torstai 5. heinäkuuta 2018

Strong is the new skinny!

Kuten olette saaneet lukea aiemmista kirjoituksistani, aloitin toukokuun alussa CrossFitin. Innostus on säilynyt ja treenit maistuvat.
Tänä aamuna käväisin pitkästä aikaa vaa´alla. En kovin usein siinä vieraile, koska paino ei ole ollut minulle koskaan mikään ongelma... No, tänä aamuna kuitenkin lukema oli sitä luokkaa, että itku meinasi päästä! Paino on kivunnut sellaisiin lukemiin, ettei ole ennen meikäläisellä ollut - ellei nyt lasketa mukaan raskausaikoja, jolloin vaakalukemat olivat tietysti ihan omissa sfääreissään.

Olen kyllä huomannut, että farkut hiukan kiristävät reisistä ja takapuolesta, joihin minulla ei muuten IKINÄ ennen ole kerääntynyt mitään ylimääräistä, ei edes silloin raskausaikoina. Mutta ihan samat vaatteet minulla on edelleen käytössä, eli ei ole tarvinnut lähteä ostelemaan uusia, isompia vaatteita... Mutta siis mitä hittoa sitten?

Rankassa lihaskuntotreenissä saattaa juurikin käydä näin. Lihas kerää nestettä, joka nostaa vaa´an lukemia ja tietysti sitten ajan kanssa kun lihasta kertyy, niin sehän painaa enemmän kuin läski. No joo.. Tiedänhän minä tuon, mutta silti tuntui aika ikävältä nähdä moinen lukema vaa´assa aamutuimaan.
Jäin miettimään reaktiotani.. Mikä siinä on, että varsinkin me naiset annamme vaakalukemalle monesti aivan liian suuren painoarvon? Monet kovaakin treenaavat tuijottavat vaakaa sen sijaan, että tunnustelisivat omaa oloaan. Itsellänikin on tällä hetkellä ryhdikkäämpi, voimakkaampi ja yhtä kaikki hyvä olo. Ja silti tuo hiton vaakalukema sai kulmani kohoamaan. Mitä väliä, jos vaaka näyttää jotain muuta kuin ennen, kun kerran olo on hyvä?
Pitäisi muistaa, että jos kehon muutoksia haluaa seurata, niin mittanauha on siihen parempi väline kuin vaaka. Ja oma olotila. Ja kehonkoostumusmittaus kertoo muuten todellakin sen, mitä kehossa on, joten se on yksi erittäin hyvä tapa saada vastauksia vaikka sitten siihen vaakalukeman nousuun. Tai laskuun.

Olen toki huomannut, että ikä saattaa tehdä tepposiaan tässäkin asiassa. Minulla ei nimittäin paino ole vuosien saatossa oikein ikinä poukkoillut, vaan pysynyt parin kilon tarkkuudella samoissa lukemissa. Tosin en ole elämässäni aiemmin harrastanut voimaharjoittelua (paitsi nyt viimeiset pari vuotta, kun ennen CrossFittiä treenasin salilla aika tehokkaasti), eli se saattaa yksinkertaisesti olla se vastaus tässä ennemminkin kuin ikä. Hmm.. Tiedä häntä.

Nyt aion kuitenkin jatkaa valitsemallani tiellä ja nauttia treenin tuomasta hyvästä olosta, voimasta sekä ryhdikkyydestä ja heittää vaa´an hemmettiin, niinkuin yksi ihanista ystävistäni ohjeisti. :)

Strong is the new skinny!

