väkisinkin vaatimaan liikuntaa ja ravintoonkin pitäisi keskittyä aiempaa enemmän.. Muuten sitä saa sitten kärsiä jos jonkinlaisesti krempasta, sillä uskokaa tai älkää, ikä tuo vähän kaikenlaista mukanaan.

Sitten on se rakkaus. Jos niin mukavasti käy, että sellaiseen ehtii jossain välissä törmätä, niin sehän pistää koko kiireisen arjen päälaelleen. Ja onhan se ihana asia.
Parisuhteen ylläpitäminen eronneena keski-ikäisenä vanhempana on ihan oma lajinsa. Ne, jotka siinä onnistuvat ansaitsisivat jonkinlaisen palkinnon. Tai ehkäpä se onnellinen parisuhde siinä vaiheessa on todellakin se palkinto, jota osaa arvostaa.
Työn, lasten, harrastusten ja uuden ihmisen yhteensovittaminen omaan arkeen on aikamoinen yhtälö. Ehkäpä juuri siksi moni haluaakin pitää ne erillään.
Jossain vaiheessa tällaista parisuhdetta nimittäin tulee yleensä se hetki, että parisuhteen toinen osapuoli haluaa niin sanotusti edetä ja toisen mielestä onkin kivaa pitää parisuhde kokonaan omana yksikkönään erillään kaikesta arjesta. Tämä on käsittääkseni aika yleistä ja arvatkaa muuten huviksenne, mikä on sukupuolijakauma tässä kuviossa, vaikka eihän koskaan saisi tietysti yleistää.
Eikö luulisi olevan varsin selvää, että kun rakastutaan ja halutaan olla yhdessä niin kaikenlainen vitkuttelu, soutaminen ja huopaaminen on vaan ajanhukkaa joka ei varsinaisesti rakenna luottamusta yhteiseen tulevaisuuteen?
Niin. Mielipiteitä on tässäkin varmasti yhtä monta kuin ihmisiäkin.
Ja onhan se ihan eri asia rakastua nuorena ja lapsettomana, kun olet vastuussa vain ja ainoastaan itsestäsi, kuin sitten keski-ikäisenä, eronneena vanhempana. Pakkohan sitä on siinä vaiheessa miettiä muutakin kuin omaa napaa.

Eiköhän kuitenkin jokaisessa parisuhteessa ole tärkeää juuri se, että yritetään ottaa toisen tunteet ja toiveet huomioon sen sijaan, että itsepäisesti mennään oman mielen mukaan. "My way or highway" -tyyppinen ajattelu on valitettavan yleistä tänä päivänä ainakin eronneiden vanhempien parisuhderintamalla. Monella on raskas avioliitto takana, jossa ollaan roikuttu lasten tai jonkun muun asian takia. Sitten sitä ajatellaan uuden rakkauden edessä, että tällä kertaa teen just niin kuin itse haluan! Osaksi varmasti ihan tervettä itsekkyyttä, mutta jossain vaiheessa saattaa olla ihan hyvä tarkistaa omaa toimintaansa. Ihan vaan, ettei oman itsekkyyden ja ehdottomuuden takia mokaa uutta mahdollisuutta onnelliseen parisuhteeseen. Onnellinen ja tasapainoinen parisuhde vaatii nimittäin kompromisseja!
Onnistuessaan suhde antaa kuitenkin voimaa ja energiaa, joka vaikuttaa ihmisen hyvinvointiin varsin merkittävästi.

Onnea ja iloa viikkoon! <3


perjantai 21. huhtikuuta 2017

Kiitollisuutta ruuhkavuosien puristuksessa

Ajattelin kirjoittaa itselleni ajankohtaisesta aiheesta, joka askarruttaa välillä enemmän ja välillä vähemmän.
Ruuhkavuodet, nuo kaikkien lapsiperheiden tuntemat vuodet, jotka periaatteessa pitäisi olla ihmisen parasta ja energisintä aikaa. Ja varmaan ne sitä ovatkin, sillä eihän sitä myllytystä muuten kukaan jaksaisi.
Itselläni on varmaan aika tyypillinen tarina tältä osin: kolmenkympin kieppeillä iski valtava pesänrakennusvietti, jonka seurauksena paketti piti saada kuntoon mahdollisimman nopeasti. Kaksi lasta, rivitalo, koira, avioliitto.. Jota seurasikin sitten burnout, työttömyys, avioero ja rivitalon muuttuminen kerrostalo-asunnoksi.
Mutta aikansa kutakin. Lapset kasvavat ja sitä kautta ainakin yöt saa nukuttua, vaikka muunlaisia huolia toki tulee eteen vähän väliä lasten kanssa.

Nyt elän lasten ja koiran kanssa hyvää arkea. Lapset ovat jo reippaita naisen alkuja, meillä on kaunis koti ja minulla haastava ja mielenkiintoinen työ.
Arki rullaa ja pysyy kasassa kiitos hyvän organisointikykyni. Mutta onhan se haasteellista. Hyvä esimerkki tältä viikolta, kun itse sairastuin pahaan flunssavirukseen, joka käytännössä tainnutti sohvan pohjalle. Siihen vielä kuopuksen vakava allerginen reaktio, jonka vuoksi olimme yhden päivän sairaalassa, niin onhan siinä koukeroita kerrakseen jo pelkästään kotipuolessa, puhumattakaan siitä, miten työt painavat päälle ja kasautuvat sairasloman aikana. Kuuluuhan ruuhkavuosiin olennaisena osana yleensä juurikin se vaativa työ.

Välillä sitä pysähtyy miettimään, että mikä järki tässä kaikessa on. Kaikilla, ainakin omassa lähipiirissäni, tuntuu olevan koko ajan kiire. Elämä on yhtä suorittamista ja kalenterin kanssa elämistä. Lähtökohtaisesti tykkään kyllä itse touhuta vähän koko ajan, mutta välillä pyöritys käy niin kovaksi, että kaiken tarkoitusta alkaa väkisinkin miettimään.

Ainakin näin eronneena kahden lapsen työssäkäyvänä äitinä tuntuu, että vuorokaudessa ei kerta kaikkiaan ole riittävästi tunteja. Kun lasten, koiran ja työn lisäksi laitetaan vielä rakkauselämä, tai sen yrittäminen, niin välillä tekisi mieli heittäytyä lattialle huutamaan, niin kuin lapset tekevät kun asiat eivät suju. "Ole armollinen itsellesi", huudetaan kaikenlaisissa elämäntaito-oppaissa ja kirjoituksissa. Kyllä se on niin, että vaikka sitä olisi miten armollinen, niin kalenteri ei siitä tule yhtään väljemmäksi eikä tunteja tule lisää vuorokauteen. Olen aina ollut sitä mieltä, että aika riittää kyllä niille asioille, joita pitää tärkeinä. Joo.. Periaatteessa varmaan näin. Käytännössä ainakin hetkittäin ei ihan aina onnistu.

Kaiken pyörremyrskyn keskellä tulee silti kiitollisuus kaikesta. Että on tämä kaikki, jonka vuoksi pusertaa. Kun vaan muistaisi sen tarpeeksi usein.
Onneksi lapset ovat hyviä muistuttamaan, niin kuin meillä tapahtui tänä aamuna. Oloni on edelleen heikko koko viikon sairastamisen jälkeen ja jotenkin kaikki tuntuu tahmealta. Lähdin viemään kuopustani koululle ja siellä pieni eskarilaiseni juoksi perääni kolmesti halimaan, vaikka normaalisti halitaan vaan yhden kerran. Viimeisellä kerralla kysyin, että "mikäs nyt noin halituttaa", johon tyttö vastasi että: "No kun äiti sä oot niin ihana".

Ehkä olen jossain onnistunut.

<3

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Viihdytkö omissa nahoissasi?

Olen törmännyt usein tähän ajatukseen viime aikoina. Viihdynkö omissa nahoissani?
Te, jotka olette blogiani seuranneet tiedätte, että olen kipuillut paljonkin erilaisten asioiden takia. Niin kai me kaikki toisinaan teemme.

Läheisissä ihmissuhteissa näkyy ennemmin tai myöhemmin se, jos et viihdy omissa nahoissasi. Kukaan toinen ihminen ei voi tuoda onnea, jos ei pysty olemaan onnellinen omissa nahoissaan. Toinen ihminen voi tuoda lisää elämääsi, mutta toisen ihmisen varaan ei voi eikä kannata laskea omaa onneaan ja sitä kautta hyvinvointiaan.