<3

kuvituskuva



maanantai 25. kesäkuuta 2018

Jos vähän eläisi

Miksi  tässä hetkessä eläminen on niin hemmetin vaikeaa? Moni meistä miettii tulevaa tai murehtii mennyttä ja elämä juoksee eteenpäin hurjaa vauhtia. Me ikäänkuin ajelehdimme mukana. Miten voisi rauhoittua tähän päivään, tähän hetkeen ja rauhoittaa mielensä ainakin liialliselta menneiden vatkaamiselta tai tulevaisuuden murehtimiselta? Nauttia elämästä tässä ja nyt. Kukaan meistä ei tiedä, onko täällä vielä huomenna ja eilistä ei saa takaisin, vaikka kuinka vääntäisi.
Olen itse mestari pysyttelemään omissa rutiineissani ja tätä nykyä ehkä hiukan erakoitunutkin, koska olen saanut ikävää osumaa esimerkiksi parisuhderintamalla useamman kerran. Elämä pyörii lasten, työn, treenaamisen ja perusarjen ympärillä. Ja mikäs siinä toisaalta, mutta nyt olen huomannut hieman kypsyväni omiin kuvioihini. Mutta kun sitä tottuu pyörimään mukavuusvyöhykkeellä, niin on aika vaikea siitä lähteä revittelemään. Mitä enemmän ikää tulee, niin sitä helpommin jumittaa omiin kuvioihinsa sen enempää miettimättä. Joskus voisi olla ihan hyvä tehdä jotain, mitä ei yleensä tee. Eikä se tarkoita, että pitäisi tehdä juttuja joista ei nauti. Elämä on täynnä mielenkiintoisia asioita ja suurin osa meistä silti kulkee samoja uomia pitkin päivästä toiseen joko pelkästä tottumuksesta, tylsistymisestä tai suojellakseen itseään mahdollisilta pettymyksiltä. Mutta niinhän se menee, että sillä tavalla eläen sulkee monta mahdollisuutta pois kokea elämässään hienoja juttuja.

Olen liikunnan saralla sentään kokeillut uusia juttuja ja hyvä niin, koska sitä kautta löysin uuden palon sillä saralla. Siitä voitte lukea edellisessä blogipostauksestani: Miksi Crossfit on kirosana.
Löysin myös uudenlaista harmoniaa liikunnan kautta aiemmin tänä vuonna, kun sukelsin Yin joogan syövereihin. Tällä hetkellä jooga täydentää Crossfitin täyttämiä treeniviikkojani ja tuo kaivattua rauhoittumista keholle ja mielelle. Minulle liikunta on tärkeää, koska koen asiat yleensäkin hyvin fyysisesti. Esimerkiksi stressi tuntuu kehossa helposti. Siksi liikunta on minulle tärkeä väline paitsi pitää keho kunnossa, myös mieli kirkkaana. Liikunnan saralla kokeilen mielelläni uusia juttuja.

Mutta se, mikä minulle ei ole helppoa on rutiinien rikkominen sosiaalisella puolella. Lähipiirini on hyvin pieni, enkä päästä ihmisiä helposti lähelleni. En erityisesti nauti isoista massoista pidemmän päälle ja sosiaaliset tilanteet kuormittavat nykyään entistä enemmän. En siis kovin innokkaasti hakeudu tilanteisiin, jossa tapaisin uusia ihmisiä vaan jään mieluummin pyörimään mukavuusalueelle. Varsinkin, kun saa siipeensä useamman kerran joko parisuhderintamalla tai ystävyyssuhteissa, ei enää halua oikein ottaa riskiä, että niin käy uudelleen.

Nyt olen kuitenkin itse havahtunut siihen, että voisi olla ihan kiva, että on hieman enemmän sitä sosiaalista elämääkin. Jospa siis tänä kesänä eläisin vähän enemmän...

Eläkää tekin! <3



keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Miksi Crossfit on kirosana?

Minä olen rakastunut. Kyllä. Crossfittiin! Jos sinulla siis on negatiivinen asenne crossfittiä kohtaan, niin älä jatka lukemista. :)
Kirjotinkin tänne blogiini crossfitin aloituksesta aiemmin. Nyt tätä uutta tuttavuutta on kestänyt lähes kaksi kuukautta ja alun kipinä on vaan voimistunut. Olen löytänyt oman lajini!
Crossfittiä kohtaan tuntuu olevan monenlaista asennetta, siitä joko tykätään tai sitä inhotaan. Ne jotka inhoavat sitä, eivät monestikaan ole sitä edes kokeilleet vaan perustavat mielipiteensä siihen, että ovat nähneet miten joku kaveri tai tuttu on "seonnut crossfittiin".
Mitä sitten? Siis mitä sitten, jos joku hurahtaa crossfittiin? Kai sitä on maailmassa aika paljon pahempiakin asioita, joihin ihmiset laittavat aikansa ja energiansa.
Jos ihminen innostuu urheilulajista, niin minun näkökulmastani se on ihan positiivista. Toki kaikki asiat jos ne menevät överiksi, niin ollaan ehkä vähän vaarallisella alueella. Mutta mikä sitten on överiä? Sohvaperunoille jo kolme kertaa viikossa treenaaminen on "ihan älytöntä", kun taas jopa virallisten liikuntasuositusten mukaan se on perustasoa.
Mutta tavallaan ymmärrän ihmisten asenteen crossfittiä kohtaan. Yleensähän kaikki outo ja arvoituksellinen vähän joko kiehtoo tai ärsyttää. Ja crossfitin ympärillä näytti minunkin silmissäni olevan jotain salaperäistä ja kulttimaista meininkiä, ennen kuin uskaltauduin kokeilemaan sitä. Jo pelkästään lajissa käytettävä oma termistö on omiaan aiheuttamaan pientä rimakauhua. Crossfitin alkeiskurssikin on nimeltään Perusleiri. Kuulostaa jo heti enemmän armeijalta, kuin liikuntaharrastuksen alkeiskurssilta.
Treeni on nimeltän WOD eli workout of the day. Puhumattakaan WODin sisällöistä. Kaikkien mummojenkin tietämä kahvakuulaheilautus tunnetaan crossfitissä KB swinginä. Pahimmillaan WOD näyttää taululla matemaattiselta koodistolta, jossa ei ole mitään järkeä.Ei siis ihme, että on helpompi ajatella koko lajin olevan "sekopäistä touhua" kuin lähteä kokeilemaan.
Myös lajin haastavuus aiheuttaa ennakkoasenteita. Kuvaavaa on, miten moni sanoi Perusleirilläkin että joka kerta vähän kauhunsekaisin tuntein odottaa, mitä tunti tuo tullessaan.. Mutta tunnin jälkeen uskon, että lähes koko porukka, ellei kaikki, olivat ihan fiiliksissä.
Ryhmähenki onkin yksi isoimmista jutuista crossfitissä. Porukasta saa voimaa ja liikkeet on skaalattavissa, eli juuri lajin aloittanut 60-kiloinen nainen voi huoletta tehdä samaa treeniä satakiloisen ja vuosia treenanneen äijän kanssa. Treenit ovat huikean monipuolisia ja niissä harjoitetaan voimaa, liikkuvuutta ja kestävyyttä. Toki harjoitteet ovat haastavia, mutta kuten aiemminkin todettu, lihas on laiska, joten liikuntaharjoittelussa rutiini ei olekaan niin hyvä juttu. Crossfitissä vaihtelevat treenit ovat se juttu, joten ei tarvitse itse päätään vaivata sillä, onko oma liikkuminen riittävän monipuolista ja haastavaa.
Suosittelen vahvasti kokeilemaan crossfittiä, jos haluaa haastaa itseään ja nauttii monipuolisesta treenaamisesta.
Itselläni osui ja upposi myös se, että crossfitissä treenaajia kutsutaan urheilijoiksi. Mutta minä olenkin kilpailuhenkinen ja crossfittiin hurahtanut naisihminen.