Me kaikki teemme virheitä elämässä. Itse pyrin aina katsomaan virheiden, niin omien kuin toistenkin, taakse. Miksi ihminen käyttäytyy, niin kuin käyttäytyy? Miksi toiset reagoivat tyystin eri tavalla asioihin kuin toiset? Meillä jokaisella on oma tarinamme, omat haavamme, jotka vaikuttavat meihin ja käyttäytymiseemme halusimme tai emme.
Jos osaa kyseenalaistaa omia toimintatapojaan, ollaan jo hyvää vauhtia menossa kohti hyvää itsetuntemusta. Mutta tavat, uskomukset ja tunnelukot (kannattaa lukea Kimmo Takasen Tunnelukkosi -kirja!) istuvat tiukassa. Omien käyttäytymismallien muuttaminen on työn ja tuskan takana, vaikka sitä haluaisikin. Ja jotkut eivät edes halua tai edes tunnista, että omassa ajattelussa tai käyttäytymisessä olisi mitään "vialla".

Kun elämä heittää eteen vaikeita asioita, sitä joutuu vastakkain oman itsensä kanssa eikä välttämättä pidä siitä, mitä peilistä kuvainnollisesti näkee. Silloin on hyvä hetki pysähtyä, mennä syvälle omaan itseensä ja miettiä minkälaiseksi ihmiseksi on kasvanut ja muokkautunut. Oma tausta ja oman elämän tapahtumat vaikuttavat ihmisen muokkautumiseen ja on hyvä ymmärtää oma pohja.
Mutta entä jos omassa taustassa onkin vaikeita asioita, jonka vuoksi on muokkautunut ihmiseksi, josta ei edes itse pidä? Koskaan ei ole myöhäistä muuttua. Jokainen päivä on uusi mahdollisuus. Menneisyyden ei tarvitse määritellä tulevaisuutta.
Pitää olla myös armollinen itselle. Ymmärtää, että jokainen meistä on vajavainen. Ja jokainen meistä on vastuussa itsestään. Vain sinä voit muokata itsestäsi sen, joka haluat olla. Sen, jonka nahoissa haluat elää.

Armollista sunnuntaita. <3

perjantai 23. joulukuuta 2016

Joulun aika korostaa yksinäisyyttä

Joulu on perhejuhla, jota vietetään läheisten ihmisten ympäröimänä.
Entä jos syystä tai toisesta näin ei olekaan?
Joulun aikaan yksinäisyydestä puhutaan paljon ja hyvä niin. Toki siitä kannattaisi puhua muulloinkin, mutta jouluna yksinäisyys korostuu ihan erilaisiin ulottuvuuksiin. Sosiaalinen media täyttyy ihmisten päivityksistä, miten kaikilla tuntuu olevan lämmin ja rakkaudentäyteinen elämä juuri erityisesti nyt joulun aikaan.

Oma jouluni on tänä vuonna hyvin erilainen kuin ennen. Jokainen eronnut tietää, miten vaikeaa joka toinen joulu on, kun lapset viettävät sen toisaalla. Onnekseni saan omat lapseni luokseni aattona osaksi päivää.. Onhan sekin tyhjää parempi. Ja joulupäivänähän lapsoset saapuvat jo kokonaan kotiin, mutta kieltämättä haikeus ja surumielisyys tuntuvat silti vyöryvän päälle vahvasti.
Poissa on aattoaamun jännitys ja odotus, lastenohjelmien tauoton ääni ja ne miljoonat kysymykset, että koska pukki tulee. Yritän miettiä positiivisesti, että saanhan kuitenkin olla lasteni kanssa jouluaaton iltapäivän, availla lahjoja yhdessä ja herkutella. Meidän joulumme nyt vain typistyy muutamaan tuntiin, mutta mitä sitten. Joka tapauksessa saan rakkaimpani lähelleni myös tuona vuoden tärkeimpänä päivänä, vaikka se perinteinen joulu tänä vuonna jääkin haaveeksi.
Ja aattoillan vietän parhaan ystäväni kanssa, että voisihan sitä huonomminkin asiat olla. Moni on yksinäinen oikeasti ja juuri nyt ymmärrän ehkä hieman sitä tuskaa, joka noilla ihmisillä on erityisesti joulun aikaan.

Jouluna moni herkistyy ottamaan yhteyttä niihinkin, joiden kanssa ei normaalisti olla paljonkaan tekemisissä. Hyvä niin. Tässä kiireisessä maailmassa ei ole koskaan liikaa rakkautta ja toisten huomioimista, joten hyvä, että edes jouluna kaikki saisivat kuulla olevansa jonkun ajatuksissa. Jo se voi auttaa yksinäistä, vaikka eihän se tietenkään sama ole kuin viettää aikaa läheisten seurassa.