Aurinkoa kesään ja liikkumisen iloa jokaiselle lajista riippumatta! <3





tiistai 22. toukokuuta 2018

Mahdottomia suhteita

Olen aiemminkin kirjoittanut parisuhteista ja niiden ongelmista. Se lienee asia, jossa vatvottavaa riittää ja kaikilla on jos jonkinlaisia kokemuksia sillä saralla.
Kuuntelin tässä taannoin ystäväni vuodatusta parisuhteen ongelmista. Kuulosti valitettavan tutulta ja jäin miettimään, että miksi ihmisten väliset suhteet ovat välillä niin vaikeita? Johtuuko se iän tuomasta kokemuksesta, itsenäisyydestä vai mistä, että joustamattomuus tuntuu olevan yksi suurista ongelmista ainakin yli nelikymppisten keskuudessa. Välillä omassakin elämässä on joutunut tilanteeseen, jossa toisen kanssa ei kertakaikkiaan vaan pääse samalle aaltopituudelle tietyissä asioissa. Tuntuu kuin toinen puhuisi aidasta ja toinen aidan seipäästä. Sitten ihmetellään puolin ja toisin, että missä mättää kun toinen ei vaan tajua. Pyydän anteeksi seuraavaa yleistystä, joka pohjautuu täysin omiin kokemuksiini sekä ystävieni kertomuksiin.. Miehillä tuntuu olevan suuria vaikeuksia pysyä naisten ajatusmaailman perässä. Vaikka nainen kuinka selittäisi jotakin asiaa, joka hänelle on tärkeä parisuhteessa niin mies kyllä kuuntelee sujuvasti, voi jopa sanoa ymmärtävänsä mutta kun asia on puhuttu kertaalleen niin miehen mielestä asia on selvä. No naisen mielestä ei näin ole, jos asiat eivät muutu. Harvemmin ne muuttuvat, jos toinen ei aidosti ymmärrä, mikä on ongelma tai ei itse koe asiaa ongelmana. Ja kuka ihminen pystyy yhtäkkiä muuttumaan vaikka haluaisikin? Tähän ansaan pariskunnat monesti lankeavat. Tai lähinnä kai naiset. Kuvitellaan, että voidaan muuttaa toista ihmistä tai hänen käytöstään kun vain tarpeeksi väännetään. Itsekin elämässäni ihan liikaa vääntäneenä voin todeta, että kannattaa ehkä lähtökohtaisesti etsiä ihminen, jonka kanssa ei tarvitse vääntää. Tai olla yksin. Sekin on ihan hyvä vaihtoehto. Pääseepähän vähemmällä stressillä.
Ihminen kuitenkin kaipaa läheisyyttä, kumppanuutta ja yhteenkuuluvuutta. Juuri sen takia pysymme monesti kiinni suhteessa kynsin ja hampain, vaikka se olisi miten mahdoton. Se ei kuitenkaan kannata. Toki parisuhteen puolesta kannattaa vähän taistella, eikä heti olla lyömässä hanskoja tiskiin jos tulee vaistoinkäymisiä, mutta jos toistuvasti hakkaa päätänsä seinään niin olisi parempi antaa olla. Joskus ihmiset eivät vain sovi toisilleen, vaikka kuinka yrittäisi. Voi olla niin perustavanlaatuisia eroja arvoissa tai muissa isoissa asioissa, että homma ei vaan toimi. Se ei tarkoita, että jompi kumpi olisi viallinen vaikka konfliktitilanteissa sitä mielellään etsitään syyllisiä. Toki jos toinen jatkuvasti kohtelee huonosti tai tavalla, jolla tietää loukkaavansa toista.. Silloin kyseessä lienee itsekäs, epäkypsä, narsistinen tai ihan vain ajattelematon tai ilkeä ihminen. Ja siinä tapauksessa kannattaa todellakin tehdä u-käännös ja jatkaa elämäänsä toisaalla.

Parisuhde antaa parhaimmillaan onnea, iloa ja voimaa. Jos jatkuvasti tunnet olevasi stressaantunut, epävarma ja surullinen niin mieti todella tarkasti, miksi piinaat itseäsi. Jokainen ihminen ansaitsee parempaa.

Aurinkoa viikkoon! <3