Te kaikki, jotka saatte viettää joulua rakkaidenne seurassa: nauttikaa joka hetkestä, sillä maailmassa tärkeintä on rakkaus ja läheiset ihmiset, ei lahjat, täydellinen jouluruokapöytä tai siisti koti.


Rauhallista Joulua itse kullekin. <3


keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Ympäröi itsesi hyvällä

Miksi moni meistä sietää elämässään huonoa kohtelua toisten ihmisten taholta aivan liian pitkään? Johtuuko se huonosta itsetunnosta tai kenties siitä, ettei muusta tiedä tai ei osaa ajatella, että ansaitsisi parempaa? Miksi rajojen vetäminen on niin vaikeaa varsinkin, kun kyse on itselle tärkeistä ihmisistä?

On tietysti hyvä yrittää ymmärtää toisen ihmisen käytöstä.. tiettyyn pisteeseen saakka. Mutta liika ymmärtäminen ja toisen ihmisen huonon käytöksen puolustelu itselle ja muille onkin sitten toinen juttu. Olemme mestareita selittämään asioita itsellemme parhain päin. Tärkeämpää olisi kuitenkin pysähtyä miettimään, mitä todella tarvitsemme ja mikä on parasta oman hyvinvoinnin kannalta. Monikaan ei tähän kykene, vaan valitsee mieluummin tutun tien, koska merkittävä muutos elämässä tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta. Mieluummin jatketaan vanhassa tutussa, koska sillä tavalla ainakin tietää, mitä saa.Vastuu omasta elämästä tarkoittaa kuitenkin välillä raskaita ja vaikeita päätöksiä. Ja vahvuutta ymmärtää ja myöntää, mikä itselle on parasta.

Itselläni tämän ymmärtäminen on vaatinut monta päänhakkausta seinään. Miten helppoa onkaan syyttää toisia omasta onnettomuudestaan ja toisaalta myös antaa kiitosta omasta onnesta jollekin toiselle. Entäpä jos sitä ottaisikin ohjat omiin käsiin ja järjestelisi oman elämänsä sellaiseksi, joka on juuri itselle sopiva? Tämä toki vaatii asenteen muutosta ja vahvuutta oman tien kulkemiseen. Uskon kuitenkin, että kun itselle on selvää se, mitä haluaa ja ennen kaikkea tarvitsee elämäänsä, niin on helpompi tehdä päätöksiä sen mukaisesti.
Itselleni oli valtava oivallus ymmärtää juurikin se, että mitä haluaa ja mitä tarvitsee eivät välttämättä ole sama asia. Otetaan nyt vaikka parisuhde. Monesti sitä halutaan säihkettä, jännitystä ja suurta dramaattista tunnetta, mutta onko se välttämättä juuri sitä, mitä oma sydän tarvitsee? Yleensä ei.

Aina tulee vastaan ihmisiä ja asioita, jotka eivät mene niin kuin toivoisi. Ja aina ei saa vastauksia omassa mielessä pyöriviin kysymyksiin. Kirjailija Kimmo Takasen sanoin: "Mielenrauhan voi saavuttaa sillä, ettei yritä saada kaikkia vastauksia".
Ihmiset tekevät päätöksiä aina omista lähtökohdistaan. Toisen ihmisen teko ei kerro muusta kuin kyseisestä ihmisestä itsestään ja sen ymmärtäminen ja sisäistäminen avaa aivan uudenlaisen näkökulman elämään. Näin se ainakin minulle teki.

Välillä on vaikea sulattaa läheisen ihmisen loukkaavaa käytöstä. Voi olla, ettei voi millään käsittää, miten joku voi toimia niin kuin toimii. Eikö jo se kerro siitä, että arvot ovat perustavaa laatua olevalla tavalla eriävät? Miksi sitä haluaisi sovittaa elämäänsä ihmisiä, joiden arvomaailma poikkeaa omasta valtavan paljon? Kannattaa olla rehellinen itselle ja ymmärtää ero toiveiden ja realismin välillä.

Ole itsellesi lempeä ja ympäröi itsesi ihmisillä, jotka ovat juuri sinulle sopivia, sillä meillä on vain tämä yksi elämä. Ja siitä kannattaa tehdä itselle mahdollisimman mukava matka.

<3